Nokkospenkki?

Tavistarhurin ulkokylvöissä on alkanut näkymään elämää. Niistä nousee pieniä vihreitä ja punaisia notkeita kauloja jotka kantavat vielä siemenhattua päässään. Ei aikaakaan kun hatut putoaa ja paljastuu sirkkalehdet. Ulkokylvölajeja tuli laitettua innoissaan liiankin kanssa, niiden kylvöä kun ei tila rajoittanut. Taimosia on tulollansa ainakin kolminumeroisen luvun verran.

Mökin etelärajalla on ollut edellisen asukkaan rakentama kompostikehikko. Se on liian suuri kompostiksi, sitä ei pysty möyhentämään ja lisäksi se on aina näkösällä, onhan se yksi tontin parhaita paikkoja. Vaikka kompostointi onkin hyödyllistä puuhaa, ei sen silti tarvitsisi ihan paraatipaikkaa tontilta varata. Siispä kehikko lähtee. Se puolimaatunut tunkio siihen jää, mutta elättelen toiveita, että kun sen myllään jyrsimellä ympäri, niin se sen verran saa ilmaa, että maatuminen käynnistyy. Luonnollisesti siitä tulee jonkunlainen istutusalue. Ajattelin voivani laittaa siihen osan noista kaulojaan ja niskojaan nostelevista taimosista.

Joskin sen alueen kanssa taidan kerjätä kuonooni. Komposti sinänsä on varmasti hyvää kasvualustaa kaikenkarvaisille kasveille. Myös niille karhunvatukalle, pajulle ja orapihlajalle, jotka kasvavat sen kompostikehikon takana. Ja ne lautojen raosta kurkistelevat lehtoakileijat. Tai se kulmassa kasvava nokkospehko, jonka jätin perhosia varten peittämättä kun muuten yritin tappaa siitä rikkaruohoja valon puutteeseen.

Mutta ehkä siinä onkin hyvä lähtökohta sille istutusalueelle. Eihän nokkonenkaan suinkaan ruma ole. Eivätkä nokkosperhoset. Ehkäpä hehtaarin tontilta joutaa yksi pieni nurkka perhosten ruokailuunkin.

Jos joku alkaa ihmettelemään aikomustani kasvattaa nokkosta kukkapenkissä, niin taidan kertoa hänelle, että oikeasti kasvatan siellä nokkosperhosia.