Isäntä sai viime keväänä karhunvattua kolmen juurakon verran. Luulen niiden vaativan valoa, lämpöä ja ravinteita, joten annoin isännälle ohjeeksi istuttaa ne kompostin viereen tontin eteläreunalle. Karhunvattu kukkii ja marjoo toisen vuoden versoilla, ja kun isännän juurakot olivat vasta kaivettuja ja istutettuja, ei niissä ollut vielä edes saman vuoden versoja. Siinä ne kasvoivat ja komistuivat. Isäntä kävi niitä aika ajoin hoitelemassa: niittämässä ylimääräiset heinät ympäriltä matalammaksi.
Tuli talvi ja paikallinen peurakanta söi sekä minun että isännän karhunvattujen vuosiversot. Taas. Tuho oli lähes täydellinen, ei siis tarvitse isoa satoa odottaa tänäkään kesänä. Ehkä muutaman marjan saa jos kesä on otollinen.
Tuli kevät ja kesä alkoi. Minun karhunvatuissani oli jokunen kukkanen ja isäntä kovin etsi omastaan. Nuppuja siellä olikin, mutta hiljaa ihmeteltiin mikseivät nuput vielä ole auki, kun isännän karhunvatut kumminkin ovat paremmassa paikassa.
Tuli talvi ja paikallinen peurakanta söi sekä minun että isännän karhunvattujen vuosiversot. Taas. Tuho oli lähes täydellinen, ei siis tarvitse isoa satoa odottaa tänäkään kesänä. Ehkä muutaman marjan saa jos kesä on otollinen.
Tuli kevät ja kesä alkoi. Minun karhunvatuissani oli jokunen kukkanen ja isäntä kovin etsi omastaan. Nuppuja siellä olikin, mutta hiljaa ihmeteltiin mikseivät nuput vielä ole auki, kun isännän karhunvatut kumminkin ovat paremmassa paikassa.
Kesäkuussa päätin purkaa kompostin. Revin isännän kanssa lautareunat pois ja niitä poltettiin kokossa. Itse talikoin ja tasoitin kompostin tarkoituksenani tehdä siitä uusi yrttitarha. Heinäkuun alussa reunustin yrttitarhaani vanhoilla kattotiilillä. Reunustaessani kiersin myös isännän karhunvattupusikkoa. Sieltä pilkisti isännän ”karhunvatussa” vaaleanpunainen kukka. Silloin minulla välähti: eihän tämä mikään karhunvattu ole vaan tuoksuvattu. Varmemmaksi varmuudeksi vertasin vielä lehtiä omaan karhunvattuuni. Juuh, ei ole karhunvattu vaan tuoksuvattu. Kerroin isännälle uutiset ja isännän mielestä puskan voikin nyt vaikkapa hävittää. Ymmärrän isännän pettymyksen hyvin. Tuoksuvatukasta kun ei tule syötävää marjaa, tietääkseni.
Hiukan mollasin itseäni kun en ole aiemmin älynnyt… Eihän siinä ole edes samanlaiset lehdet ja korkeuskin on ihan erilainen.
Mikähän maailma siinä on, että kun odottaa jonkun rehun olevan jotakin tiettyä, niin ikään kuin kieltäytyy näkemästä sitä mikä silmien edessä on? Ei tajua että silmien edessä kasvaa jotakin ihan muuta, tuttuakin, kuin mitä sen pitäisi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti