Uusi alku, I hope

Minusta ei tule pensselisutaria. Jotenkin vielä rissalla saan suurinpiirtein siivoa jälkeä aikaiseksi, mutta pensselin käyttö tuntuu ylivoimaiselta. Joko siitä jää pensselin tai valumajäljet ja minä vihaan kumpaakin.

Vaan ei se mitään, kukkalaudat on maalattu, tilapäisesti paikoillaan eikä maalausjälki alta enää näy. Kukkalaudat pitää siis ottaa vielä kertaalleen pois siinä vaiheessa kun lämmityskausi loppuu ja pääsee jatkamaan seinien kipsilevytyksen myös pattereiden alle.

Mukavalta se siinä näyttää, ja onpahan vihdoinkin joku paikka mihin saa rehut laskettua ja niillä siinä teoreettinen mahdollisuus säilyä hengissä.

Paljon ei ole rehuja/rehuista jäljelläkään. Edellisessä kämpässä oli hyvät valo-olosuhteet rehuille ja ne viihtyivät keittiön ja olohuoneen ikkunoiden edessä hienosti. Täällä valo-olosuhteet eivät ole ollenkaan yhtä hyvät, ikkunat ovat pienempiä ja niitä on vähemmän. Sisärehuja on jouduttu siirtelemään milloin mihinkin pois tieltä ja valitettavan usein pimeisiin kolkkiin. Seurauksena on se, että lähes kaikki rehut ovat aivan henkihieverissä, kutistuneet murto-osaan loistonsa ajoista. Kiinari on ainoa hyvinvoiva, mutta se onkin ainoa jolla on ollut ikkunapaikka koko ajan. Toivottavasti tämä on rehuille uusi alku.

Laitellessani noita ikkunalautoja uuteen keittiöön fundeerasin, että olisko vähän hienoa jos semmoiset olisi joka huoneessa. Ja ihmettelin, että mikäs minua estäisi laittamasta niitä joka huoneeseen? Minkäköhän takia alunperin edes ajattelin laittavani niitä vain keittiöön? Joka huonehan tästä on remontoitava kumminkin aikataulussa tai toisessa.

Jylsijä!

Olen etsiskellyt kukkalautaa tulevaan keittiöön, semmoista valkoista ritilälautaa. Ihan tavallista ja ihan tavallista valkoista. Paitsi että oikeastaan funtsin, että se kukkalauta voisi olla samanvärinen kuin nuo kaapitkin.

Ja löysinkin semmoisia, Kylmäkosken Tokmannilla niitä oli ohikulkeissani. Puisia, käsittelemättömiä, helppo siitä oman mieleisensä värjätä. Vaan eipä ollut valikoimissa kuin toiselle ikkunalle, joten päätin olla ottamatta. Meikäläisen säkä (vaikka onkin viime aikoina ollut tosi hyvä) tuntien, ei samanlaista sopivan kokoista löydy toisaalta ikinä.

Lauantaina päätin lähteä käymään Plantsussa etsiskelemässä multaa ja kestokasteluruukkuja ja fundeerasin, että samalla reissulla voisi ne kukkalaudat etsiä. Mikseikähän kukaan ole mulle kertonut ettei Plantsussa ole kestokasteluruukkuja? Eipä silti, ei siellä ollut niitä kukkalautojakaan. Eikä Baukkarissa. Tai no oli, mutta ne oli mdf-levyä, enkä mä halua levyä. Eiku Kuljun kartanoon. Sieltä löytyi niitä mäntyisiä kukkalautoja, hintaan 39,95€ ja 34,95€. 75€ kukkalaudoista, siis mitä hel?

Selän takana sattui olemaan liimapuulevyä hintaan 11,95€ ja 8,95€, kotona toissa jouluna lahjaksi saatu käsiyläjyrsin. Minä alan siis jyrsijäksi!

Pisteitä, viivoja vai ihmekäppyröitä? Pisteet olisi ihan kivoja, mutta ne tarttis porata ja saada rivit suoriksi ja sitten se näyttäis reikälevyltä... juu-ei, ei ole hyvä juttu se. Viivatkin ihan ok, mutta sitten se näyttäisi siltä kuin ne valmiitkin. Siispä ihmekäppyröitä. Sunnuntaiaamu meni sovitellessa, että kummoisia käppyröitä tehdään ja varsinkin miten ne tehdään.

Voilà! Tämmöinen siitä tuli:

Ammattilaiset jättäköön tarkemmat tarkastelut tekemättä, minä olen ekakertailainen tässä hommassa. Ja minusta se on ekakertalaisen saavutukseksi ihan hyvä! Tautisen työläs se oli tehdä, mutta onpahan uniikki! Toinen pitäisi vielä vääntää.

pensasaidannesuunnitelma nro 1

Pitää varmuuden vuoksi numeroida kun ei sitä koskaan tiedä montako kertaa minä minkäkin suunnitelman uusin. Varsinkin kun näin ajoissa aloittelee, ettei ole sitä ensimmäistäkään maaplänttiä vielä paljastunut. Eikä ensimmäistäkään tainta ole, loppujen lopuksi suurin määräävä tekijä on kuitenkin se mitä taimistoilta keväällä löytyy. Ja tietenkin se mitä ne maksaa.

Mutta tähän asti olen nyt kerrankin yrittänyt valikoida puskia ja rehuja sen mukaan minkälainen on kasvupaikka. Ihan en kuitenkaan onnistunut, varjossa kukkivat tahtovat olla kaikki valkoisia ja minä tahdoin myös väriä siihen. Toistaiseksi kuvittelen siis ottavani riskin ja valitsemaan osittain puolivarjossa viihtyviä. Jos ei toimi, niin vaihdetaan sitten.

Pihan puolen reunalla on pari syreeniä (kuva on kuviteltu tien puolelta, syreenit jäävät vasempaan reunaan). Ne saavat siihen jäädä, mutta sen jälkeen olisi tulossa tämäntyyppinen rivi:

syreeni, jasmike*2, japaninmarjakuusi*2, koreanonnenpensas*2, japaninmarjakuusi*2, rusokuusama*3, japaninmarjakuusi*2, sirokuusama*3, tuija*2, korallikanukka*2, tuija*2, koiranheisi*2

Syreenit eivät kuvassa näy, eivätkä lukumäärät täsmää. Eikä ne tietty kuki samaan aikaan, eikä korallikanukka oikeasti ole kirkuvan punainen silloin kun muut kukkivat, ja muuta lievää todellisuuden vääristelyä. Mutta yrittäkääpä etsiä kuvaa kukkivasta pensaasta silloin kun se ei kuki...

Ja alle sitten narsissia, pikkutalviota ja kuunliljaa. Ei mun puskani kumminkaan maasta asti tuuheita ole.

Pahoittelen surkeaa kuvanlaatua: google kuvahaun 40-kiloisista kuvista tulostettu ja pirttipenkin päällä tehty, kahden metrin korkeudelta kuvattu kuva antaa paljonkin toivomisen varaa kuvan laatuun..

Voi riemuviini!

Viime syksyisen Zilga-viiniköynnöksen leikkujätteestä noukin muutaman tikun ja törkin ne multaan maitopurkkeihin (ei, ei ole reikiä pohjassa, minä vihaan pohjareikiä sisäkasvatuksissa). Purkit vein kylmäkellarin ikkunalle (ei sieltä mitään valoa tule, en ole sitä pessyt kertaakaan).

Lukenut olen mai-leen blogista, että niiden pitäisi lähteä kasvuun sitten keväämmä ilman sen suurempia kommervenkkejä. Pari-kolme viikkoa sitten intouduin tuomaan ne lämpöisempään ja valoisampaan, vaikkei niissä mitään elonmerkkejä näkynytkään. Olen koittanut pitää mullan kosteana (yllättävän vaikeaa ilmankin pohjareikiä, saati sitten niiden kanssa). Eilen olin kastelukierroksella ja mietiskelin kuinka tyhmää on lotrata vettä purkkiin jossa on muutama eloton tikku pystyssä. Justiinsa kun aloin sitä tyhmyyttä ääneen isännälle kehuskelemaan osui käteeni purkki josta pilkistikin pari vihreäistä lehden alkua.

Voi sitä riemun määrää! Mun vinkkuni kasvaa sittenkin! Saan sittenkin istutettua ainakin yhden katokseksi keinuun kotipihalle! Ja vielä huuhdahdus!

Tuskinpa siitä satoa saa ikinä, mutta jos edes sen vihreän katoksen. Olisihan se kyllä hermeettisen upeaa jos siihen tulisi vielä rypäleitäkin. Siinä voisi sitten istuskella kuin Kleopatra konsanaan ja napsia pään yläpuolelta roikkuvia rypäleitä poskeen. Aaahhh...

Moottoritien varressa

Viime viikon tiistaina osui oivallinen keli lähteä kävelylle ja kun olin sairaslomalla niin pääsinpä vielä keskellä päivääkin. Ja hyvä niin, koska minä näin auringon!

Toiset ihmiset vissiin tykkäävät kävellä samoja reittejä, lenkkejä, kerta toisensa jälkeen. Minä en. Työmatkan varrella on tienviitta jossa lukee kuntorata. Päätin suunnistaa sinne ja katselin kartasta, että siitä pitäisi päästä siltaa pitkin toiselle puolelle motaria ja sieltä pikkulenkin jälkeen suurinpiirtein kaverin mökin kohdalla takaisin "päätielle".

Ja lähdin matkaan. Kuntorata löytyi, ja lähdin talsimaan kohti motarin ylittävää siltaa. Olin aika

yllättynyt ettei kuntoradalla näyttänyt olevan talvikunnossapitoa. Ilmeisesti latuja sun muita on riittävästi ilman tätä metsikköä. Moottorikelkkareitti tosin oli, mutta se ei mennyt sillan toiselle puolelle. Lompsin kuitenkin sillalle ja lähdin sitä ylittämään. Oli hiukan karmivaa tajuta, että ainoat jäljet mitä sillalla oli, oli yhden ihmisen ja pirun ison koiran. Toinen yllätys tulikin sitten sillan alapäässä. Ei niin minkään valtakunnan polun tapaistakaan missään! Yksi ihminen ja pirun iso koira olivat kävelleet metsään. Vilkas mielikuvitus teki minusta sen verran arkajalan, että käännyin pois. Kun en tiennyt oliko koira koira vai susi, enkä sitäkään minkälainen sekopää kävelee umpihangessa keskellä ei mitään koiran kanssa?

Sillalle palatessani sain ahaa-elämyksen. Moottoritien varrella on kallioleikkaukset ja koska motarilla ei saa kävellä niin ainoa paikka on kävellä riista-aidan metsän puolella. Joku oli sinne saappaan painanteet jo aiemmin kävellyt ja minä lähdin niissä askeltamaan. Että niinno, kuka täysjärkinen rämpii likimain metrisessä umpihangessa riista-aidan viertä? Kyllä mä sieluni silmillä näinkin, että hetken päästä siihen valkotakkiset pyyhältää ja ehdottelee yhteistä palaveria...

Uskokaa pois, se on raskasta kävellä kun joka askeleella jalkoja on pakko nostaa 30-40 senttiä ylöspäin. Mutta pääsin kuin pääsinkin kuvauspaikkaan. Harmi vaan, että risukkoa kasvoi edessä sen verran, että itse aihe, eli jääputoukset jäivät niiden taakse. Mutta ehkä tästä jonkun idean saa. Ne ovat komeita muodostelmia. Harmi, että usein kasvavat semmoisissa paikoissa mihin on vaikea päästä katselemaan.

Sitten olikin jo lounasaika, soittelin isännälle, josko siitä lounastusseuraa saisi. Ukko lupasi tulla, mutta kertoi olevansa noin 45 minuutin päässä. Nälkä kurni, mutta ei auttanut, pakko oli jatkaa talsimista. Kävelin sitten vielä Nahkialanlammen ympäri ja siellä pajut esittelevät kissojaan näin komeasti.

Mitähän tänä vuonna on virpomisoksissa kun kissat ovat jo näin pitkällä?

"Aidan" kohtalo

Tonttimme rajoittuu lännestä kaupungin "puistoalueeseen", sille reunalle on joku joskus istuttanut kuusia. Ilmeisesti on ollut tarkoitus tehdä kuusiaita. Hyvä idea, mutta kuuset ovat lievästi ylimittaisia siihen tarkoitukseen. Kaatolistalla ovat.

Pohjoisen reunalla on hernepensasta. Pohjoisen naapuri kävi viime vuonna sanomassa, että se pitäisi hänen mielestään leikata alas ja siitä tulisi kuulemma komea "jos sitä vaan hoitaisi niinkuin kuuluu". Mää niin tiärä, mum miälestäni hernepensas mitenkään erityisen komea ole leikattuna(kaan). Vähän olin suunnitellut kyllä, että sen alas tänä keväänä leikkaisin, mutta mun kirjan mukaan se pitäisi tehdä maalishangilla noin 10-15 sentin korkeudesta. Metrin hankeen en ota lapiota ja lähde kaivamaan, en varmalla ota! Toisekseen ei se minusta niin erityisen ruma ole, ei ole alhaalta kalju, se vähä mitä on, haittaa lähinnä meidän silmää kun alamäen puolella ollaan. Korkeutensa puolesta se on loistava, ulottuu juuri ja juuri naapurin ikkunan yläreunaan. Sijainti on kuivalla mäen kinkamalla. Arvaan, uusi kasvu olisi hidasta ja kestäisi kauan ennenkuin tuo reilun parin metrin korkeus saavutettaisiin uudestaan.

Itään päin on toisen naapurin hoivaama pensasaita, olisikohan joku aronia. Meidän puolella kasvaa vatukkoa. Olen suunnittelut että sinne semmoista metrin huoltokäytävää ja hajurakoa alkaisin koneellisesti pitämään. Mitään aitaa en omalle puolelle pistä, ei siinä kaksi aitaa niin lähekkäin eläisi.

Etelään on talon puolella lisää hernepensasta, se on pakko leikata tänä vuonna alas, koskapa tie- ja kunnallistekniikkaremontin koneet ovat sitä kaltoin kohdelleet. Kunhan vaan maalishanki paljastaisi sen 10-15 senttiä korkeuden :)

Mutta toinen puoli etelän rajasta on koivua ja mitä-lie-pajunsukuista. Näyttää siltä, että sitäkin on joskus ajateltu pensasaidaksi, on semmoiselta korkeudelta joskus koivut katkottu. Mutta pensasaitojen hoito ei ilmiselvästi ole ollut tämän tontin edellisenkään omistajan #1 harrastus. Ei ole minunkaan, en minä mitään muotoon leikattua halua, kun en viitsi leikellä. Ajatus koivuista semmoisena pusikkona/pensaikkona silti olisi kiva.

Välissä tosiaan on kasvanut pari jotain pajunsukuista puuta. Koko aita näyttää vähän huonokuntoiselta, en tiedä johtuuko iästä, leikkuista, pimeydestä, kosteudesta vai mistä. Etenkin nämä pajunsukuiset ovat nyt tämän talven aikana kärsineet noista remuavista työkoneista ja jälki on jotakuinkinyllä olevan kuvan näköistä.

Koivutkin ovat päässeet venähtämään toistakymmentä metriä korkeiksi ja se on ehkä ihan vähän liikaa aitakasville. Suojaa se tarjoaa kyllä, mutta silti...

Jotta jotain pitäisi keksiä tilalle. Olisi hienoa jos siihen saisi erilaisia kukkivia pusikoita ja vielä niin, että siinä pitkään kukkisi kaikenlaista. Pari jotain havua voisi seasta löytyä talven vihreydeksi ja lintujen talviajan pysähtymispaikaksi. Täytyy vissiin tosissaan ottaa puutarhakirja käteen ja tutustua löytyisikö moiseen paikkaan minkäänlaista valikoimaa.

Paikka olisi muuten vissiin aika hyväkin, mutta tien eteläpuolella (kuvasta vasemmalle) kasvaa niinikään kaupungin viheralue = 20-30 metristä mäntyvoittoista sekametsää. Vaikka tontin ylärinne on kuivaa hiekkaa, niin tämä alapuoli muistuttaa enempi suota. Ja tien toisella puolella sellainen on ihan oikeasti.

Siispä kosteutta ja varjoa sietävää, kukkivaa pensasta (yli metrin korkuiseksi kasvavaa) saa ehdotella :)

Tomaatinkylvöt

Aiemmin olen pitänyt varsin vähtiä siitä, että kun jotakin kylvetään, niin sillä kylvöksellä on se nimilappu ja purkissa on vain yhtä plaatua rehua. Jos jostain purkista ei ole elämää herunut näkyviin, niin olen vipannut mullat pois ja pistänyt uusia siemenöitä sinne. Usein jättänyt ne poisheitetyt mullat johonkin odottamaan, jos sitten kumminkin vielä niistä jotain. En tiedä miksi olen niin tehnyt, kai minä olen kuvitellut, että sillä viisii minusta tulee parempi tarhuri kun minä tiedän mitä missäkin on. Tai sitten siksi, että muutkin tuntuvat tekevän niin.

Käytännössähän homma on sitten edennyt niin, että niin kauan kuin rehut ovat purkeissaan, niin niillä on nimi ja tiedän mitä ne ovat. Sitten tulee kevät ja kesä ja minä kiikutan ne pihalle ja istutan paikoilleen, joko kasvariin tai ulos. Istutushetkellä saatan vielä purnukan jättää maahan kumolleen sitä tarkoitusta varten, että tulen siitä joko ottamaan kuvan tai piirtämään kartan muistin tueksi.

Mutta loppujen lopuksi joka vuosi käy kuitenkin niin, että pistelen poskeeni tomaattia ja kurkkua, katselen kukkaa jos toistakin joiden nimistä minulla ei ole hajuakaan. Ja ihan rehellisesti on sanottava, ettei ne nimet edes kiinnosta enää siinä vaiheessa. Enhän minä niitä nimien takia kasvattele vaan sen takia että satun tykkäämään siitä miltä ne näyttää tai maistuu.

Parin ekan vuoden ajan sitä tuli viljeltyä jos jotakin hyötykasviakin ihan vaan sen takia, että semmoinen oli olemassa. En olisi voinut kuvitellakaan, että semmoista rehua olisin ikänään suuhuni pistänyt. Nyttemmin vissiin tahti rauhoittuu ja uskaltaa enemmin ottaa kasvatukseen vaan semmoisia mistä tietää että niillä on taattu menekki tai taattu ihailijakunta.

Ja tämän "lyhyen" alustuksen jälkeen niihin tomaatteihin. Itämättömien paprikoiden/chilien päälle viskelin, samaan multaan, satunnaisesti Basingaa, Nepalia, Amber coloredia, All meatia, Galapagosinsaarten villejä ja Balkonstaria. Enkä viitsinyt enää laitella nimilappuja mihinkään. Sen verran näistä tiedän, että balkonstarilla on erilaiset lehdet ja se menestyy myös pihalla. Ehkä se nimirumba on jännempi siellä loppupäässä kun saapi arpoa että onkohan tämä tuo vai se?