sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Rodopuistosuunnitelmia


Pikkuhiljaa alkaa kevät hiipimään tavistarhurinkin tontille. Verrattuna edellisiin pariin vuoteen kevät on tullut myöhemmin, vaikka taitaa olla silti ihan normaalissa aikataulussa. Ensimmäisenä kukassa lumikellot ja krookukset. Jokusen sinivuokonkin löysin.


Pihasta on haravoitu se mitä siitä haravoidaan. Loppu menee ruohonleikkurin nieluun sitten joskus. Niistäkin tuli jo aika mahtavat kasat. Tuppaa olemaan vähän ahtautta mihin kaiken laittaisi.

Mökkimännikköni on joskus 70-luvulla istutettua ja siellä on metsäkoneen jäljiltä vaot, paikoitellen puolisen metriä syviä. Mäntymetsähän on luonnollisesti tontin kaakkoiskulmassa, eli varjostaa tehokkaasti aamu- ja aamupäivä-aurinkoa. Minä ja minuun istutukset tykättäisiin auringosta ja siksi olenkin tehnyt suuren suunnitelman: aion harventaa sitä männikköä niin paljon, että valo pääsee sen läpi tontille, mutta toisaalta niin vähän, että sen alle jää mukava puolivarjoinen siimes, johon aion luoda ”rodo-puiston”.

Rahaa ei kumminkaan ole liikaa, joten puoli-ilmaiseksi pitäisi saada koko homma aikaiseksi. Siispä keksin kokeilla tämmöistä:

Talvella kaadetaan sen verran puita kuin jaksetaan paikalta siivota pois. Puut polttopuiksi ja risut haketan. Sinne vaon pohjalle viskelen ohuen kerroksen risuja ja risuhaketta. Sen päälle kasaan puutarhajätettä. Kun kasa on riittävän korkea, viskaan siihen pressun päälle. Sitten toivon, että kasa siellä kompostoituu ja voilá! minulla on valmis kasa kompostoitunutta kuohkeaa (lehti)multaa, johon voin suoraan istuttaa rodoni.

Tavoite on siis kolme kärpästä yhdellä iskulla: paikka kompostille, maan pinnan tasalle nostettu vako ja paikka rodolle. Tosin tällä menetelmällä saan paikan korkeintaan 3-4 rodolle vuodessa. Puiston toteutuminen kestää siis vuosia. Mutta ei se haittaa.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Narsissilunta


Tavistarhurilla on kumma kevät, on. Ja jännäkin.

Kiirastorstaina mentiin maate ja iltahämärissä näkyi lumesta paljas maa. Pitkäperjantaina herättiin uuden lumen peittämään maahan. Pidettiin sormia ristissä, että lumi sulaa pois kun mökkiä kohden kruisailtiin. Sulihan se. "Uusi lumi on vanhan surma" pidettiin mielessä ja oltiin jo varmoja, että tästä se kevät lähtee.

Tarhurin autoon vaihdettiin kesärenkaatkin, koska nythän on jo pakko tulla kevät. Samalla muisteltiin kaikkia niitä vappuja ja äitienpäiviä kun on satanut lunta.


Seuraava viikonloppu ja avot! Taas on lunta. Uutta lunta koko tontin täydeltä. Tee tässä nyt sitten keväthommia. Onhan se kauniin näköistä se uusi lumi, varsinkin tuon narsissi-pajunkissa-asetelman päällä näyttävät oikein kauniilta.

Mieltä kummasti lämmittää, että on ylipäätään olemassa kasveja, jotka kestävät lunta sataa päällensä, varsinkin kun jo mielellään näkisi ihan omastakin maasta kukkaan puhkeavia kasveja. Se on joka vuosi niin tavattoman riemastuttavaa!

Mutta silti. Mökkitarhurin toukotöihin ei tahdo toukokuu muutenkaan riittää. Saati sitten jos ei mitään hommaa pysty edes huhtikuussa vielä aloittamaan. Tule kevät, tule jo!
Ai niin. Ja jännä se on siksi, että myyrätuhojen laajuus ei ole vielä paljastunut.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Tavistarhurin kylvöt karkasivat käsistä

Tavistarhurilla alkaa neljäs kesä omalla mökkipihalla. Siemenistä kasvattamalla oman pihan kasvien kasvattaminen ei liikaa koettele kukkaroa, lisäksi saa seurata rehun kasvua alusta loppuun asti. Tokihan niitä ostorehuja tulee haalittua puutarhakaupoista keväämmällä, ei se siemenkasvatus sitä tarkoita.

Tämän vuoden kylvöt ovat vasta oikeastaan aluillaan, mutta esikasvatustila on jo nyt loppu. Eikä valmiita paikkojakaan ole yhdellekään rehulle. Noh, ehkä pelakuille on purkit, mutta ei muille. Siitä huolimatta olen kylvänyt useampaa kymmentä lajia/lajiketta, vaikka osa viime vuotisistakin on vielä vauvalassa kun en enää syksyllä jaksanut niitä mihinkään istuttaa.

Tästä onkin tullut hassu varustelukierre: kasvatan rehuja viime vuotisten istutusten tilalle ja halua kokeilla vähän jotakin uutta. Sitten huomaan, että minulla on enempi rehuja kuin on niille paikkoja. Sitten pitää tehdä tilaa ja seuraavana keväänä minun pitää kasvattaa lisää, että on jokaiseen suunniteltuun (ja suunnittelemattomaan) paikkaan rehu laittaa. Ja kokeilla vähän jotakin uutta ja sitten tehdä sille paikka ja sitä rataa. Tässä on tämän vuoden tähän mennessä kylvetyt siemenet:
Chili, Long Slim
Chili, Apache
Jalapeno
Chili, Cayenne long, oranssi
Chili, Cayenne long, punainen
Chili, keltainen
Paprika, Yolo Wonder
Paprika, Ramiro
Kanelibasilika
Persilja,
Tomaatti, Black Russian
Tomaatti, Basinga
Tomaatti, Nepal
Tomaatti, Galapagossaarten villi, cheesemanii
Tomaatti, All meat
Tomaatti, Red Cherry
Tomaatti, punainen, pitkä, kirsikka
Tomaatti, ruskearaidallinen, kirsikka
Tomaatti, oranssi, kirsikka
Tomaatti, hunajamini-
Tomaatti, St. Pierre
Tomaatti, pensas
Purjo
Jättisipuli
Ahkeraliisa
Kepasipuli (RIP)
Daalia Dandy
Rhododendron brachycaruum
Rhododendron
Atsalea mix
Ruostealppiruusu
Punahattu, Doubledecker
Tähkätädyke
Patjarikko
Tarhatulikukka
Koruköynnös
Hopeaikiviuhko
Iirikki
Hopeavitja
Pikkupetunia
Hopeavillakko
Riippapelargoni
Arovuokko
Palavarakkaus
Ahekraliisa
Lobelia
Samettikukka Vanilla
Ahkeraliisa
Euroopanalppitähti
Tulisalvia
Neilikka, kerrottu
Ryhmäsammari
Dahlia dandy
Heinä, Irlanti iso
Heinä, Irlanti kasvitieteellinen
Ahkeraliisa
Kameliapalsami
Kesäleimu
Purppurakeijunkukka
Apinankukka
Riippalobelia
Irlannin yllärisipuli
Irlannin ylläri
Tarhadaalia
Daalia dandy punahattu doubledecker
Kivikkosuopayrtti
Kärhö, tutulta saadut siemenet
Kärhö, tangutica
Kärhö, helsingin talvipuutarhasta rötsittyjä siemeniä
Alppikärhö Kuolanpioni
Akileija, ruby port
akileija, black barlow
Pisamakello
Sinivaleunikko
Keltavaleunikko
Tarhakohokki
Laventeli
Alaskanlupiini
Isotähtiputki
Idänkurjenpolvi
Illakko
Sormustinkukka
Maariankello
Varjolilja
Akileija, Columbine
Akileija, cultorum
Akileija, pomponette
akileija, lime sorbet
Tuoksuorvokki
Tuoksukeltakärhö
Primula versi polyanthus
Levisia Bridal
Bouquet
Levisia rainbow
levisia, alba
levisia, fransi
levisia, pink-orange
muurikello
Konnanlilja
Tarhakylmänkukka
Merimiehen sydän
särkynyt sydän
Sitruunateeminttu
Kiinanasteri
titonia
koristeportulakka
kesäsädekukka

Olen osallistunut myös siemenkirjeeseen joka on vielä tulematta. Siitä jäänee lisää siemeniä, joita haluan kokeilla ja joita minulla ei vielä ole. Listassa on muuten jokainen kylvö erikseen, eli jokainen uusintakylvös kasvattaa listaa yhdellä.

Mihin maailmaan minä luulen nuo rehut tunkevani?

Noh, yksi taimenvaihtotapahtuma mahtuu kalenteriin, toivottavasti sinne tulee väkeä, jonka pihoissa on tilaa kaikille niille, joille minun pihassani ei ole.

Tarhurin aakkoset

Saadakseen muutaman rehun pihalleen, pitää käydä koko aakkosjärjetelmä läpi
Aina pitää ilmoittautua ketjukirjeeseen selata sen sisältö
Bitää selittää kissalle, että MINÄ valitsen ne rehut, eikä hän
Celata oman siemenlaatikon sisältö ja huomata, että omissakin on enemmän kuin tarpeeksi
Doupata siemenvarastoaan silti ketjukirjeen siemenpusseista vähän sitä sun tätä sieltä sun täältä ja toivoa ettei kukaan pahastu
Epäröiden havaita, että ketjukirjeen siemenissä on joku ihan uusi muoto/väri/koko tms jota on ehdottoman pakko saada
Funtsia sille seuraksi sopiva seuralainen
Gigatonnin möhkäle multaa on tuotava sisälle sulamaan
Haettava purkit ja aluset ja kylvöohjeet
Iskettävä mullat purkkiin
Ja ottaa kissa pois mullasta
Kastella multa
Latoa siemenet multiin
Muistuttaa kissaa ettei kastelukannua voi syödä
Nipottaa siivouksesta muille ja salaa siivota omat jälkensä kylvötouhujen jäljiltä
Ostaa keinovaloa, koska tässä p****leen peräpohjolassa tulee vain ohuita mitättömiä hujoppeja, ”Vanhasia”, ilman lisävaloa. Lisävalon kanssakin osasta tulee Vanhasia vaikka osasta saakin, jos ei vielä ihan Ahtisaaria, mutta ainakin Väyrysiä
Puolivälissä maaliskuuta huomata että on kylvänyt satoja siemeniä, joista tulee satoja taimia ennen maaliskuun loppua ja tajuta, ettei tilat riitä millään
Quutamon sopivassa vaiheessa tajuta, että siemenlootan sisällöstä ¾ on vielä kylvämättä
Raivota kissalle ettei Vanhasia saa syödä,
Sovittava, että myös Vanhashujopit pidetään hengissä huhtikuuhun asti jolloin ne tukevoituu ja alkavat muistuttamaan enemmän Ahtisaarta kuin Väyrystä tai Vanhasta
Tajuta toukokuussa ettei ulkona ole kaikille sadoille ja tuhansille taimille tilaa
Ulkoistaa mulla, hiekan, turpeen, heinän ja hevosenpaskan kuljetus tontille, kaikkea menee
Viisaasti muokata, kääntää ja myllätä maata joka kasvaa lähinnä ohdaketta, nokkosta ja juolavehnää
Woidella kissaa siitä, että hän osallistuu sekä maan muokkaukseen että sen lannoitukseen
Xeerata muita huolehtimaan normaaleista arkirutiineista, että saa itse istuttaa ne tuhannet taimet ja toivottava ettei toukokuu lopu kesken
Yyrittää estää itseään menemästä taimitarhalle ostamaan kaikkia niitä ihanuuksia joita ei tullut kylväneeksi vaikka piti
Zaikka muki kourassaan painaa arjet töissä pitkää päivää että saisi pitää pidemmän viikonlopun, kun ei kaksipäiväinen piisaa mökkiläisen toukotöihin
Åikeasti kyllästyä istutteluun ja lahjoittaa osa taimista ensimmäiselle vastaantulijalle, jättää osa joko taimenvaihtoon tai valeistutukseen odottamaan seuraavaa inspistä
Ähisten päättää että ensi vuonna en kylvä mitään. Paitsi ehkä pari kesäkukkaa ja tietty tomaatit, paprikat, chilit. Muutama kurkku pitää saada. Ja vesimeloni ja…
Örisevänä örmynä lopettaa koko istutustouhu ja istua loppukesä keinussa katselemassa kun kissa jahtaa hiirtä juuri istutettujen rehujen lomassa.

Että näin se etenee, tarhurin kevät!