Taimikaappi

Kyllä nyt tarhurin kelpaa! Tarhuri on saanut jääkaapin. Tavallinen tallaaja tietysti ihmettelee miksi tavistarhuri on yhdestä jääkaapista onnensa kukkuloilla.

Ei, se ei tule virvokkeita varten (joskin eittämättä sieltä saattaa joskus niitäkin löytyä).

Ei, se ei tule myöskään tarhurin vilvoittajaksi (joskin tarhuri kyllä mahtuisi sinne).

Ei. Tarhuri tarvitsee jääkaapin koska asuu keskuslämmitystalossa. Siinä talossa ei ole viileää kuistia. Ei edes mahdollisuutta pudottaa lämpötilaa ylimalkaan saati sitten vain yhdessä huoneessa kasveille sopivaksi. Siksi tavistarhuri ei ole voinut aiemmin talvettaa sellaisia mielirehujaan, jotka eivät pihalla selviydy talven yli omin voimin.

Nyt tavistarhuri näkee uuden maailman: syksyllä elonkorjuun aikaan tavistarhuri korjaa siis myös pistokkaita ja joitakin rehuja ehkä ihan kokonaisuudessaan ja laittaa ne tuohon jääkaappiin. Viileys ja jääkapin loisteputkivalo ovat toivottavasti hyvä yhdistelmä pitämään jokusia yksilöitä hengissä kevääseen saakka.

Ainakin se on taatusti edullisempaa ja ekologisempaa pitää yhtä jääkaappia kylmänä puoli vuotta kuin yhtä mökkiä lämpimänä puoli vuotta.

Chilien satokausi alkaa

Neljättä vuotta kasvatan chilejä mökin kasvihuoneessa. Sekä kasvihuone että tietoni ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Ensimmäisenä vuonna kylvin chilit ja paprikat suoraan kasvihuoneeseen toukokuussa. Kasvihuone oli silloin noin 2 neliön muovihuone, josta puolet oli juolavehnää ja nokkosta. En tietenkään saanut satoa.

Toisena keväänä rakennettiin uusi kasvihuone nykyiselle paikalleen ja sen kooksi 393*475 cm, eli noin 18 neliötä. Siemenet kylvin edellisvuodesta viisastuneena maaliskuulla sisälle esikasvatukseen. Toukokuulla aloin totuttamaan niitä ulos ja jätinkin ulos jo toukokuun loppupuolella. Marjapuskat suojelivat yöhalloilta. Kasvihuoneeseen tuli rakennusmuovi katteeksi, mutta se valmistui vasta kesäkuulla. Sain riittävästi satoa, mutta suuri osa sadosta jäi myös raakileiksi.

Kolmantena keväänä kylvin chilit jo joulukuun puolella ja siirsin kasvit kasvihuoneeseen toukokuun puolenvälin kieppeillä ja kieputtelin heinää ympärille, ettei yöhallat syö satotoiveitani. Ei ollut hyvä sekään. Sain chileistä riittävän sadon, joskin suurempaankin olisi mahdollisuudet. Satoa pienensi osittain kylmät kevätyöt, osittain auringon haalistama rakennusmuovi, joka ei enää sateen seasta pilkottanutta aurinkoa läpi päästänyt.

Nyt on neljäs kevät, kasvihuoneessa on uusi UV-suojattu muovi. Osa chileistä on vielä sisällä, osa on ulkona honkkarin halpisminikasvarissa odottamassa mökkimatkaa ja kasvariin pääsyä. Satokausi on jo alkanut. Kuvan lajike on Apache. Se on melko tulinen ja meillä ihan turha tulisuutensa takia. En ymmärrä miksi sitä kylvin, mutta tämä on meillä sen viimeinen kesä. Miedommat lajikkeet tulevat korvaamaan.

Nokkospenkki?

Tavistarhurin ulkokylvöissä on alkanut näkymään elämää. Niistä nousee pieniä vihreitä ja punaisia notkeita kauloja jotka kantavat vielä siemenhattua päässään. Ei aikaakaan kun hatut putoaa ja paljastuu sirkkalehdet. Ulkokylvölajeja tuli laitettua innoissaan liiankin kanssa, niiden kylvöä kun ei tila rajoittanut. Taimosia on tulollansa ainakin kolminumeroisen luvun verran.

Mökin etelärajalla on ollut edellisen asukkaan rakentama kompostikehikko. Se on liian suuri kompostiksi, sitä ei pysty möyhentämään ja lisäksi se on aina näkösällä, onhan se yksi tontin parhaita paikkoja. Vaikka kompostointi onkin hyödyllistä puuhaa, ei sen silti tarvitsisi ihan paraatipaikkaa tontilta varata. Siispä kehikko lähtee. Se puolimaatunut tunkio siihen jää, mutta elättelen toiveita, että kun sen myllään jyrsimellä ympäri, niin se sen verran saa ilmaa, että maatuminen käynnistyy. Luonnollisesti siitä tulee jonkunlainen istutusalue. Ajattelin voivani laittaa siihen osan noista kaulojaan ja niskojaan nostelevista taimosista.

Joskin sen alueen kanssa taidan kerjätä kuonooni. Komposti sinänsä on varmasti hyvää kasvualustaa kaikenkarvaisille kasveille. Myös niille karhunvatukalle, pajulle ja orapihlajalle, jotka kasvavat sen kompostikehikon takana. Ja ne lautojen raosta kurkistelevat lehtoakileijat. Tai se kulmassa kasvava nokkospehko, jonka jätin perhosia varten peittämättä kun muuten yritin tappaa siitä rikkaruohoja valon puutteeseen.

Mutta ehkä siinä onkin hyvä lähtökohta sille istutusalueelle. Eihän nokkonenkaan suinkaan ruma ole. Eivätkä nokkosperhoset. Ehkäpä hehtaarin tontilta joutaa yksi pieni nurkka perhosten ruokailuunkin.

Jos joku alkaa ihmettelemään aikomustani kasvattaa nokkosta kukkapenkissä, niin taidan kertoa hänelle, että oikeasti kasvatan siellä nokkosperhosia.