maanantai 29. kesäkuuta 2009

Saniainen

Joitakin kasveja on vain pakko kunnioittaa, halusi tai ei, syystä tai toisesta.

Omaan ”näitä kunnioitan” –kasvilistaani lisäsin juhannuksena saniaisen. Toki olen sen tiennyt, että saniaisen historia ulottuu dinosauruksien ajoille. Viime viikonloppuna se kuitenkin aukesi minulle konkreettisesti.

Möyhin puutarhajätekompostia, joka on ainakin vuoden ollut totaalisesti valolta piilossa ja kosteuskin on päässyt siihen lähinnä alapuolelta. Jonkinasteista lämpötilaakin siellä on ollut pakko olla, koska maatumista oli tapahtunut. Ensimmäinen 5-10 senttiä pinnalta oli enimmälti savea ja hyvin kuivunutta heinää. Sen jälkeen alkoi varsinainen komposti. Kompostista ensimmäinen 10-15 senttiä oli pelkkää kompostia. Tämän ensimmäisen noin 20-25 senttiä levittelin vanhan kompostin viereen kuten aiemmin kerroin. Sen jälkeen aloin kääntämään vanhaa kompostia, möyhimään sitä ilmavammaksi. Sieltä keskeltä kompostia alkoi löytymään saniaisia. Pieniä ja vähän suurempia saniaisia. Eikä kaikki suinkaan ollut mitään valkoisia hentoja versoja, vaan seassa oli myös vanhoja kymmenen sentin korkuisia ruusukkeita, joista lähti 5-10 sentin korkuista kasvustoa. Vihreää kasvustoa. Suurin osa oli tietysti pieniä alkuja, 2-3 sentin mittaisia ja vaaleita, mutta ei hentoja.

Tiedän kyllä miten saniaiset ovat kompostiin joutuneet: osa on lähtenyt haravan mukana, osa on ollut pahassa paikassa ja kokenut lähtökäskyn. Yhtään niin pientä alkua en löytänyt, että ne olisivat ititöistä alkunsa saaneet, ainakaan tänä vuonna.


Siinä mietin syntyjä syviä, teorioita siitä kuinka dinosaurukset kuolivat. Yhden teorian mukaan dinikset kuolivat kun maapallolle iskeytyi meteori, joka aiheutti paksun tuhkakerroksen joka pimensi maan vuosiksi eteenpäin. Toisen teorian mukaan tuhkapilven ja auringonpimennyksen syynä oli kaiketi poikkeuksellisen aktiiviinen tuliperäinen toiminta, jopa siirtyneitä mantereita.
Noiden pimeästä kompostista löytyneiden saniaisten jälkeen minun ei ole ollenkaan vaikea uskoa, että todella olisi ollut vuosiakin kestävä pimeä, auringoton jakso ja silti saniaiset olisivat voineet säilyä hengissä sellaisen koettelemuksen läpi.

Nostan hattua!


Istutin kompostista löytyneet saniaiset yläpuiston peränurkkaan. Enhän VOINUT moista selviytyjää enää poiskaan heittää. Vielä en tiedä selviävätkö ne yhtäkkisestä valonlisääntymisestä, mutta näkemäni perusteella uskon siihen vahvasti. Eiköhän ne ensi vuonna sieltä nouse ryhdikkäästi kuin uhmakkaat sotilaat konsanaan. Kuten nämä tässä viime vuotisessa kuvassa.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Yläpenkki, -patio, -nurkka, -soppi, -puisto?, osa II

Yläpuistoon valmistui juhannuksen aikaan kaksi uutta minialuetta. Kuvassa vasemmalla on osa-alue I, oikealla minialue II ja suoraan edessä on vain katetta saanut hanhikki. Pieni sade auttoi kitkentää oikein mukavasti. Ei rikkaruohot pidä ollenkaan niin lujasti maasta kiinni kun maa on märkää ja hiukan sataa. Jälkiviisaana nyt melkein harmittaa, ettei tullut kitkettyä koko aluetta samoilla sateilla. Että aina pitääkin olla kiire päästä tekemään sitä mukavaa hommaa, sitä istutusta.

Yksi onneton syreeni tuntee varmasti olonsa meillä hyljätyksi kun nyt jo toiseen kertaan joutuu muuttamaan, eikä kukaan edes istutuskuoppaa kaiva. Edellisellä kerralla sitä siirteli kaivinkone viime keväänä, siirsi paakun kanssa toiseen paikkaan, ei edes multaa kaadettu tyvelle. Nyt nostin samaisen syreenin kottikärryjen päälle ja viskasin paakkuineen päivineen seuraavaan paikkaan. Enkä vieläkään kaatanut multaa tyvelle.
Kanniskeltavan kokoisia kiviä on lähellä vähänlaisesti ja isommat alkavat toden teolla painamaan. Ja vaikka puistoon onkin suunnitteilla kottikärryramppi, se ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että itse puistossa pääsisi kottareita työnnellen kulkemaan. E-hei! Sehän olisi vaatinut suunnitelmallisuutta. Kottareiden kanssa kulkeminen vaatii tarkkuutta ja hyviä käsilihaksia. Ensimmäinen polunpätkä on maksimissaan 40 senttiä leveä ja kivet sen varrella vastaavasti 20 senttiä korkealla. Mutkat ovat tiukkoja vähän yli ysikymppisiä. Ei karkaile yin-jangit siitä puistosta liian nopeaan pois. Mutta kottareiden jalat lyövät siis kiviin mennen tullen jollei kottikärryjä pidä roimasti ylhäällä. Ja sehän tarkoittaa sitä, ettei enemmälti kiviä ole luvassa reunoiksi.


Kun alueet oli kitketty, hevonkukkua lisätty kottarikaupalla ja maahan muokattu, kävelin kasvihuoneeseen katsomaan, että mitäs kaikkia taimia vielä istuttamatta onkaan. Jo kolmatta viikonloppu peräjälkeen kirosin mielessäni, että valokuvat ovat edelleen kaupunkikodossa kovalevyllä. Istutuslaatikossa on taimia, joita en tunnista. Nimilaput ovat oikein kohdallaan. Nimilapuista vaan ei ota tolkkua laisinkaan, vääränlainen kastelu (10 litran kastelukannulla) on kastellut nimilaput ja huuhtonut tussin pois. Kovalevyllä on valokuva, jossa tekstit näkyvät selvästi. Muistikuvana on, että sen laatikon taimet ovat kuivan paikan rehuja. Niistä ei siis voi istuttaa vielä, eikä yläpuistoon, mitään. Arvata saattaa että muisti pettää sen suhteen pahan kerran, mutta ei voi mitään... istuttaa... vielä...




Toisaalla on toinen ulkona kylmäkäsittelyssä ollut purkki, jossa nimilaput ja tekstit ovat selkeästi esillä, mutta vääränlainen kastelu (10 litran kastelukannulla ja vesiletkulla) on todennäköisesti heitellyt siemenet sinne sun tänne, koska joka lapun kohdalla kasvaa saman näköisiä taimia. Riskillä otin siitä muutamia taimia ja istuttelin yläpuistoon. Yhden taimirivin kohdalla luki ”tarhakohokki”. Mietin mielessäni ettei minulla ole mitään käsitystä miltä se näyttää tai mitä se kasvualustaltaan vaatii. Kohokki alkoi soittelemaan hälytyskelloja (hyvä tässä vaiheessa kun on puoli vuotta vaalinut kuin silmäteräänsä). Siispä kirja käteen ja tutkimaan. Voi apua, epäilenpä, että saan rehusta puna-ailakkia vastaavan riesan.

Mutta mitä mystiikkaa on siinä, että taimilaatikoita oli muka hurjasti ja taimia ihan mahdottomasti, ja siltikin kätköni alkavat olla loppuunkäytettyjä eikä ole mitään sellaista, joita voisin kuvitella yläpuistoon laitettavan. Koko neliviikkoinen kesäloma edessä, hevonkukkua vaikka ja millä mitalla ja taimet loppuu jo juhannuksen tietämillä?!?!?

Sieluni silmillä näen yläpuistossa sorapolut. En erityisesti tykkää kivistä enkä kivipäällysteistä, mutta jotenkin vaan on semmoinen fiilis, että yläpuistoon kuuluisi soraa poluille. Mistähän sitä soraksi muuttuisi? Pitäisi olla vielä semmoista pyöreää jonka päällä olisi mukava myös paljain varpain tallustaa. Ja värikästä, että olisi kiva katsella. Ja josta lehdet, neulaset ja koivunsiemenet katoaisivat itsekseen, että olisi vaivaton. Helppo homma!

Kompostiyrttimaa, osa I

Kolme vuotta olen katsellut vanhaa kompostikehikkoa. Kehikko itsessään on ihan "nätti", puinen kehikko, joka on ”pinnoista” (sellainen lauta, jossa toisella puolella on sahajälki ja toisella puun kaareva pinta) tehty. Sopii vanhan torpan ja pihan henkeen. Mutta oli niin tahdittomalla paikalla. Suoraan näkösällä, tontin eteläreunalla. Ja kovin huonosti hoidettu. Jonkin aikaa sitä itsekin täytin, heittelin sinne muutaman vihertyneen perunan ja runsain mitoin rikkoja. Perunat alkoivat itämään ja kasvoivat siellä oikein hyvin. Ei siis oikein komposti… Yritin sitä käännelläkin ensimmäisen kesän aikana, mutta se innostus loppui sen valtavuuteeen. Se oli kooltaan arviolta 1,5 metriä * 2,5 metriä ja korkeuttakin metrin verran. Ja siihen, että iskiessäni talikon jalan viereen lepohetkeä varten, ei jalka ollutkaan vieressä vaan ihan suoraan talikon piikkien alla. Reikiähän siitä tuli, kaksi jalkaan ja kolme saappaaseen. Ja risat saappaat. Hitsinvimpulat! Ostettu vuonna 1982 ja nyt jo rikki!

Olikohan viime vai toissa vuonna kun päätin siitä hankkiutua kokonaan eroon. Silloin peittelin sen pressulla, ettei saisi rikat valoa. Suunnittelin, että se kehikko sahattaisiin noin 20 sentin korkeudelta poikki ja alaosa saisi jäädä siihen uuden yrttimaani reunustaksi. Kuvittelin, että siinä 20 sentin korkeudella suurin piirtein sen kompostin pinta olisi. Mutta käytäntö kulki taas toisella tapaa. Isäntä pisti sahaten kehikon kulmistaan auki, että saatiin yhdessä seinät nosteltua pois juhannuskokkotynnyrin viereen.



Yllätys oli aika suuri kun seiniä ei enää ollut edessä. Kompostia olikin noin 60 senttiä, eli reilu puolet enempi kuin luulin. Päällimmäisenä oli vielä vino kerros jostakin sinne kantamaani savea. Siinä talikko kädessä seisten meinasi epätoivo iskeä. En minä näin korkeaa siitä halua! Voi apua, mihin minä sen kaiken levitän?!?!

Aikani sähelsin talikolla, mutta arvelin sitten, että jyrsin saattaisi olla nyt parempi työkalu. Jyrsintä hakemaan siis. Pariin vuoteen en ole sitä tarvinnut, joten tarkistin ensin isännältä saako sitä yrittääkään käymään. Siitä vaan, vastaa isäntä. Möngin takaisin jyrsimen tykö, revin sen pois vajasta ja avaan bensatankin korkin. Tai siis yritän avata. Eihän se aukea. On ruostunut kiinni. Eikä jyrsin edes käynnisty. Siis takaisin lapion ja talikon pariin.

Hullun raivolla levittelin kompostin leveämmälle alueelle noin 20-30 senttiä paksuksi patjaksi. Joskus ammoin kompostin päälle kippaamani savimaa osoittautui siunaukseksi. Viskelin saven etäämmälle, samalla alue levisi ikään kuin itsestään. Saven alta paljastuikin ihan oikeaa kompostia, kohtuullisen muhevaa ja ilmavaakin jopa. Nyt penkki ylettyy yhteen raparperin kanssa ja väliin jäi ”alumiinisuu”, jossa jo ennestään pitäisi kasvaa minttua. Sen kasvu on ollut heikolla, kun ympärillä kasvaa niin kovin paljon rikkaruohoja, eikä sitä ole päässyt leikkurilla oikein ajelemaan kun on niin kovin muhkurainen alusta. Tulipa siis sekin hoidettua. Riskinä on tietysti, ettei kasaamani kerros riitä rikkaruohojen tappamiseen, mutta siihen on sitten toiset keinot jos niin käy.

Kaivoin kuopat kahdelle muulle purkille. Toinen on samanlainen alumiinisuu kuin mintullakin. Se on ilmeisesti ollut joskus jokin alumiininen viemärinsuu/kaivonsuu, joka on yläosastaan leveä ja kapenee alaspäin mennessä. Toinen on vanha pesukoneen rumpu. Rumpuun laitoin piparjuuren ja alumiinisuuhun piparmintun. Loput alueesta jäi tällä erää tasoittelematta, päätin antaa sille ainakin viikon kasvurauhan. Nähdäkseni kuinka paljon alta puskee rikkaruohoa ja kuinka paljon siinä on entisten rikkaruohojen siemeniä. Entisestä kompostista tulee minun uusi yrttitarhani, johon siirrän vielä tämän kesän aikana vanhasta yrttitarhasta ne mitkä siellä ovat jaksaneet hengissä selvitä.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Yläpenkki, -patio, -nurkka, -soppi, -puisto?, osa I

Tarhurin mökkipihalla on edelleen liian monta katseita kestämätöntä nurkkaa, mutta yksi kerrallaan pyrin niitä valloittamaan silmälle miellyttäväksi. Nyt on vuorossa yläpenkki. (Pitää keksiä penkille joku toinen sana, ”penkki” on niin tylsä.) Sanoisin sitä muuten yläpatioksi, mutta ei sillä ole pation kanssa mitään tekemistä vaikka siellä alkuperäisen suunnitelman mukaan onkin pöytä ja pari tuolia. Ehkä ne siihen viereen, toisen kallionkinkaman päälle. Kallion päälle kun en saa mitään istutettua vaikka yrittäisinkin. Äh, takaisin asiaan.

Tavistarhuri viettää talvisin ja sadepäivinä hyvän tovin paperin ja kynän vieressä ja piirtelee suunnitelmiaan. Näin ja tämä tuonne ja tuohon polku. Katselen ikkunasta ulos ja näen sieluni silmissä valmiin lopputuloksen. Luen istutusohjeita, kasvupaikkavaatimuksia ja etsin oikeita rehuja. Mikähän siinä on, ettei ne suunnitelmat juuri koskaan pääse pihalle asti?

Niin kuin nyt ylänurkkauskin (ei, nurkkaus ei kuulosta hyvältä). Suunnittelin, että sinne tulee pieni, juuri ja juuri yksi pöytä ja kaksi tuolia, teenurkkaus jota reunustaa metsäänpäin vuorenkilvet ja mökkiin päin runsain mitoin erilaisia korkeahkoja perennoja. Sinne piti tulla luonnonkivistä tehty ”polku” eli siellä täällä muutama melko tasainen luonnonkivi, joita pitkin pääsisi sitten astellen kiertelemään, katsomaan ja nuuskimaan kukkia. Suunnittelin nostavani koko aluetta sen verran ylöspäin, että saan sinne myös hyvää kasvualustaa nykyisen savensekaisen maan joukkoon. Näitä suunnitelmia silmällä pitäen istuttelin viime vuonna vuorenkilpeä ja varovasti joitakin perennoja kuten ukonhattua, malvaa/malvikkia, suopayrttiä. Varovasti siksi, että ne pitäisi vielä nostaa pois, koska alueelle pitää tuoda jotakin millä maata voi parantaa ja hieman nostaa. Hyvä suunnitelma?


Keittiön ikkunasta katselin aluetta toisella silmällä. Kuivakkopenkin vierestä on sinne ”sisäänkäynti” ja se tarvitsisi ehdottomasti köynnöskaaren ja köynnöskaaren välistä pienet rappuset, joita pitkin käyskentely teesetin kanssa onnistuu. Köynnöskaarta en siihen saa, koska en pysty köynnökselle riittävän syvää kasvualustaa kaivamaan. Siispä kakkosvaihtoehtona oli sitten aita, joka rajaa kuivakkopenkin yläpuiston… (juu, se se on, yläpuisto siitä tulee, vaikkei siinä mitään puistomaista olekaan.) …sisäänkäynnistä. Ostin aidan ja niittasin sen paikalleen. Tein ensimmäisen rapun yläpuistoon kohdalleen. Toinen ja mahdollinen kolmas odottaa jotakin toista hetkeä.



Sitten tuli yläpuiston toteutushetki. Katseltuani tovin tajusin, että se on liian iso yhdeltä istumalta tehtäväksi. Kasveja pitää nostaa pois ja siirrellä, ei niitä voi jättää lojumaan paljasjuurisina viikkokausiksi sinne. Siispä päätin tehdä palasen kerrallaan. Aloitin alusta, yllättäen. Eli mökistä päin katsottuna ensimmäisen kallion takaa. Törkin talikolla maan rikki ja nyhdin pikkutalviota ja maksaruohoa, joita en muistanut siellä olevan, talteen. Kiskoin rikkaruohot toiseen kasaan. Vierittelin ja kannoin kiviä ja katselin rappulinjaa kohti. Yksi kivi puuttui ja pyysin isäntää tuomaan sen, kun oli liian raskas kannettavaksi. Ja siitä ilmenikin 1. ongelma: rappuja pitkin ei muuten pääse kotti- eikä nokkakärryillä. Yläpuistoon on siis tehtävä pyörätuoliramppi. Tottakai kaikilla on pyörätuolirampit pihallaan vaikkei tunne ensimmäistäkään pyörätuolipotilasta?

Kivi tuli paikalleen ja tyytyväisenä astuin askeleen pari taaksepäin. Vain kompastuakseni viime kesänä raahaamaani polkukiveen. ”Ai tässäkö sen polun pitikin mennä? Uups.” No, itse asiassa kun nyt katselen, niin tämähän on parempi näin. Tähän tulee polku ja tuohon hanhikin ympärille tuon lisää kiviä reunaksi, se näyttääkin talven aikana nousseen sen verran, että riittää kun vaan kippaa lisää kukkua juurelle…. Haloo! Entäs se suunnitelma? Päivittyy tehdessä?


No niin. Nyt on siis ensimmäinen osa-alue tehty, suunnitelma romutettu ja siten siis myös suurin osa alueesta on täysin arvoitus. Siitä on hyvä jatkaa. Voi jatkaa luovaa hulluutta vailla suunnitelmien kahleita. Ja ensi talvena voi suunnitella lisää suunnitelmia.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Tomato or not tomato?

Tarhurin keväinen kylvövimma alkaa nyt kostautua. Vaikka ulkokylvöjen itämisprosentti on jäänyt tosi pieneksi, niin istutettavaa on silti vaikka kuinka paljon. Tarhuri luuli olevansa kovastikin fiksu keväällä kun kylvi vain 4 tomaatinsiementä. Toki tarhuri tajusi, että lajikkeita oli useampia, mutta niistähän vain osa itää ja vielä harvempi selviytyy kesään saakka. Pah. Tarhurilla on käsissään monta kymmentä tomaattia ja paprikaa/chiliä. Ja tarhuri on sentään jakanut jo poiskin niitä vaikka kuinka paljon. Yrittänyt tappaa kuivuuteenkin, mutta kun eivät kuole.

Eivät loput mahdu kasvariin kun sinne pitää mahtua myös viiniköynnös, vesisaavi, kurkut, melonit (joita joku kylvi innoissaan vielä toukokuulla, merkkasi kolme siementä ja kuusi on kylvänyt ja montaa lajia) ja karkoitekasvit. Lisäksi kasvarin keväistä ahtautta luo halloilta suojassa olevat ruukut, istuttamatta olevat kylvöt ja taimet astioineen, lukematon määrä pesemättömiä purkkeja, spiraalitukia, lannoite- ja kuivikepusseja, työkaluja ym piharoinaa joka on siellä sateelta suojassa.

Tarhuri tallasi ympäri tiluksiaan roikottaen toisessa kädessä tomaatteja ja paprikoita, jotka uhkasivat jäädä kodittomaksi ja toisessa kädessä kananpaska-astiaa ja istutuslapiota josko niille kuitenkin jostain paikka löytyisi. Eihän niitä nyt haaskuuseen sovi heittää. Isäntä tallasi perässä ja katseli kasvaria. Hän toi julki lausuman, että kasvarissa on liian vähän istutusaltaita: "jos tuon pakastimen veisi takaisin sisälle ja heittäisi sisällä olevan pakastimen pois, ja siirtäisi pöydän ulos, niin sitten tähän ja tuohon mahtuisi yksi istutusallas lisää". Niin mahtuisi, mutta sitten ei tarhurilla olisi keinua. Vai voisikohan keinun siirtää?

Isäntä siirtyi ulkotiloihin ja osoitti paikkaa jossa viime vuonna roihusi jaloruusuja. ”Paa tohon” lausui. Jaa ruusupetiin tomaatteja?, hämmästelee tarhuri. No miksei? Kun ruusut ovat kuolleet, (ilmeisesti tarhurin viime kesänä antama typpipitoinen lannoite tuli liian myöhään eikä ruusut tajunneet vielä marraskuussakaan talven tulevan), niin miksei siinä voisi tomaattia kasvaa? Paitsi yksi juurivesa ei ole kuollut, se voi hyvin. Lämmin etelänpuoleinen seinusta, tukikin valmiina. Siihen siis.


Potakeeniin löysi tiensä muutama tomaatti ja paprika/chili/jalapeno. Nimilaput olivat purkeissa, mutta unohdin katsoa mitä ne oli ja laittaa ylös. Näin käy joka vuosi. Eiköhän sen mausta ja muodosta huomaa mitä ovat. Kurkkujen ja melonien istutuksen jälkeen vielä 4 paprikalle/chilille/jalapenolle löytyi vielä paikka kasvarista ahtaasti laittaen. Mutta tomaatteja vielä jäi. Arvatkaas sainko heitettyä niitä kompostiin? No en.

Aiemmin istutetuista nypin varkaita pois. Arvatkaas sainko heitettyä pois? No ei, en saanut heittänyt pois. Emon viereen tökin varkaita. Toivottavasti eivät lähde kasvamaan.

Kaikissa aiemmin istutetuissa tomaateissa näkyy kukkanuppuja. Jotakin satotoiveita siis ehkä vielä on.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Myterin jälkiä, osa I (?)

Tuulee ja sataa. Tarhurin unikoista on terälehdet lähteneet, yksi enää sinnittelee. Kaunokaiset on kenollaan maassa, sopii epäillä onko niistä jälkeläisten tuottajiksi.

Voisi sanoa, että tämä on tämän vuoden ensimmäinen sade ja se paljastaa kaupunkikodon etupihalta sen tosiasian, että mansikat ja joku mikä-lie-rönsyillä leviävä angervo koittaa vallata ihan joka paikan.




Kenollaan se on kaupunkikodon ainoa malva/malvikkikin. Saas nähdä jaksaako se siitä omin voimin vielä nousta vai jääkö lötkölleen.

Mitenkähän se onkin, että kuvasta vasta aina näkee kuinka paljon ympärillä on asiaankuulumatonta roinaa. Mitä maailmaa tuossa kuvassa tekee pukki, rikkiskäytössä oleva jätskipurkki, frisbee, dynovuoka, ämpäri, kuokka tai mikään muukaan? Kyseessä on sentään sisäänkäynti!




Huonosti jaksaa siperianhernekään pysyä pystyssä. Vielä eilen se seisoi topakasti ja näytti väärinpäin käännetyltä keltaiselta luudalta. Nyt on latvat alaspäin. Huolestuneena ikkunan takaa katselin, että taitaa tulla sille katkaisuhoitojakso tänä kesänä kun noin kenottaa nojallaan. Vieläkin enemmän koska muuta näkösuojaa naapuriin päin ei ole. Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Alta pilkottaa valkoisena kukkiva aitapuska, jonka luulin jo kokonaan jääneen norjanmorsiusangervon ja siperianherneen jalkoihin. Oikein mukavaa.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Loppukevään kukintoja

Joku aika taaksepäin kuulin, että narsissin sipulit karkottavat myyriä. Pidän narsisseista oikein paljon muutenkin, ne ovat tosi kauniita ja nousevat niin reippaina vihreinä kasvustoina aikaisin keväällä kun muu vielä on ruskeaa ja tylsää. Niinpä ostin ison läjän narsissin sipuleita ja upottelin niitä multaan vähän sinne sun tänne. Kaikki istutuspaikat eivät välttämättä olleet narsisseille otollisimpia, mutta ihan hyvä oli seuraus silti. Omenapuun varjon narsissit aloittavat kukintansa vasta kun aurinkoisten paikkojen narsissit ovat jo lopettaneet.



Viime syksynä tein jätepuusta ja uudesta mullasta istutusalustan tulppaaneille. Ajatus oli, että erillisessä arkussa voisin melko helposti simuloida tulppaanien luontaista elinympäristöä. Ja sen taas piti johtaa siihen, että ei tarvitsisi a) ostaa joka vuosi uusia sipuleita tai b) nostella niitä pois kukkapenkistä kesän ajaksi muualle voimistumaan omisa oloissaan. Loistava ajatus! Paitsi että... rakensin "arkkuni" lautakasan viereen. Kissani on siinä metsästänyt myyriä koko kesän. Tiesin, että on tulossa myyrien huippuvuosi.




Keväällä kun tajusin mitä on tapahtunut, eli myyrät olivat syöneet penkin putipuhtaaksi, haukuin itseäni aika voimallisin sanoin. Sitä itsehalveksunnan määrää ei voi käsittää jollei ole itse sitä kokenut. Tiesin, että vieressä on myyriä, että myyrät syövät tulppaanin sipuleita, että on tulosa huippuvuosi ja silti laitoin pelkkiä tulppaaninsipuleita arkkuun. En yhtään pikarililjaa, en narsissia, en myyrämyrkkyä, en mitään. Tyhmästä päästä kärsii koko lompsa. Tänä vuonna on nimittäin ostettava uudet tulppaanit jos mielii tulppaaneja ensi keväänä nähdä.


Ihan kaikkia sipuleita eivät onnistuneet syömään: kirjopikarililjan vieressä kasvaa muutama tulppaani, tosin nämä eivät ole niitä minun "rakkaitani" joita varten kevättä odotin. Ehkä ensi vuonna.



Potakeenissani alkaa vihertämään. Herneet ja salaatit ovat nousseet, ruohosipuli on kohta kukalla ja kehäkukat sirkkalehdellä. Näkyy siellä myös musta-keltaisia pilkkuja. Kirpat mokomat ovat tulleet tontille (ensimmäistä kertaa muuten) ja hyökänneet lanttujen ja retiisien kimppuun. Laitoin tuhkaa. En tiedä auttaako se, mutta tuli vaan etiäinen, että siitä saattaisi olla hyötyä. Sen näkee sitten.






Ja elämäni ensimmäiset kukkaterttunuppuset on kasvarissa kasvavassa Zilga-viinirypäleessä!


Voi kunpa kesä olisi suosiollinen ja ne kehittyisi rypäleiksi asti.