kivinen tie

Suunnitelmani ja päätökseni "ekana vuonna vain katselen" meni vähän mönkään, ja tavallaan lakkasi olemasta ajankohtainenkin kun paljastui, ettei lumen alta juuri muuta paljastu kuin lakoontunutta heinää.

Tai siis olihan toki suunnitelmissa se, että talon seinältä pitää suojaan siirtää siinä kasvavat säästämisen arvoiset rehut. Kun se on tiedossa, että kunnallistekniikan vesiosuus pitää tänä vuonna kaivaa. Ensi alkuun luultiin, että joudutaan kaivamaan myös salaoja, oletuksena kun oli, ettei 1950 rakennetussa talossa sellaista ole. Koko kevään odottelin vettä tulvivan kellariin, mutta sitä ei tullut. Pihaa haravoidessani keväällä löysin sitten salaojakaivon kannen, hautautuneena kaiken heinän ja maatuneen heinän alle. Teinkin aiemmin keväällä vajaan parin neliön siirrepenkin, johon siirsin eniten hätää kärsimässä olleita päivänliljoja, pikkusydäntä ja kurjenmiekkaa. Kaikki sujuvasti sikinsokin sekaisin kasvupaikkavaatimuksistaan huolimatta.

Muuten on ollut tarkoitus vain istua ja katsella mitä mihinkäkin laittaisi. Mihin tulisi parkkipaikka autoille, mihin oleskelutila ja mihin kompostia ja niin edelleen.

Tässä vaiheessa täytynee selvittää, että yleisetsi en tykkää kukkapenkkien reunuksista. Yleensä sen vuoksi, että ne ovat ruohonleikkuun tiellä. Ruohosta tykkään, eli kävelen mieluummin leikatulla ruohopolulla kuin laatoilla tai soralla. Reunusten tarpeellisuuden ymmärrän ja olenkin käynyt koko tarhurointiaikani ankaraa väittelyä itseni kanssa, näiden kahden tykkäyksen välillä.

Suunnittelin jo laittavani reunukset tiilistä: upottavani tiiliä pitkittäin sen verran maahan, että ruohonleikkurin pyörä näppärästi kulkee sen päällä. Samalla ajattelin, että laittamalla tiiliä pystyyn "poikittain" pitkittäin olevan tiilen taakse, saisin estettyä ruohonleikkurin vaeltamisen kukkapenkin puolelle. Se on kokemukseni mukaan todellinen riski jos upotetun reunuksen (tai kanttauksen) toisella puolella ei mitään ole.

Siksi kotipihalla ollaan tässä vaiheessa kukkapenkin kanssa. Kaunis vihreä puutarhaletku osoittaa tulevaisuuden kukkapenkin paikkaa. Savuavassa betonirinkulassa on tekeillä ensimmäinen osa tästä kukkapenkistä. Palamisen jälkeen siihen kipattiin mökiltä tuotua hevosenpaskaa (yksi multasäkillinen kuvan etualalla). Istuttelin ylösnostettuja narsisseja (mullos säkkien takana oikealla ja sipulit ämpärissä säkkien takana vasemmalla) ja nostin muutaman piiskun talon vierestä. Piiskua on niin mahdottomasti, että a) sen on pakko olla helposti leviävä ja valloittava laji tai b) sitä on laitettu sinne alunperinkin mahdottomasti. Toivottavasti se kuitenkin kompostoituu hyvin, koska ylimäärä ei tunnu kellekään kelpaavan. Minä taas en niin välitä keltaisista kukista, joten pienempikin ala riittää.

En ole uskaltanut enempää tehdä kuin tuommoisen pienen kaivonrenkaan alan kerrallaan, kun en tiedä millä sen reunustaisin. Tuohon minulla sattuu olemaan tarpeeksi laittaa tilapäiseksi esteeksi nurmikonreunanauhaa. (Tosi kaunista...)

Sain viime viikonloppuna kuulla, että kiviveistämön romukasasta voi hakea kiviä sen kuin haluaa. Tartuin tilaisuuteen ja ajelin jokusen kerran edestakaisin romukasan ja kotipihan väliä. Sain hetkellisen a-haa elämyksen ja luulin haluavani niistä reunukset. Epätoivo tuntuu olevan vakituinen seuralaiseni nykyään ja välillä jo näytti siltä, että kasaan kivet autoon ja vien ne takaisin.

Toin kumminkin lisää ja jatkoin sitkeästi. Kaivoin ojan koko alueen ympärille ja ehtoolla vähän ennen lopettamista pudottelin kivet monttuun ihan vain kokeeksi. Eiköhän siitä kuitenkin ihan riittävän hyvä minulle tule jahka sen valmiiksi saan.

Jos talo joskus menee myyntiin, niin lienee parempi ottaa kivet ja vaihtaa ne johonkin kaupasta ostettuu tylsään muotoonleikattuun harmaaseen graniittipaateen joka miellyttää valtavirtaa enemmän kuin tämä nuukailu ;)