Aika on kulunut muuhun kuin blogin päivittelyyn, enkä oikein edes tiedä mihin se on salaa mennyt. Se aika siis.
Keväällä haravoin tonttia ja seisoin rinteessä katsoen ympärilleni. Iski epätoivo, ympärillä ei ole mitään muuta kuin lakoontunutta heinää ja uhkaavasti näytti siltä, ettei paljon muuta ollut tulossakaan. "Voi miksi, miksi minun täytyy aina saada kaikki tehdä itse? Miksen voinut valita yhtään valmiimpaa pihaa, tämä piha vaatisi konevoimaa: kaivurin joka kaivaa 20 senttiä pois, kuorma-auton jolla sen voisi viedä johonkin kauas ja puutarhatraktorin sekä uutta multaa monta kymmentä senttiä.". Se olisi ehdottomasti viisain tapa. Mutta eihän semmoiseen rahaa ole, joten käsin on tehtävä.
Lakoontunutta heinää puolestaan on enemmän kuin tarpeeksi ja se pitää sitkeästi kiinni toisestaan. Haravalla lähti kyllä irtoheinää paljon, mutta yhtä paljon jäi vielä jäljelle. Odoteltiin kasvun ihmettä, mutta eipä sitä juuri tullut. Lumet suli, rinne kuivui ja leikkurilla ajeltiin yli. Mutta lakoontunut heinä oli ja pysyi kiinni rinteessä ja kaikkialla muuallakin.
Ostin Lidlistä sammaleenpoistajan ja raaputtelin sillä, sammal ja irtoheinä lähti. On muuten yllättävän hyvä vekotin, kannattaa kyllä hommata jos vaan tarvetta on. Paljon kevyempi ja näppärämpi käyttää kuin rautahara, vaikakkin vaatii vähän totuttelua. Niin mutta juu, siis piha: no rapsuttelun jälkeen siihen ei sitten juuri mitään jäänytkään. Melkein olisi voinut nurmikonsiementä kylvää, niin paljaalta maa näytti. Piha on kuitenkin äärimmäisen epätasainen ja vakaa päätös "ekana vuonna ei tehdä mitään" piti yrittää pitää.
Vähän on piha tuon jälkeen vihertynyt, eikä ihan niin syvää epätoivoa enää ole. Osa omenpuista kukki todella kauniisti, osa taas on pystyynkuolleita kränkkyjä. Yhdestä kelottuneesta (?) haaveilen piippuköynnökselle kiipeilytelinettä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti