Kolme vuotta olen katsellut vanhaa kompostikehikkoa. Kehikko itsessään on ihan "nätti", puinen kehikko, joka on ”pinnoista” (sellainen lauta, jossa toisella puolella on sahajälki ja toisella puun kaareva pinta) tehty. Sopii vanhan torpan ja pihan henkeen. Mutta oli niin tahdittomalla paikalla. Suoraan näkösällä, tontin eteläreunalla. Ja kovin huonosti hoidettu. Jonkin aikaa sitä itsekin täytin, heittelin sinne muutaman vihertyneen perunan ja runsain mitoin rikkoja. Perunat alkoivat itämään ja kasvoivat siellä oikein hyvin. Ei siis oikein komposti… Yritin sitä käännelläkin ensimmäisen kesän aikana, mutta se innostus loppui sen valtavuuteeen. Se oli kooltaan arviolta 1,5 metriä * 2,5 metriä ja korkeuttakin metrin verran. Ja siihen, että iskiessäni talikon jalan viereen lepohetkeä varten, ei jalka ollutkaan vieressä vaan ihan suoraan talikon piikkien alla. Reikiähän siitä tuli, kaksi jalkaan ja kolme saappaaseen. Ja risat saappaat. Hitsinvimpulat! Ostettu vuonna 1982 ja nyt jo rikki!
Olikohan viime vai toissa vuonna kun päätin siitä hankkiutua kokonaan eroon. Silloin peittelin sen pressulla, ettei saisi rikat valoa. Suunnittelin, että se kehikko sahattaisiin noin 20 sentin korkeudelta poikki ja alaosa saisi jäädä siihen uuden yrttimaani reunustaksi. Kuvittelin, että siinä 20 sentin korkeudella suurin piirtein sen kompostin pinta olisi. Mutta käytäntö kulki taas toisella tapaa. Isäntä pisti sahaten kehikon kulmistaan auki, että saatiin yhdessä seinät nosteltua pois juhannuskokkotynnyrin viereen.
Yllätys oli aika suuri kun seiniä ei enää ollut edessä. Kompostia olikin noin 60 senttiä, eli reilu puolet enempi kuin luulin. Päällimmäisenä oli vielä vino kerros jostakin sinne kantamaani savea. Siinä talikko kädessä seisten meinasi epätoivo iskeä. En minä näin korkeaa siitä halua! Voi apua, mihin minä sen kaiken levitän?!?!
Aikani sähelsin talikolla, mutta arvelin sitten, että jyrsin saattaisi olla nyt parempi työkalu. Jyrsintä hakemaan siis. Pariin vuoteen en ole sitä tarvinnut, joten tarkistin ensin isännältä saako sitä yrittääkään käymään. Siitä vaan, vastaa isäntä. Möngin takaisin jyrsimen tykö, revin sen pois vajasta ja avaan bensatankin korkin. Tai siis yritän avata. Eihän se aukea. On ruostunut kiinni. Eikä jyrsin edes käynnisty. Siis takaisin lapion ja talikon pariin.
Hullun raivolla levittelin kompostin leveämmälle alueelle noin 20-30 senttiä paksuksi patjaksi. Joskus ammoin kompostin päälle kippaamani savimaa osoittautui siunaukseksi. Viskelin saven etäämmälle, samalla alue levisi ikään kuin itsestään. Saven alta paljastuikin ihan oikeaa kompostia, kohtuullisen muhevaa ja ilmavaakin jopa. Nyt penkki ylettyy yhteen raparperin kanssa ja väliin jäi ”alumiinisuu”, jossa jo ennestään pitäisi kasvaa minttua. Sen kasvu on ollut heikolla, kun ympärillä kasvaa niin kovin paljon rikkaruohoja, eikä sitä ole päässyt leikkurilla oikein ajelemaan kun on niin kovin muhkurainen alusta. Tulipa siis sekin hoidettua. Riskinä on tietysti, ettei kasaamani kerros riitä rikkaruohojen tappamiseen, mutta siihen on sitten toiset keinot jos niin käy.
Kaivoin kuopat kahdelle muulle purkille. Toinen on samanlainen alumiinisuu kuin mintullakin. Se on ilmeisesti ollut joskus jokin alumiininen viemärinsuu/kaivonsuu, joka on yläosastaan leveä ja kapenee alaspäin mennessä. Toinen on vanha pesukoneen rumpu. Rumpuun laitoin piparjuuren ja alumiinisuuhun piparmintun. Loput alueesta jäi tällä erää tasoittelematta, päätin antaa sille ainakin viikon kasvurauhan. Nähdäkseni kuinka paljon alta puskee rikkaruohoa ja kuinka paljon siinä on entisten rikkaruohojen siemeniä. Entisestä kompostista tulee minun uusi yrttitarhani, johon siirrän vielä tämän kesän aikana vanhasta yrttitarhasta ne mitkä siellä ovat jaksaneet hengissä selvitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti