Taivaanrannan maalari

Olen aamueläjä. Nousen viiden ja seitsemän välillä ja menen yöpuulle yhdeksän pintaan, kymmenen aikaan viimeistään. Äärimmäisen harvoin valvon pidempään. Joskus se olisi kivaa valvoa yötä myöden ja ottaa valokuvia laskevasta auringosta, nousevasta sumusta ja yöstä. Haistella yön hajuja ja kuunnella yön ääniä. Olen varma, että silloin on toisenlainen maailma kuin aamulla tai päivällä.



Vähän aikaa sitten kävikin niin, että olin normaalia myöhempään hereillä ja pääsin osalliseksi yöllisistä sumuista ja auringonlaskuista. Mökkitontilla sumu nousee aika aikaisin, sen nousua on joskus kiva katsella. Se nousee kuin harso pellosta ylös silmän korkeudelle ja sitten sen nousu pysähtyy. Se tiivistyy ohueksi harmaaksi pilveksi ja jatkaa nousuaan, mutta uutta sumua ei näytä syntyvän. Sitten se jää kellumaan pellon päälle kuin se olisi valkoinen harso, joka on pellon reunoilla olevissa metsissä kiinni.

Laskeva aurinko puolestaan värjää taivasta erilaisilla punaisen, oranssin ja lilan sävyillä. Päivä todellakin laskeutuu, sananmukaisesti. Ylhäällä taivas on vielä aika vaalea, mutta kuta lähemmäs taivaanrantaa tullaan sen tummemmaksi värit muuttuvat.

Satumaisia näkyjä.