Odotuksen outouksia - osa II

Balkaninvuokko on kasvi, jonka soisin kasvavan tiettyjen kukkapenkkien reunamilla. Se on matala, kukkii nätisti ja käsittääkseni aika vaivaton, kuten useimmat muutkin sipuli- ja mukulakasvit. Joka vuosi olen pussin tai kaksi mukuloita ostanut, mutta onnistumisprosentti on ollut todella matala.

Viime keväänä huomasin ensimmäistä kertaa pussin kyljessä istutusohjeet. Siinä sanottiin, että mukuloita pitää liottaa ensin vuorokausi tai kaksi ja sitten vasta laittaa maahan. Ups. No eihän sitä nyt tarhuri jouda mitään liottelemaan, maahan menevät kun inspis iskee. Laitoin mukulat maahan ja toivoin parasta kuten usein ennenkin.

Tänäkin vuonna olen kitkenyt leinikkejä runsain mitoin pihastani. Rönsyleinikki mokoma leviää kukkapenkkiin usean metrin päästä vaikka kuinka koittaa ruohonleikkurilla kurittaa. On siis pakko kitkeä. Jotenkin sitä on jo kolmessa ja puolessa kesässä oppinut missä se rönsyleinikki kasvaa ja nyppii sitä samoilta kasvupaikoilta automaattisesti pois. Eräs kukkapenkki on vielä niin tiivistä maata, että siitä en saa kitkettyä oikeastaan mitään, siitä lähtee vain lehdet maanpintaa myöden pois.

Tänä kesänä huomasin leinikkiä kitkiessäni, että siinä on kovin oudon näköinen kukkanuppu. Se hehkui sinistä. Kourallisen ehdin nyppiä ”leinikkejä” ennen kuin havaitsin nupun ja jätin loput nyppimättä. Ajattelin, että josko siinä onkin joku muu kuin leinikki. Aloin vertaamaan lehtiä tarkemmin: eipä ole rönsyleinikin lehti ei. Kasvattamallani jaloleinikillä on vähän samannäköiset lehdet. Olisinko sitä laittanut tähän kohtaan? Kun kukkanuppu aukesi heinäkuun alussa, siitä paljastui balkaninvuokko. Mutta… eikös balkaninvuokon pitäisi olla kevätkukkija? Miksi se nyt heinäkuussa avaa kukkiaan? Samapa tuo, hyvä kun kukkii.

Vaan eipä ole ihme, ettei ole vuokot aiemmin kukkineet. Mikäs rehu sitä nyt kukkia jaksaisi jos tarhuri on koko ajan repimässä kaiken vihreän pois?

Se on aika veikeää, että sitä luottaa siihen mitä odottaa, eikä aina usko edes omia silmiään. Odotin siinä kasvavan rönsyleinikkiä, joten nypin pois kaiken mikä vähänkään siihen suuntaan viittasi lehdiltään. Siis vähänkään. Vaikka kuitenkin olisi pitänyt tarhurina nähdä mitä olin kitkemässä.

Odotuksen outouksia - osa I

Isäntä sai viime keväänä karhunvattua kolmen juurakon verran. Luulen niiden vaativan valoa, lämpöä ja ravinteita, joten annoin isännälle ohjeeksi istuttaa ne kompostin viereen tontin eteläreunalle. Karhunvattu kukkii ja marjoo toisen vuoden versoilla, ja kun isännän juurakot olivat vasta kaivettuja ja istutettuja, ei niissä ollut vielä edes saman vuoden versoja. Siinä ne kasvoivat ja komistuivat. Isäntä kävi niitä aika ajoin hoitelemassa: niittämässä ylimääräiset heinät ympäriltä matalammaksi.

Tuli talvi ja paikallinen peurakanta söi sekä minun että isännän karhunvattujen vuosiversot. Taas. Tuho oli lähes täydellinen, ei siis tarvitse isoa satoa odottaa tänäkään kesänä. Ehkä muutaman marjan saa jos kesä on otollinen.

Tuli kevät ja kesä alkoi. Minun karhunvatuissani oli jokunen kukkanen ja isäntä kovin etsi omastaan. Nuppuja siellä olikin, mutta hiljaa ihmeteltiin mikseivät nuput vielä ole auki, kun isännän karhunvatut kumminkin ovat paremmassa paikassa.

Kesäkuussa päätin purkaa kompostin. Revin isännän kanssa lautareunat pois ja niitä poltettiin kokossa. Itse talikoin ja tasoitin kompostin tarkoituksenani tehdä siitä uusi yrttitarha. Heinäkuun alussa reunustin yrttitarhaani vanhoilla kattotiilillä. Reunustaessani kiersin myös isännän karhunvattupusikkoa. Sieltä pilkisti isännän ”karhunvatussa” vaaleanpunainen kukka. Silloin minulla välähti: eihän tämä mikään karhunvattu ole vaan tuoksuvattu. Varmemmaksi varmuudeksi vertasin vielä lehtiä omaan karhunvattuuni. Juuh, ei ole karhunvattu vaan tuoksuvattu. Kerroin isännälle uutiset ja isännän mielestä puskan voikin nyt vaikkapa hävittää. Ymmärrän isännän pettymyksen hyvin. Tuoksuvatukasta kun ei tule syötävää marjaa, tietääkseni.

Hiukan mollasin itseäni kun en ole aiemmin älynnyt… Eihän siinä ole edes samanlaiset lehdet ja korkeuskin on ihan erilainen.

Mikähän maailma siinä on, että kun odottaa jonkun rehun olevan jotakin tiettyä, niin ikään kuin kieltäytyy näkemästä sitä mikä silmien edessä on? Ei tajua että silmien edessä kasvaa jotakin ihan muuta, tuttuakin, kuin mitä sen pitäisi olla.

Rikka vai kukka? - osa I

Kasvi oli alusta alkaen rotevanoloinen ja näytti siltä, että sen olisi juuri sille paikalleen joku laittanut. Sillä oli liuskaiset lehdet ja monta haaraa. Hieman samettikukan näköä, mutta ei kuitenkaan. Rikaksi sen ensi näkemältä luokittelin, mutta varmaa tunnistusta varten jätin sen kumminkin kasvamaan. Sitä paitsi kuivakkopenkissä oli vain yksi sellainen. Sekin oli omiaan vahvistamaan päätöstäni jättää se kasvamaan. Eihän mikään rikka kasva yksinään.

Etupihan pionipenkissä (jolle pitää ehdottomasti tehdä jotakin vielä tänä vuonna) kasvoi keskivaiheilla jotakin hyvin saman tyyppistä kasvia. Lehdet näyttivät samalta, mutta kasvit eivät olleet ollenkaan yhtä reheviä, rotevia eikä haaroittuneita kuin kuivakkopenkin yksilö. Pionipenkin keskivaiheilla ei muistaakseni kuitenkaan kasva mitään tarkoituksella. Olen yrittänyt siihen pariakin erilaista pensasta pistokkaasta juurruttaa, mutta huonolla menestyksellä. Ehkä olen kuitenkin jotakin kylvänyt siihen? Rehua kun kasvaa vain yhdellä rajatulla alueella. Eihän rikka kasva jollakin tietyllä alueella.

Aikanaan kuivakkopenkin yksilöön tuli kukkia. Tai ainakin luulen niitä kukaksi. Keltainen mykerö kuin päivänkakkaralla mutta paljon mitäänsanomattomampi. Jäin odottamaan josko kukkaan kehittyisi terälehdet. Viikon verran katselin, mutta ei vain tullut. Niinpä otin kasvikirjan käteeni ja aloin selaamaan. Ei löytynyt ensimmäisestä kirjasta sen kuvaa, joten oli aika ottaa ”rikkaruohokirja” esiin. Sieltä se sitten löytyikin, sivulta 404: joku rusokki. Sen tarkemmin en osaa sitä määritellä vaikka on hyvä tunnistuskirja ja kasvi vierekkäin. Mutta ei toisaalta kiinnostakaan.

Hämärästi rusokki soitteli kelloja, vähän niin kuin tuttu nimi. Ikään kuin se lukisi jossakin muistiinpanossani. Kuljin edestakaisin ja ääneen ihmettelin, että en kai minä noin rumaa kukkaa kylvänyt olisi. Ja manailin itsekseni, että pitäisi ensin katsoa minkälainen rehu kylvöksestä syntyy ja sitten vasta kylvää/istuttaa.
Muistiinpanoja selasin ja onneksi en kuitenkaan ollut sitä itse istuttanut enkä kylvänyt. Muistiinpanoistani löytyi vain maininta ”amppelirusokki” kylvökalenterissa jonka joskus kopioin jostakin lehdestä. Minulla siis ei ole ollut siemeniä, enkä ole sitä vaihdossakaan mistään saanut. Huh-huh! Kitkin rehun pois.