ekat istutukset

Hidasta, niin kovin hidasta on kotipihalla etenemä.

Lapiolla olen pikkuhiljaa kääntänyt penkkiä, rapsutellut mullat pois rikkaruohojen juurista ja vipannut rikkaruohoja vuoroin kompostiin, vuoroin täytemaaksi sinne missä tontilla on monttuja. Käsivarsiin tulee varmaan joku lihaskin jos hommaa jatkaisi koko alueen mitalla, on se mullan rapsuttelu niin raskasta loppujen lopuksi. Hiki valuu solkenaan, vaikka pihalla ei olisi 10 astetta lämmintäkään. Rapsuteltava ne taas on sen takia, että juuri nyt ei ole varaa käydä ostamassa kuormallista multaa jolla tuon alueen täyttäisin jos vaan kaivaisin sen ylös. Toisaalta, siinä on savea, ja tähän mennessä kertynyt muka-kokemus antaa uskoa, että savi on itse asiassa parempaa kasvualustaa kuin moni multa.


Pikkuhiljaa se kuitenkin etenee, pala kerrallaan olen kääntänyt. Paljon auttoi kun sain yhtenä päivänä poikapuolen apuun, poikapuoli leikkasi paloja ja minä näpertelin rikat eroon kasvualustasta. Hevonkukkua olen levittänyt tähän mennessä tuohon 7 säkkiä. Koko alueen pinta-ala on noin 24 neliötä ja suurinpiirtein puolessa välissä ole käännön kanssa.

Täytyy tunnustaa, että kun etäisyyttä kirsikkaan tuli vähän enemmän, niin kaivoin myrkkypullon kaapista ja yritin myrkyttää toisen puolen. Siitä on nyt hieman reilu viikko, mutta vielä ei varsin näy edistymistä sillä saralla. Ihan vähän reunasta on kellastunut, mutta sekin taitaa olla enempi kuivuuden kuin myrkyn "ansiota". Arvaan ma, että joudun senkin puolen kaivamaan ylös.



Kärsimätön kun olen, niin jotakin pitää saada kuitenkin istuttaakin. Pensaskirsikka Nordia, valkoinen isokukkainen kärhö (jonka nimeä en juuri nyt muista) on valkoisten ympyröiden keskellä. Niiden edessä vasemmalta oikealle: tuoksukurjenpolvi, jalopähkämö, päivänlilja Frans Hals, keltapäivänlilja (?). Ja etummaisessa rivissä vasemmalta oikealle purppurakeijunkukka Palace Purple, korallikeijunkukka ja kerrottu idänkurjenpolvi/helmilijan sipuleita.

Narsisseja on varmasti enemmän kuin tarpeeksi, ne pitäisi kanssa muistaa tuonne upottaa. Mutta ehkä annan nyt heidän vähän aikaa juurtua ennenkuin alan sipuleilla kiusaamaan. Kyllä ne sipulit siellä varastossa pärjäävät syksyyn asti :)

Siirtojuhla

Keskikesän juhla tuli ja meni. Olipa peräti poikkeuksellinen kun ei ollut yhtään lasta paikan päällä. Ei tullut kukaan huutelemaan, että tule kopittaan tai pelaan korttia tai saako jätskiä/karkkia/keksiä/leipoa jotakin muun hyvän puutteessa. Jotenkin en kuitenkaan osannut sitä ikävöidäkään :D

Itse kulutin keskikesän juhlan rehujen siirtelyyn. Kotipihalle täytyy kukkapenkkiin täytettä saada ja mistäs sitä muualta kuin mökiltä. Samalla tuli kuljettua kameran kanssa ympäriinsä ja katseltua josko viimevuotisista kylvöistä jo jotakin kukkisi.

Ainakin koristeheinät näkyvät kylväytyneen toisenkin vuoden. Varsin kaunis heinä, vaikka nimestä ei mitään hajuakaan ole. Sillä on hauskan karvaiset lehdet. Takana kukkii akileija Ruby Port, eli kyllä jotakin on viime talvesta selviytynytkin. Laitoin näitä akileijoja ja koristeheiniä viime vuonna kuivakkopenkkiin ja nyt sain jo akileijoja siitä nostaa ruukkuun ja siirrettäväksi. Vielä on yksi vaihto kesken, jollei siihen vaihtoon kelpaa, niin akileijat jäävät ensimmäisellä siirrolla kotipihalle. Toissa vuonna kylvin Black Barlow -akileijaa, samoin viime vuonna kun en muistanut aiemmin kylväneeni, ja nyt sitä riittää... Sekin on siirrossa mukana.

Hopeahärkki on tontin alkuperäisasukas, mutta pääsi kuvaan kun oli taas niin valtavan upea kukinta. Hopeahärkki kyllä viihtyy, mutta ei leviä ihan sellaisella vauhdilla kuin toivoisin. Koitin ottaa siitä pistokkaita ja mukaan tuli osa juurtakin. Toivon, että se lähtee kaupunkipihalla kasvamaan.

Tornionlaaksonruusu näytti keväällä niin surkealta talven jälkeen, etten uskonut että siihen olisi yhtään kukkasta tullut. Muutamalla kukalla pelastaa omaaa nurkkaansa tontista. Minun tornionlaaksonruusuni taitaa olla nyt kolmatta kesää meillä. Harmittavaista, ettei siinä ole vielä mitään mitä kotipihalle siirtäisi.

Päivänliljoista minä tykkään oikein kovin. Olen niitä ostellut, mutta mikä lie kun ei ostotaimet ole vielä parissa vuodessa halunneet meillä kukkia. Ovatkohan niin pieniä myydessä? Mökkipihan alkuperäisasukkaana on päivänliljaa Gorky ja ilmeisesti syyspäivänliljaa, kuvassa oleva päivänlilja on mökkinaapurilta viime kesänä saatua. Jaettavaksi riittäisi kyllä, mutta kotiin ei viitsi tuoda, kun siellä on samaista keltaista päivänliljaa paljon jo ennestäänkin.

Mahdottoman hieno yllätys oli kun löysin tämän pienesti kukkivan akileijan Lime Sorbet. Se on viime kevään Irlannin tuliainen, ja olin jo hetken peloissani, ettei sen kylvö ole ollenkaan onnistunut, kun ei ole näkynyt. Löysin juhannuksen pyhinä toisenkin taimen, mutta en raaski vielä siirtää.

Siirtoon lähti myös harmaamalvikkia, sammalleimua, kuunliljaa, maksaruohoa, koralli- ja purppurakeijunkukkaa.

Pistokkaaksi leikkasin zilgasta pari kesäoksaa, odotan mielenkiinnolla onnistuuko. Ajatuksena olisi, että zilgan voisi koittaa istuttaa keinun viereen josta se kasvaisi katokseksi. Siinä sitä sitten istuisi keinussa ja näykkisi syödäkseen viinirypäleitä jotka yläpuolelta roikkuisi. Epärealistinen haave? Luultavasti, mutta saahan sitä haaveksia.

Viikonloppuna vaihtoi paikkaansa myös lumipalloheisi. Istutin sen kaksi vuotta sitten puolivarjoiselle paikalle keittiökompostin ja ruusun taakse. Ruusu on roihahtanut, korkeutta reilut 2 metriä, joten paikasta on tullut varjoisa. Ja heisiä oli syömässä ölliäisarmeija, joten siirrettävä oli. Saas nähdä toipuuko se ja pystyykö uudessa paikassaan vastustamaan ölliäisiä.

puutarhurin keskittymiskykyhäiriö

Lauantai 19.6.2010

Säätiedotus on povannut sadetta, joten pihahommiin on lähdettävä niin kauan kuin keliä riittää. Kello on 7 aamulla. Kaalit pitää saada taimikennosta ulos. Menen kasvariin hakemaan taimikennostoa.Katselen surullisena kokonaan tyhjää kasvarin laatikkoa: siinä oli ne kolme tainta jotka olivat ehkä kurkkua, melonia tai kurpitsaa. Jäljellä on pelkät kolot, mikä lie ne söi. Ja runsain määrin mm. jauhosavikkaa jota hevonkukkukuormassa on ollut pilvin pimen.

Alan kitkemään jauhosavikkaa. Saan päähäni, että voisinkin laittaa muutaman kaalin kasvariin, ehkä siellä olisivat paremmassa turvassa tuholaisilta? Tai sitten houkuttelevat tuholaisvapaaseen kasvariini tuholaisia. Muutaman kaalin laitoin laatikkoon. Jätin vielä varmuuden vuoksi toiseen päähän tilaa, jos vaikka jostain kävelisi kurkun taimi tai pari vastaan. Loput kaalintaimet otin käteeni ja lähdin niitä viemään pottakeeniin.


Potagerissa (pottakeenissä) totesin, että kaalin laatikossa on rikkaruohoja, joten niitä kitkemään. Rikkaruohojen alta paljastui, että laatikkoon tarvitaan vähän lisää hevonkukkua.


Niitä varten tarvitaan kottikärryt ja talikko. Lähdin hevonkukkukasalle. Hevonkukkukasalla muistin sen peikonopähkinän joka siellä odottaa omaa paikkaansa, vieläkin. Otin lapion ja kaivoin sille ikkunan alle kolon. Keksin, että kasvarissa on muutama hopealehden taimi ja ne sopisivat erinomaisesti sen viereen jäävään tyhjään koloon. Haen ne ja istutan. Lapio kädessä katsoin toiselle puolelle väylää ja muistin, että kuistin edessä on vielä pari daaliaa vailla kotia. Hain daaliat ja istutin ne vanhan omenapuun viereen.

Kaalit ovat edelleen istuttamatta.

Daalioiden vieressä seistessäni näin, että viime kesänä naapurilta saadut vaaleansävyiset kuunliljat eivät tavisvihreän alta erotu, vaikka niille tilaa viime kesänä tein. Nostin ne ylös ja siirsin ne daalioiden viereen. Samalla kumarruksella aloin nyhtämään rikkaruohoja pois penkistä. Kierrettyäni penkin ympäri muistin taas kaalit. Ai niin, sitä hevonkukkua, mutta hevonkukku tarvitsee kottikärryt, enkä niitä saa ennenkuin isäntä on sahannut ja kiikuttanut polttopuut. Jäin "kytikselle" sen penkin viereen johon minun suihkulähteeni+puron pitäisi jonakin päivänä tulla. Kumarruin kitkemään siitä rikkaruohoja. Ja mallailin suihkulähteen ala-allasta paikoilleen, nyt kun penkissä on tilaa (ei ole viimevuotisia kesäkukkia sitä täyttämässä).


Hain saavit ja mietin ääneen mitenkähän ne saisi sopivankokoiseksi. Isäntä haki sahan ja alkoi sahaamaan toista saavia (=laastipalju) sopivamman kokoiseksi. Minä kaivoin suihkulähdepumpun esille ja mallailin sen mittaa: johto jää pari metriä lyhyeksi, joten jatkojohtosa tarvitaan. Sen hain kellarista, ei siellä tarvita pakkasvahtia kesäkuussa. Sain sahatun saavini ja aloin mallailemaan sitä paikalleen. Jotta saan sen paikalleen minun pitää kaivaa vähän multaa pois kukkapenkistä. Mutta sitä en voi kaivaa ennenkuin saan ne kottikärryt.Kello on 11 ja aurinko paistaa edelleen.

Poika muistuttaa, että oivariini on loppu, samoin kuin maito. Lähden siis kauppaan 15 kilsan päähän, tarkoituksena onkin ollut käydä siinä läheisellä lihatilalla tutustumassa. Kaupasta haen poikkeuksellisesti vain sen mitä varten lähdinkin: oivariinia, maitoa ja olutta. Ajan lihatilan tiehaaran ohi kaksi kertaa ja loppujen lopuksi unohdan, että missä se edes oli. Soitan nolla-kakkoseen ja saan kuulla lihatilan olevan auki vain arkena. Olkoon siis.

Kaalit on edelleen istuttamatta.

Kauppareissun aikana kottikärryt ovat vapautuneet. Alan kaivamaan suihkulähdettä varten kuoppaa. Mullan laitan tietysti kottikärryihin. Altaan alle tarvitsen hieman hiekkaa, mutta koska en heti keksi mihin laittaisin ylimäärämullan, kannan hiekkaa lapio kerrallaan kasasta paikalleen. Hiekkaa on enää hyvin vähän ja se on hevonkukkukasan alla. Hevonkukkukasa taas on pressun päällä ja kun vähän nostaa pressua, niin alta saa puolikkaan lapiollisen kerrallaan hiekkaa.

Kottikärry täynnä multaa muistan, että yksi alppiruusu kituu pahasti kompostin vieressä. Epäilen, että se kärsii kuivuudesta, joten päätän käyttää multakuorman alppiruusun siirtoon. Kippaan siis multakuormani metsikköön ja lähden kaivamaan alppiruusua ylös. Sen juurakosta paljastuu kolme tsiljardia kusiaista. Ehkä siinä onkin suurempi syy sen huonoon vointiin kuin kuivuus itsessään? Alppiruusu saa kuitenkin nyt uuden kodin. Ehkä se siitä vielä toipuu. Myrkyttämään en vielä alkanut, epäilen, että uusi paikka ei ole muurahaisten mieleen.

Siirryn täyttämään suihkuallasta ja laittamaan pumppua paikalleen. Yksi kumitassujalka on hukassa ja suihkupumppu jää kenolleen. Se tarvitsee muutaman kiven tuekseen. Niitä on tontin laidalla, haen muutaman, pesen ja tuen pumpun niillä paikalleen. No niin, nyt on hyvä. Jossain vaiheessa olin sitä mieltä, että luovutan koko puron osalta, mutta nyt kun ala-allas on paikallaan, päätän jättää puronkin vielä työn alle. Vedän tuolin suihkulähteeni viereen, strategisesti selkä riivittyihin rikkaruohoihin päin ja otan oluen. Katselen ja nautiskelen aikaansaannostani. Isäntä kaivaa trimmerin ja viikatteen avulla keinua koiranputkikasvuston keskeltä. (On jäännyt monta keväistä viikonloppua käymättä mökillä milloin minkäkin syyn vuoksi.)
Siirryn keinuun ja näen rikkaruohotkasat. Lataan siis kottikärryt täyteen rikkaruohoja ja kiikutan ne kompostiin. Mennessäni muistan kaalit.

Siirryn kottikärryjen kanssa hevonkukkukasalle ja täytän kärryt hevonkukulla. Kippaan hevonkukun pottakeenin laatikkoon, tasoitan ja istutan kaalit paikoilleen. Niiden viereen laitan kanelibasilikaa (vaikka yrttimaa olisi selkäni takana ja ammottaa tyhjyyttään, mitä nyt rikkaruohoja on vanhassa kompostissa).


Kello on 14.30 kun vellikello kajahtaa. Siirryn syömään ja huomaan, että telkkarista tulee puutarhaohjelmaa. Harmittelen, että päivä on kulunut turhanaikaisessa räpellyksessä, vasta kaalit on istutettu vaikka piti paljon muutakin tehdä. Nyt on jo myöhäistä, kohta alkaa Victorian ja Danielin häät. Onnea vaan morsiusparille!

kisaamassa

Haa! Tämä täti otti osaa kisaan jossa palkintona on reissaaminen banaaniviljelyksille. Yhtään banaania mulla ei vielä kasvakaan ja mistäs sitä tarhuri paremmin oppia saisi kuin suoraan banaaniviljelmältä :D

Nyt pitää vaan pitää peukut ja isovarpaat pystyssä, että arpa osuis kohdalle. En ole koskaan mitään voittanut ja kiva se olisi jos kerran voittaisi ja vieläpä mieluisan palkinnon.
Thumbs up!

pientä pintaremonttia

Vaikken enää kahvia juokaan, niin välillä tekisi mieli istahtaa "kahville" kuistille.

Ja vaikken minä niin kovin tarkka siitä olekaan kuinka nättiä tai siistiä ympärillä on, niin nuo maalarinteipit summuut repaleiset kulmat kuistin seinien kulmissa ja saumoissa alkoi etomaan.

Siispä piti alkaa pikaiseen "hätäpitipikaremppaan".

Meinasin laittaa siihen tapetin, niitä on jäänyt edellisistä kasvonkohotuksista pieniä pätkiä joista varmaan kaikkia olisi ollut juurikin tarpeeksi tuohon kuistiin.

Siispä kulmista teipit irti ja muualtakin kaikki repaleiset teipit.

(Ei onnistunut ladata kuvaa siitä pahimmasta "teippiseinästä".)



Luulin, että siinä kuistilla olisi tapetti ollutkin, näytti vähän siltä. Mutta pian ensimmäisen kulman repäisyn jälkeen totesin, että alta paljastuukin joku kovalevy.

Enpä sitten viitsinyt tapettia siihen alkaa laittamaan, vaan päätin maalata koko kuistin. Sinisellä tietenkin.

Isäntä vähän kovalevyn saumoja tasoitteli, sen kummempia pohjatöitä en siihen tehnyt. Turhaahan se olisi ollut kun kerran lämpöeristeet on tulossa jossain lähitulevaisuudessa, ehkä jo ensi kesänä.

Kyllä tälläkin kuistilla yhden kesän tauot istuu :D

Pitsiverhoja pitäisi saada lisää, vaan kun en oikein tunne ketään joka haluaisi niitä virkata. Itse en osaa eikä minulla riittäisi kärsivällisyyskään.

Pahuksen kuisti on niin pieni, ettei kokonaiskuvaa siitä pysty ottamaan, näistä kuvista nyt ei muuta näy kuin että väri on muuttunut.

kivinen tie

Suunnitelmani ja päätökseni "ekana vuonna vain katselen" meni vähän mönkään, ja tavallaan lakkasi olemasta ajankohtainenkin kun paljastui, ettei lumen alta juuri muuta paljastu kuin lakoontunutta heinää.

Tai siis olihan toki suunnitelmissa se, että talon seinältä pitää suojaan siirtää siinä kasvavat säästämisen arvoiset rehut. Kun se on tiedossa, että kunnallistekniikan vesiosuus pitää tänä vuonna kaivaa. Ensi alkuun luultiin, että joudutaan kaivamaan myös salaoja, oletuksena kun oli, ettei 1950 rakennetussa talossa sellaista ole. Koko kevään odottelin vettä tulvivan kellariin, mutta sitä ei tullut. Pihaa haravoidessani keväällä löysin sitten salaojakaivon kannen, hautautuneena kaiken heinän ja maatuneen heinän alle. Teinkin aiemmin keväällä vajaan parin neliön siirrepenkin, johon siirsin eniten hätää kärsimässä olleita päivänliljoja, pikkusydäntä ja kurjenmiekkaa. Kaikki sujuvasti sikinsokin sekaisin kasvupaikkavaatimuksistaan huolimatta.

Muuten on ollut tarkoitus vain istua ja katsella mitä mihinkäkin laittaisi. Mihin tulisi parkkipaikka autoille, mihin oleskelutila ja mihin kompostia ja niin edelleen.

Tässä vaiheessa täytynee selvittää, että yleisetsi en tykkää kukkapenkkien reunuksista. Yleensä sen vuoksi, että ne ovat ruohonleikkuun tiellä. Ruohosta tykkään, eli kävelen mieluummin leikatulla ruohopolulla kuin laatoilla tai soralla. Reunusten tarpeellisuuden ymmärrän ja olenkin käynyt koko tarhurointiaikani ankaraa väittelyä itseni kanssa, näiden kahden tykkäyksen välillä.

Suunnittelin jo laittavani reunukset tiilistä: upottavani tiiliä pitkittäin sen verran maahan, että ruohonleikkurin pyörä näppärästi kulkee sen päällä. Samalla ajattelin, että laittamalla tiiliä pystyyn "poikittain" pitkittäin olevan tiilen taakse, saisin estettyä ruohonleikkurin vaeltamisen kukkapenkin puolelle. Se on kokemukseni mukaan todellinen riski jos upotetun reunuksen (tai kanttauksen) toisella puolella ei mitään ole.

Siksi kotipihalla ollaan tässä vaiheessa kukkapenkin kanssa. Kaunis vihreä puutarhaletku osoittaa tulevaisuuden kukkapenkin paikkaa. Savuavassa betonirinkulassa on tekeillä ensimmäinen osa tästä kukkapenkistä. Palamisen jälkeen siihen kipattiin mökiltä tuotua hevosenpaskaa (yksi multasäkillinen kuvan etualalla). Istuttelin ylösnostettuja narsisseja (mullos säkkien takana oikealla ja sipulit ämpärissä säkkien takana vasemmalla) ja nostin muutaman piiskun talon vierestä. Piiskua on niin mahdottomasti, että a) sen on pakko olla helposti leviävä ja valloittava laji tai b) sitä on laitettu sinne alunperinkin mahdottomasti. Toivottavasti se kuitenkin kompostoituu hyvin, koska ylimäärä ei tunnu kellekään kelpaavan. Minä taas en niin välitä keltaisista kukista, joten pienempikin ala riittää.

En ole uskaltanut enempää tehdä kuin tuommoisen pienen kaivonrenkaan alan kerrallaan, kun en tiedä millä sen reunustaisin. Tuohon minulla sattuu olemaan tarpeeksi laittaa tilapäiseksi esteeksi nurmikonreunanauhaa. (Tosi kaunista...)

Sain viime viikonloppuna kuulla, että kiviveistämön romukasasta voi hakea kiviä sen kuin haluaa. Tartuin tilaisuuteen ja ajelin jokusen kerran edestakaisin romukasan ja kotipihan väliä. Sain hetkellisen a-haa elämyksen ja luulin haluavani niistä reunukset. Epätoivo tuntuu olevan vakituinen seuralaiseni nykyään ja välillä jo näytti siltä, että kasaan kivet autoon ja vien ne takaisin.

Toin kumminkin lisää ja jatkoin sitkeästi. Kaivoin ojan koko alueen ympärille ja ehtoolla vähän ennen lopettamista pudottelin kivet monttuun ihan vain kokeeksi. Eiköhän siitä kuitenkin ihan riittävän hyvä minulle tule jahka sen valmiiksi saan.

Jos talo joskus menee myyntiin, niin lienee parempi ottaa kivet ja vaihtaa ne johonkin kaupasta ostettuu tylsään muotoonleikattuun harmaaseen graniittipaateen joka miellyttää valtavirtaa enemmän kuin tämä nuukailu ;)

tulppaaneita

Viime vuonna jäi tulppaanien kukinat tosi vähäiseksi: yrityksessäni kasvattaa tulppaaneita laatikossa jossa voisin suojella niiltä kesän kosteudelta osoittautui myyränmentävä aukko. Myyrät mokomat pistelivät lähes 400 sipulia poskeensa.

Tänä keväänä on ollut vähän parempi onni. Viileät säät ovat suosineet kukintaa, joka on venynyt ja hieman anteeksi antanut kaupunkiviikonloppuja.

Enemmänkin kuvattavaa olisi varmasti ollut, mutta tänä vuonna on ollut poikkeuksellisen paljon viikonloppuja ettei mökille ole päästy lainkaan. Uima-allaskin on vielä kasaamatta ja täyttämättä ja kohta on jo juhannus. Kohta tulee kiire!

katson autiota tontinnurkkaa

Aika on kulunut muuhun kuin blogin päivittelyyn, enkä oikein edes tiedä mihin se on salaa mennyt. Se aika siis.

Keväällä haravoin tonttia ja seisoin rinteessä katsoen ympärilleni. Iski epätoivo, ympärillä ei ole mitään muuta kuin lakoontunutta heinää ja uhkaavasti näytti siltä, ettei paljon muuta ollut tulossakaan. "Voi miksi, miksi minun täytyy aina saada kaikki tehdä itse? Miksen voinut valita yhtään valmiimpaa pihaa, tämä piha vaatisi konevoimaa: kaivurin joka kaivaa 20 senttiä pois, kuorma-auton jolla sen voisi viedä johonkin kauas ja puutarhatraktorin sekä uutta multaa monta kymmentä senttiä.". Se olisi ehdottomasti viisain tapa. Mutta eihän semmoiseen rahaa ole, joten käsin on tehtävä.

Lakoontunutta heinää puolestaan on enemmän kuin tarpeeksi ja se pitää sitkeästi kiinni toisestaan. Haravalla lähti kyllä irtoheinää paljon, mutta yhtä paljon jäi vielä jäljelle. Odoteltiin kasvun ihmettä, mutta eipä sitä juuri tullut. Lumet suli, rinne kuivui ja leikkurilla ajeltiin yli. Mutta lakoontunut heinä oli ja pysyi kiinni rinteessä ja kaikkialla muuallakin.

Ostin Lidlistä sammaleenpoistajan ja raaputtelin sillä, sammal ja irtoheinä lähti. On muuten yllättävän hyvä vekotin, kannattaa kyllä hommata jos vaan tarvetta on. Paljon kevyempi ja näppärämpi käyttää kuin rautahara, vaikakkin vaatii vähän totuttelua. Niin mutta juu, siis piha: no rapsuttelun jälkeen siihen ei sitten juuri mitään jäänytkään. Melkein olisi voinut nurmikonsiementä kylvää, niin paljaalta maa näytti. Piha on kuitenkin äärimmäisen epätasainen ja vakaa päätös "ekana vuonna ei tehdä mitään" piti yrittää pitää.

Vähän on piha tuon jälkeen vihertynyt, eikä ihan niin syvää epätoivoa enää ole. Osa omenpuista kukki todella kauniisti, osa taas on pystyynkuolleita kränkkyjä. Yhdestä kelottuneesta (?) haaveilen piippuköynnökselle kiipeilytelinettä :)

Autokolari

Tämä tarhuri kolaroi autonsa pääsiäisen alla. Tarhuri otti luonnollisesti yhteyttä vakuutusyhtiöön ja toivoi, että asia sillä lähtee etenemään.

Omasta vakuutusyhtiöstä tuli ilmoitus, että laput on vastapuolen yhtiöön lähteneet. Vastapuolen yhtiöstä ei kuulunut mitään. Soiteltiin perään ja sieltä vastattiin, että ei ole voinut soittaa kun ei rekisterinumeron, nimen, osoitteen ja puhelinnumeron perusteella vielä tiedä kenelle soittaisi. Sen jälkeen alkoi siellä mies puhumaan, että meidän pitää viedä auto korjaamoon, siellä se kuvataan ja analysoidaan ja lähetetään vakuutusyhtiöön jatkoanalysointia varten. Vakuutusyhtiön miehet/naiset sitten tykönään pohtivat, että minkälaatuisilla ja minkähintaisilla osilla autoa korjataan ja kuinka paljon.

Tarhuri toivoo, että kyseessä oli ymmärtämisvaikeus kuulijan puolella, koska tarhurille jäi pahoja fiiliksiä keskustelusta kuulemastaan tiivistelmästä. Noh, auto vietiin korjaamoon vahinkotarkastettavaksi. Siellä mies sanoo, että "seuraava aika 0n 10.5.".

Tarhuri haukkoi henkeään, mutta isäntä suomensi miehen tarkoittaneen, että peltisepälle auto ei pääse ennen sitä, vahinkotarkastukseen kylläkin. Aikansa korjaamon mies puhui tarhurin mielestä sekaisin sekä korjauksesta että vahinkotarkastuksesta, eikä tarhuri viitsinyt enää yrittääkään päästä miesten ajatusjuoksuun mukaan. Loppujen lopuksi auto kuitenkin lähti heti halliin sisälle valokuvattavaksi. Vakuutusyhtiön päätös tulee sitten joskus.

Onneksi tarhuri ei jäänyt odottamaan vakuutusyhtiön päätöksiä, vaan päätti vaihtaa auton saman tien kun kolari sattui. Tai siis oikeammin ostaa auton, koska vanhallehan ei voi tehdä mitään ennenkuin vakuutusyhtiö on asian saanut päätökseen.

Pääsiäiseksi tarhuri hakikin koeajoon uuden vanhan auton, jonka sitten pääsiäisen jälkeen osti pois. Sillä on hyvä haeskella multasäkkiä ja tainta. Voi ostaa vähän isommankin taimen, kun ei heti tule takalunkan korkeus vastaan. Menokin on mukavampaa kun autossa tehot ja väännöt piisaavat myös ostoksien kuljettamiseen toisin kuin vanhassa. Jopa tankkaaminen on mukavampaa: isosta ja janoisesta bensamoottorista pieneen ja pihiin dieseleen vaihto näkyy lompakossa välittömästi.

Tarhuri laskee, toisin kuin lukuisat alan ammattilaiset, että tässä tapauksessa uuden vanhan hankinta maksaa pelkästään tankkausvälin harventumisessa "pääomakulut" takaisin.

Mitenkähän tarhuri olisi kulkenut jos ei olisikaan pystynyt uutta vanhaa autoa hommaamaan vaan olisi pitänyt odottaa vakuutusyhtiön päätöstä, ja korjausta lähemmäs 2 kuukautta tai ylikin?
Huh, onneksi niin ei käynyt. Keskellä kiireintä kevättyökautta.

Sukkia ja siemeniä

Tällä tarhurilla on ollut sellainen hytinä, että vielä ei kevät tee tuloaan vaikka linnut toisin laulaakin. Ei ole ollut hinkua kylvää, ei edes paprikoita tai chilejä, joilla olisi ollut aikakin.

Sitäkin enempi on tullut istuneeksi tietävän koneen vieressä ja pelattua vaan virtuaalista maanviljelystä. On sukkia ja tossujakin kudottu, on pitänyt ottaa niistä joku kuvakiin ja laittaa tänne, vaan tahtovat mennä käyttöön ennenkuin kamera ehtii paikalle.

Chilit sain puoliväkisin kylvettyä suurinpiirtein ajoissa. Tai no... ainakaan niiden kylvö ei ollut paljoa myöhässä. Mutta niiden kehitys on ollut tosi hidasta, ovat edelleen sirkkalehtiasteella, taitaa tämä meidän talo olla liian viileä niille. Eilen (5.3.) sain sitten vihdoin aikaiseksi (kun tenavat hääti koneelta pois) istuttua lattialle ja laitettua siemeniä multaan. Arvaan, että siinäkin huonostiloppujen lopuksi käy. Tuli nimittäin taas kylvettyä runsain mitoin siemeniä. Tekosyynätaas että siemenet ovat vanhoja, eihän ne enää idä, vaikka kuinka hyvin tiedän, ettei ne tomaatinsiemenet mene vuodessa tai vuosikymmenessäkään miksikään.

Ja sitten sukkia ja tossuja:

Vuosien tauon jälkeen tuli hankittua taas kutomapuikot, vanhojen sijantiahan ei kykene tästä maailmasta kukaan enää jäljittämään. Ensin tuli kudottua tossuja kun talo on viileä, sii snoita palatossuja. Sitten päätin opetella kutomaan sukkaa, ja löysin yhden ohjeen kantapäähän. Tuolla mallilla sitten teen.



Ja tämä raitasukka taisi olla se ensimmäinen.

Sen mitä kerästä jää, päätin kutoa tämmöisiksi lapuiksi. Lapuilla oli pääasiallinen tarkoitus yhtyä joskus tilkkutäkiksi, mutta siltä varalta, että innostus taas hiipuu, niin päätin tehdä niistä patalappukokoisia ja -paksuisia. Tosin sekin suunnitelma taas muokkaantui matkan varrella kun eihän niistä lankakeristä tietystikään aina jää tarpeeksi lankaa.

oikea talvi

On ollut vaihteeksi ihan oikea talvi. Pakkasta on ollut ja lumi on pysynyt maassa. Tosi pitkälle oli talvi vieläpä oikein valokuvauksellinen, sellainen missä lumi kerääntyy puiden oksille ja luo sellaista Lapin matkailuesitteistä nähtyjen valokuvien tunnelmaa.


Tässä on meidän pihan lumiukko, ihan luonnon itse muovaama. Punkkariksikin on häntä kehuttu. Kuva on otettu alkutalvesta, nyt helmikuun loppupuolella ei punkkarista näy enää kuin vähän irokeesin tupsua.


Pimeimmällä vuodenaikaa tämä oli ihan kiva näkymä kun astui ovesta ulos. Mietityttää ja hieman huolestuttaakin, että kuinkahan oksat pysyvät noissa männyissä kiinni kun lunta on niin hirmuisen paljon. Jostakin syystä noiden mäntyjen latvatkin ovat aikalailla taipuneet pohjoiseen ja pahaa pelkään, että jokunen latva niistä putoaa ennenkuin lumet lähtee.



Tässä on pari kuvaa uuden pihani norjanangervosta (nimi on vielä arvaus, en ole nähnyt kukassa). Ensimmäinen kuva on marraskuulta. Paksu, pehmeä, valkoinen lumi satoi päälle, ja tuo toista metriä korkeudeltaan oleva pusikko vielä taistelee ja sinnittelee lumen päällä.

Pari kuukautta myöhemmin tammikuussa lumikerros on sen verran kasvanut ettei angervosta enää paljon näy. Nyt helmikuussa ei näy siitäkään mitään. Lunta ei sentään toista metriä ole, vaan osittain on lumi painanut puskaa matalammaksi ja lisäksi on jouduttu poluilta heittelemään lunta päälle. Sen kohtalo ei sinänsä huoleta, arvaan ma, että joudun sitä rajusti leikkaamaan heti ensi kesänä joka tapauksessa. Sen verran oli kuolleen näköistä oksaa siinä syksyllä.

Joulun nurkkaan sai vielä aika ajoin kynttilöitäkin pihalla poltettua. Ja näin koreasti lyhty loistaa lumineen päivineen.

uusi kotikuntani

Laitanpa tähän pari kuvaa uudesta kotikaupungistani. Pienesti on vielä ollut aikaa, tai jaksamista, lähteä vielä kovin pitkälle valokuvaamaan, ihan vaan "kaupungin" keskustaa kierrellyt. Paljonhan ei tietysti tämän kokoisessa kaupungissa ole nähtävääkään, mutta aina jotakin löytyy kun vaan viitsii katsoa. Puropahasia, tai ojanpoikasia, kulkee vähän siellä täällä. Vettä ilmeisesti pinnan alla on riittämiin, paitsi meidän kaivon kohdalla. Muuton hetkellä oli jo syyskuun loppu, lokakuun alku, eli syksy melko pitkällä. Arvaan, että näistä puropahasista tulee oikein kauniita paikkoja kunhan taas kevät ja kesä koittaa. Järvi- ja jokimaisemiin asti en ole vielä joutanut kävellä ollenkaan. Autolla kylläkin käytiin katselemassa.

Ylläolevan kuvan patsas sijaitsee torin reunassa olevan kukkakaupan pihalla (ei, en ole vielä tutustunut kukkakauppaan). Nähdessäni patsaan mietin, että miksiköhän patsaan naama näyttää olevan hyvin-hyvin kulunut? Onkohan patsas ollut paikoillaan kauan vai onko se alunperinkin tuollaiseksi tehty?

Toijalan kirkko, puusellainen, on varsin kaunis näky. Kummallista, vaikka mitään muuta vanhaa ei kaupungissa olisi, niin vanha kirkko löytyy aina. Rippikouluikäisen sinne olen jo kertaalleen passittanut, itseltä käynti vielä puuttuu. Tuohon kuvaan olen itse varsin tyytyväinen, vaikken mikään haka valokuvaaja olekaan. Mutta kuva on jotenkin kaunis.

Vanha sakasti: "1483 perustetun Akaan seurakunnan vanha kivisakasti ja hautausmaa. Tässä on sijainnut myös seurakunnan vanhin kuukirkko. Hiljenny Herran edessä kunnioittamaan esi-isien muistoa.".

kunnallistekniikka, remontti, osa I

Talomme on toistaiseksi vielä kunnallistekniikan ulkopuolella, meillä on siis omat vesi- ja sakokaivot.

Lain mukaan kunnallistekniikkaan olisi pitänyt jo liittyä, mutta näin ei ole tapahtunut. Kuuliaisena kyselin kunnallistekniikan hintaa.

Sain ensimmäisen tarjouksen. Ihmettelin siinä maksun perusteena ollutta rakennusoikeutta ja kyselin perään. Vastaus oli mielestäni aika tyly: "kyllä mä tiedän mitä mä teen".

Ajattelin mielessäni, että ok, tämähän sopii minulle, koska kaavan mukaan rakennusoikeus on yli kaksinkertainen. Kunnallistekniikan liittymismaksu perustuu rakennusoikeuteen, joten pienemmällä rakennusoikeudella minä maksan pienemmän rahan. Viikon kuluttua tuli lappu, jossa pahoiteltiin virhettä ja annettiin uusi tarjous. Hinta oli kuitenkin kova, ja kyselin että voisiko maksuun saada maksuaikaa tai voisiko kunnallistekniikkaan liityä "pala kerrallaan". Vastaus oli taasen tylyn asiallinen, "ei voi ja maksuaikaa on 30 päivää".

Piti kuitenkin liittyä kunnallistekniikkaan. Rahat siihen piti ottaa vanhan asunnon aso-maksusta. Ilman sitä ei olisi mitään mahdollisuutta niin suurta maksua maksaa tässä vaiheessa. Aso-maksun tullessa oli yllätys suuri kun palautunut summa oli aivan liian pieni. Tutkin tovin asiaa ja tajusin, että jossain vaiheessa on tullut kommunikaatiokatkos pankin kanssa. Lainoituksen piti olla 100%, mutta näyttikin olevan vain 95%.

Kun allekirjoitin lainapapereita pankissa tiedustelin tuosta summasta ja he sanoivat, että älä murehdi, he hoitavat sen pankin päässä, ei minun tarvitse siitä välittää. Toisin kävi. Mietimme miehen kanssa tovin tykönämme, että otammeko yhteyttä pankkiin ja yritämme korjata tilanteen vai koitammeko haalia kunnallistekniikan rahat muulla tavoin. Päätimme koittaa haalia rahat muilla keinoin.

Talvi on tässä suurinpiirtein vettä paljon säästellen pärjätty, mutta kunnallistekniikka meillä ei vielä ole. Kaivojen vesi ei meidän käyttöön riitä, joten kiire sillä puhtaan veden saannilla on. Sen verran on edistytty, että kunnan kanssa on tehty sellainen sopimus, että liitymme tässä vaiheessa vain puhtaaseen veteen, viemäriin sitten joskus kun kunta muutenkin remontoi viemäriä siltä kohdalta. Se kun on tällä hetkellä huonommassa kunnossa kuin meidän oma sakokaivo.

nettiyhteys, muutto, osa XI

Soneran nettiyhteys osoittautui mahdottomaksi saada. Hieman vaikean mutkan kautta tosin vasta sekin selvisi.

Otin töistä siis sen kolmisen tuntia vapaaksi, jotta pääsin päästämään asentajan sisälle. Asentaja tuli ja touhusi aikansa, kävi ulkona kävelyllä ja kertoi sitten, että ei sitä nettiyhteyttä voikaan asentaa. Lanka on kuulemma pudonnut tolpasta alas. Asentaja kertoo, ettei hänen mielestään pitäisi olla mitään ongelmaa, mutta hän soittaa suunnitteluun ja soittaa minulle sitten takaisin. Vielä samana päivänä. Ei tullut samana päivänä puhelua, mutta parin päivän päästä tuli. Silloin kerrottiin, että lanka aiotaan vetää tietä pitkin, aikataulusta hän ei osannut kertoa, mutta lupasi soittaa kun tietää. Kävimme itse kameran kanssa kuvaamassa linjan nykyisen tilan, ihan vain varmuuden vuoksi ja mielenkiinnosta. Linja on katkaistu kun linjan alle on raivattu omakotitalotonttia, ei meidän vaan jonkun muun. Minä en tiedä onko linjan purkuun ollut Soneran lupa.

Soittoa ei kuulunut, joten aloin soittelemaan Soneralle päin. Joka viikko minulle sanottiin, että ensi viikon tiistaina tai keskiviikkona. Ja kun keskiviikkoon mennessä ei ketään näkynyt soitin taas torstaina ja kyselin perään. Ja taas luvattiin ensi viikon tiistaina tai keskiviikkona.

Koska kiinteää ei siis vieläkään ollut, päätettiin taas kokeilla nettitikkua. Tunnen itseni roistoksi, kun käytän hyväkseni 2 viikon koeaikoja, vailla aikomustakaan ottaa koko tikkua. Tällä kertaa asialla oli mies. Hän otti läppärin, meni DNA:n liikkeeseen, jossa miehet keskenään sopivat, että kyllä vaan Nokian tikku toimii. Voin vieläkin haistaa testosteronin määrän. Tikku koneeseen, ei toimi. Miesten oli antauduttava, Nokia ei toimi. Kotiin tuli Huawein tikku.

Viikon 48 perjantaina tulin kotiin ja postilaatikossani oli soittopyyntö TPO:lta. Koitin soittaa TPO:lle 15.58, mutta neljältä kiinni menevä asiakaspalvelu oli luonnllisesti jo siirtynyt viikonlopun viettoon. Soitin Soneralle ja kysyin miksi TPO lähettää minulle soittopyynnön koskien laajakaistaa. He eivät tienneet. Koittaakseni kepillä keväistä jäätä soitin myös DNA:lle kysyäkseni olisiko tämä heidän aikaansaannoksiaan ja onko heiltä jäänyt minun nettiliittymäasiani jotenkin kesken. Ei ole mitään tietoa soittopyynnöstä, eikä mitään ole jäänyt kesken, kaikki on asianmukaisesti lopetettu, vastattiin heiltä.

Sain TPO:n kiinni seuraavalla viikolla. Koko puhelun aikana minulle ei selvinnyt miksi he olivat minulle soittopyynnön lähettänyt, eivätkä he tuntuneet olevan perillä siitä itsekään. Oli vain TPO:n mielikuvituksessa olevia asiakkuuksia ja keksittyjä syitä. TPO:han ei ole minua koskaan asiakkaaksi huolinut, ei silloinkaan kun sillä oli laiton monopoliasema Tampereella. Laillista perustetta eväykselle ei ole ollut koskaan.

Noh, takaisin Soneraan. Koska nettitikun kahden viikon laina-aika oli taas ohi, kirjastossa ravaaminen tympi, niin päätin pyytää Soneralta tikkua siihen asti kunnes kiinteä saadaan yhdistettyä. Pitkällisen esimiestason pohdinnan jälkeen he suostuivat siihen, että minä saan armollisesti yhden megan tikun korkeintaan kuukaudeksi. Oli joulukuun 8. päivä. Soneran asiakaspalvelu sanoi, että kyllä se siihen mennessä tulee se kiinteä. Minä, insinöörinainen, katselin kalenteria ja mietin mielessäni, että ei puhettakaan. Kahden viikon päästä on joulunaika eikä silloin tapahdu mitään.

Välipäivinä soitin Soneraan ja tiedustelin pitääkö minun palauttaa tikku kun yhteyttä ei vieläkään ole. Pyysin heitä, taas, myös pitämään minut ajantasalla nettiyhteyden kytkennästä. Näin luvattiin tehdä.

Tässä kohtaa huomautan, että Soneran asian hoito on ollut jatkuvasti minun vastuullani, sitä ei ole hoitanut kukaan muu.

Maanantaina 11.1.2010, lähes kolme kuukautta laajakaistaliittymän tilauksen jälkeen, minulle soitti Soneran asiakaspalvelu. Hän kertoi, että asennus tulee viikolla 3. Olin onnessani, ihanaa, vihdoin saamme nettiyhteyden joka toimii (Soneran nettitikku toimii vajaan 300 kilon nopeudella ja pätkii yhteyttä toistuvasti, jokaisen sivun joutuu hitauden vuoksi lataamaan useita kertoja, ettei yhteys menisi välillä poikki). Mutta asiakaspalvelu palautti minut maan pinnalle: "Teidän osuutenne verkon rakennuskustannuksista on 2290€".

Siis mitäh!? Miten niin minun osuuteni? Tiedustelin miksi minulle ei ole koko kolmen kuukauden aikana sanallakaan mainittu tällaisesta asiastat mitään. Rouva Asiakaspalvelija kertoo puhuneensa tästä kustannuksesta jonkun miehen kanssa. Ai jaa? No sepä kiva hänelle. Mutta siis kun sopimuksessa on minun nimeni ja minä en ole mies, eikä meillä kukaan muu ole asiaa hoitanut, niin miksi minä en tiennyt. Rouva Asiakaspalvelija kertoo, että minä SAAN tässä tapauksessa veloituksetta perua tilaukseni. Älä? Tottakai saan, koska he eivät pysty sitä toimittamaan. Verkonrakennusta en ole tilannut.

Taloon tulee siis Soneran verkko, joka on mennyt poikki meistä riippumattomista syistä. Tein hetkessä johtopäätöksen, että jos minun osuuteni verkon KORJAUSkustannuksista on tällä hetkellä 2290€, niin saman hinnan saan maksaa myös silloin jos linja menee jostain syystä poikki, ukkonen, lumikuorma puissa tai muu vahinko. Koska olen kuullut myös luvattoman paljon uutisia siitä, että Sonera pyrkii lankaverkoistaan (ilmajohdoista) eroon, minulla ei ollut myöskään takeita siitä, että 2290€ maksamalla saisin liittymän pitää esimerkiksi 30 vuotta. Niinpä päätin olla ottamatta Soneran liittymää. Palautin lainatikun seuraavana päivänä.

Sekään ei ollut niin helppoa. Myymälä josta sen hain, ei enää muistanut, että se oli lainavekotin. He soittivat asiakaspalveluun, jonka kanssa jutteli lähes 20 minuuttia keskustellen asiasta. Puhelu loppui aikanaan, ja myyjä halusi vielä koittaa josko ottaisin kiinteän. Hän perusteli sitä sanoen, etten saa kiinteää mistään muualta halvemmallakaan. Kerroin, että lähes 2300 euron kynnysmaksu on minulle niin korkea, etten sitten ota kiinteää lainkaan.

Tämän jälkeen hän alkoi kauppamaan minulle lankaliittymää erittäin agressiivisesti minulle tikkua. Kerroin, etten huoli, koska kuukauden kokemuksen perusteella tikku ei toimi minua tyydyttävällä tavalla. Myyjä vastasi näin: "Toi tikku on vähän huono kun se on vanhentunutta tekniikkaa, nykyiset tikut on paljon parempia". Kiitin mielipiteestä ja huomautin, että tikku annettiin minulle kuukausi sitten. Jos siis sain kuukausi sitten vanhentunutta tekniikkaa, niin miksi minä luottaisin, että nyt tilanne on toisin. Kerroin myös, että kilpailijalla on tarjolla tikku, joka toimii ja jonka verkossa on valmiudet myös meidän alueellamme nopeaan tiedonsiirtoon. Myyjä kertoi tietävänsä, että tikku toimii meillä verkon maksiminopeudella. Johon olikin hyvä vastata, että kilpailijan tikku ylittää 300 kilon nopeuden jatkuvasti, kun taas Sonera ei yllä siihenkään kuin toisinaan.

Toistin, etten halua nyt Soneran liittymää. Myyjä jatkoi jo hieman turhautuneena: "Et saa mistään muualta halvemmalla."

Koin tilanteen jo pakkomyyntinä ja purjehdin liikkeestä ulos. Myyjällä ei selkeästi ollut aikomustakaan hyväksyä näkökantojani, eikä edes tunnustaa kokemuksiani todeksi.

Ja miten sen nyt ottaa. Euroissa laskettuna en varmasti saa halvemmalla, mutta toisaalta jos vertaan nyt maksamiani euroja / kilo, niin nettityhteyteni, langaton, jää halvemmaksi. Onneksi langattomiinkin saa jo reitittimiä, jotta yhteyden voi jakaa useammalle koneelle.

Tosin: koska mies sai päättää tikun (en jaksanut vääntää aiheesta Nokia ei toimi läppärissä), niin nyt meillä on se Nokian tikku, joka ei läppärissä toimi. Se pääsi mieheltä kolmannenkin kerran unohtumaan tekniikkahuumassaan.

Minua ihmetyttää Soneran toiminta. Eikö Soneraa kiinnosta oman omaisuutensa ylläpito sen vertaa, että huolehtisivat sen kunnosta? Kun verkon on "rikkonut" Joku Muu, niin eikö Joku Muu ole silloin korvausvelvollinen eikä se joka vahingosta kärsii?

Vähän sama tilanne kuin se jos naapurini ajaisi autollaan minun aitaani päin. Minä joutuisin maksamaan sekä auton että aidan, koska minä kärsin. Oikeassa elämässä vahingon maksaa tietysti naapuri (naapurin vakuutusyhtiö), joka vahingon aiheutti.

osoitteenmuutos, muutto, osa X

Onpas tässä vierähtänyt pitkä aika edellisestä kirjoituksesta.

Talon numeron arvoitus ratkesi. Talon alkuperäinen omistaja on ollut kunnalla töissä. Aikanaan kun taloja on numeroitu, hän on tuonut numeron 50 töistä tullessaan ja laittanut talon seinään. Jossain vaiheessa on sitten ilmennyt, että talon numeron pitikin olla 48 ja toiset kunnan miehet ovat käyneet numeron vaihtamassa.

Jostain syystä kävi niin, että numero 50 jäi kuitenkin elämään omaa elämäänsä virallisiin kirjoihin ja kansiin, kun taas talon seinässä komeili 48. Jännintä on olluthuomata, että osa posteistakin on tullut sillä numerolla 50. Omanlaisensa perusominaisuuden vaatii sekin, että pystyy asumaan vuosikymmeniä talossa johon postit tulee milloin milläkin osoitteella. Minulla semmoista ominaisuutta ei ole.