WTF???

Muistan selvästi kuinka jo viime kesänä päätin, että tänä vuonna en laita paljon hyötykasveja. Muistan selvästi kuinka kylväessä mietin raakkasin valikoimaa oikein reilulla kädellä pienemmäksi ja pistin vaan muutamaa lajia. Siemeniä viskoin multaan surutta, kun osan vie aina joku katastrofi X ja lopuista täytyy sitten aina valita se vahvin. Mikähän järki siinäkin on? Jos kylväisi vaan yhden siemenen, niin sitten se olisi vahvin, eikös? Muistan vielä senkin ihan selvästi, että päätin ettei minulla ole ongelmaa heittää pois ylimääräisiä. Chilejä/paprikaa/tomaattia laitoin vain muutamaa.

Siemenet iti ja minä koulin. Viime vuosien kokemuksen perusteella muistin, että paprikoista ja chileistä en yhdestä taimesta kovin kummoista satoa saa ja pieniksikin ne ovat jääneet. Pistin siis purkkiin 2 tainta kutakin. Jätin loput kylvökennoon vielä varmuuden vuoksi odottamaan. Tomaateista otin vahvimmat (niinkuin kaikissa ohjeissa aina sanotaan), pistin ne yksittäin ruukkuihin ja olin tyytyväinen. Jätin loput vielä kylvökennoon, jos vaikka jotain sattuisi niille "valituille".

Ja sitten sain purkit aseteltua sen dynovuoan päälle ja hämmästyin: miksi minulla on 9 tomaatintainta (oikeasti 8, kuvan alavasenkulma osoittautui myöhemmin joksikin chili/paprikaksi)? Siis 6 piti olla.

Ja sitten minä havahduin pohtimaan notta niin miksikäs minulla on kuusi plaatua ylipäätään? Enkös minä sopinut, että maksimissaan yksi laatikko tulee tomaattia, siis korkeintaan neljä tainta? Ja se yksi ulkonapärjäävä. Mutta se on vasta 5.

Noh, nyt näyttää siltä, että koulitut lähtevät erinomaiseen kasvun alkuun (paitsi se yksi chili josta imuroin latvan poikki), joten voin vipata ne kylvölaatikoissa olevat taimet pois. Voinhan?

kevätkylvöjä

Noin, kyllä se sitten jo piisasikin kaiken maailman kuukalentereiden seuraamisesta. Palaan "juurilleni" tekemään asioita juuri silloin kun ne sattuvat olemaan inspiroivia.

Pari ajatusta kuitenkin ensin noista kuukalentereista ja vanhan kansan opeista. Minä olen fundeerannut, että mahtoiko se vanhalla kansallakaan olla kuitenkaan juuri se kuu se "juttu"? Jos perimmältään kyseessä oli kumminkin vaan ihmisen rutiininkaipuu, siis se, että hommat ylipäätään tulee paremmin tehdyksi ajallaan kun niille on joku selkeä (realistinen) aikataulu.
Jos joku homma oli määritelty tehtäväksi joka vuoden neljännen uuden kuun kolmantena päivänä niin sinä päivänä sitten tehtiin se homma, vaikka olisi ehkä tehnyt mieli jotain muuta. Siis ikäänkuin kännykkämuistutusta edeltävä "tekninen" apuväline. Sitä minä vaan, että tuskin ne kylvämättä jäi, jos vaikka justiinsakin neljännen uuden kuun kolmantena ja vielä yhdeksäntenäkin päivänä olisi ollut jotakin tärkeämpää tekemistä, sanotaan nyt vaikka kylän pentujen päästelyjä, palaneen saunan uudelleenrakennusta tai mitä nyt sitten silloin olikaan kiiruumpia kuin muutaman siemenen kylvös. Veikkaan, että multaan ne menivät sitten pentujen päästelyiden ja saunanrakennusten jälkeen, eikä nälkään kuoltu sen vuoksi.

Mutta mää itte nys sitte pistin akileijat multiin, ilman nimilappuja, ja vein lootan kellariin. Luultavasti unohdan sen sinne niin pitkäksi aikaa, etten ehdi sitä enää ulos viemään ennenkuin ulkoa on lumet sulanut. Tai no, ei nyt sentään liioitella. Kirsikkapensaasta ei näy vielä ensimmäistäkään oksanpäätä ja oli se nyt ainakin metrin jo viime kesänä. Tukikeppiä näkyy jo parikymmentä senttiä.

Tomaateista minä koulin vahvimmat, loput jätin niille sijoilleen. Yritin ottaa yhden joka plaatua, mutta sen näkee sitten loppukesästä miten siinä onnistuin. On nimittäin myönnettävä, että keittiöstä tulvahtanut pullantuoksu sekoitti ajatustenjuoksua. Niin ja kyllä muuten vaan on kivaa tuolla uudemmassa keittiössä leipoilla. Niin mukavaa on riittävästi tilaa pitää kahta peltiä, leivinlautaa ja leikkuulautaa samanaikaisesti esillä. Se tila tosin varmaan vähän pienenee sitten kun keittiö valmistuu, nythän sieltä puuttuvat vielä kaiken maailman tehosekoittimet, kahvinkeittimet, leivänpaahtimet ynnä muut pikkukodinkoneet.

Uusi alku, I hope

Minusta ei tule pensselisutaria. Jotenkin vielä rissalla saan suurinpiirtein siivoa jälkeä aikaiseksi, mutta pensselin käyttö tuntuu ylivoimaiselta. Joko siitä jää pensselin tai valumajäljet ja minä vihaan kumpaakin.

Vaan ei se mitään, kukkalaudat on maalattu, tilapäisesti paikoillaan eikä maalausjälki alta enää näy. Kukkalaudat pitää siis ottaa vielä kertaalleen pois siinä vaiheessa kun lämmityskausi loppuu ja pääsee jatkamaan seinien kipsilevytyksen myös pattereiden alle.

Mukavalta se siinä näyttää, ja onpahan vihdoinkin joku paikka mihin saa rehut laskettua ja niillä siinä teoreettinen mahdollisuus säilyä hengissä.

Paljon ei ole rehuja/rehuista jäljelläkään. Edellisessä kämpässä oli hyvät valo-olosuhteet rehuille ja ne viihtyivät keittiön ja olohuoneen ikkunoiden edessä hienosti. Täällä valo-olosuhteet eivät ole ollenkaan yhtä hyvät, ikkunat ovat pienempiä ja niitä on vähemmän. Sisärehuja on jouduttu siirtelemään milloin mihinkin pois tieltä ja valitettavan usein pimeisiin kolkkiin. Seurauksena on se, että lähes kaikki rehut ovat aivan henkihieverissä, kutistuneet murto-osaan loistonsa ajoista. Kiinari on ainoa hyvinvoiva, mutta se onkin ainoa jolla on ollut ikkunapaikka koko ajan. Toivottavasti tämä on rehuille uusi alku.

Laitellessani noita ikkunalautoja uuteen keittiöön fundeerasin, että olisko vähän hienoa jos semmoiset olisi joka huoneessa. Ja ihmettelin, että mikäs minua estäisi laittamasta niitä joka huoneeseen? Minkäköhän takia alunperin edes ajattelin laittavani niitä vain keittiöön? Joka huonehan tästä on remontoitava kumminkin aikataulussa tai toisessa.

Jylsijä!

Olen etsiskellyt kukkalautaa tulevaan keittiöön, semmoista valkoista ritilälautaa. Ihan tavallista ja ihan tavallista valkoista. Paitsi että oikeastaan funtsin, että se kukkalauta voisi olla samanvärinen kuin nuo kaapitkin.

Ja löysinkin semmoisia, Kylmäkosken Tokmannilla niitä oli ohikulkeissani. Puisia, käsittelemättömiä, helppo siitä oman mieleisensä värjätä. Vaan eipä ollut valikoimissa kuin toiselle ikkunalle, joten päätin olla ottamatta. Meikäläisen säkä (vaikka onkin viime aikoina ollut tosi hyvä) tuntien, ei samanlaista sopivan kokoista löydy toisaalta ikinä.

Lauantaina päätin lähteä käymään Plantsussa etsiskelemässä multaa ja kestokasteluruukkuja ja fundeerasin, että samalla reissulla voisi ne kukkalaudat etsiä. Mikseikähän kukaan ole mulle kertonut ettei Plantsussa ole kestokasteluruukkuja? Eipä silti, ei siellä ollut niitä kukkalautojakaan. Eikä Baukkarissa. Tai no oli, mutta ne oli mdf-levyä, enkä mä halua levyä. Eiku Kuljun kartanoon. Sieltä löytyi niitä mäntyisiä kukkalautoja, hintaan 39,95€ ja 34,95€. 75€ kukkalaudoista, siis mitä hel?

Selän takana sattui olemaan liimapuulevyä hintaan 11,95€ ja 8,95€, kotona toissa jouluna lahjaksi saatu käsiyläjyrsin. Minä alan siis jyrsijäksi!

Pisteitä, viivoja vai ihmekäppyröitä? Pisteet olisi ihan kivoja, mutta ne tarttis porata ja saada rivit suoriksi ja sitten se näyttäis reikälevyltä... juu-ei, ei ole hyvä juttu se. Viivatkin ihan ok, mutta sitten se näyttäisi siltä kuin ne valmiitkin. Siispä ihmekäppyröitä. Sunnuntaiaamu meni sovitellessa, että kummoisia käppyröitä tehdään ja varsinkin miten ne tehdään.

Voilà! Tämmöinen siitä tuli:

Ammattilaiset jättäköön tarkemmat tarkastelut tekemättä, minä olen ekakertailainen tässä hommassa. Ja minusta se on ekakertalaisen saavutukseksi ihan hyvä! Tautisen työläs se oli tehdä, mutta onpahan uniikki! Toinen pitäisi vielä vääntää.

pensasaidannesuunnitelma nro 1

Pitää varmuuden vuoksi numeroida kun ei sitä koskaan tiedä montako kertaa minä minkäkin suunnitelman uusin. Varsinkin kun näin ajoissa aloittelee, ettei ole sitä ensimmäistäkään maaplänttiä vielä paljastunut. Eikä ensimmäistäkään tainta ole, loppujen lopuksi suurin määräävä tekijä on kuitenkin se mitä taimistoilta keväällä löytyy. Ja tietenkin se mitä ne maksaa.

Mutta tähän asti olen nyt kerrankin yrittänyt valikoida puskia ja rehuja sen mukaan minkälainen on kasvupaikka. Ihan en kuitenkaan onnistunut, varjossa kukkivat tahtovat olla kaikki valkoisia ja minä tahdoin myös väriä siihen. Toistaiseksi kuvittelen siis ottavani riskin ja valitsemaan osittain puolivarjossa viihtyviä. Jos ei toimi, niin vaihdetaan sitten.

Pihan puolen reunalla on pari syreeniä (kuva on kuviteltu tien puolelta, syreenit jäävät vasempaan reunaan). Ne saavat siihen jäädä, mutta sen jälkeen olisi tulossa tämäntyyppinen rivi:

syreeni, jasmike*2, japaninmarjakuusi*2, koreanonnenpensas*2, japaninmarjakuusi*2, rusokuusama*3, japaninmarjakuusi*2, sirokuusama*3, tuija*2, korallikanukka*2, tuija*2, koiranheisi*2

Syreenit eivät kuvassa näy, eivätkä lukumäärät täsmää. Eikä ne tietty kuki samaan aikaan, eikä korallikanukka oikeasti ole kirkuvan punainen silloin kun muut kukkivat, ja muuta lievää todellisuuden vääristelyä. Mutta yrittäkääpä etsiä kuvaa kukkivasta pensaasta silloin kun se ei kuki...

Ja alle sitten narsissia, pikkutalviota ja kuunliljaa. Ei mun puskani kumminkaan maasta asti tuuheita ole.

Pahoittelen surkeaa kuvanlaatua: google kuvahaun 40-kiloisista kuvista tulostettu ja pirttipenkin päällä tehty, kahden metrin korkeudelta kuvattu kuva antaa paljonkin toivomisen varaa kuvan laatuun..

Voi riemuviini!

Viime syksyisen Zilga-viiniköynnöksen leikkujätteestä noukin muutaman tikun ja törkin ne multaan maitopurkkeihin (ei, ei ole reikiä pohjassa, minä vihaan pohjareikiä sisäkasvatuksissa). Purkit vein kylmäkellarin ikkunalle (ei sieltä mitään valoa tule, en ole sitä pessyt kertaakaan).

Lukenut olen mai-leen blogista, että niiden pitäisi lähteä kasvuun sitten keväämmä ilman sen suurempia kommervenkkejä. Pari-kolme viikkoa sitten intouduin tuomaan ne lämpöisempään ja valoisampaan, vaikkei niissä mitään elonmerkkejä näkynytkään. Olen koittanut pitää mullan kosteana (yllättävän vaikeaa ilmankin pohjareikiä, saati sitten niiden kanssa). Eilen olin kastelukierroksella ja mietiskelin kuinka tyhmää on lotrata vettä purkkiin jossa on muutama eloton tikku pystyssä. Justiinsa kun aloin sitä tyhmyyttä ääneen isännälle kehuskelemaan osui käteeni purkki josta pilkistikin pari vihreäistä lehden alkua.

Voi sitä riemun määrää! Mun vinkkuni kasvaa sittenkin! Saan sittenkin istutettua ainakin yhden katokseksi keinuun kotipihalle! Ja vielä huuhdahdus!

Tuskinpa siitä satoa saa ikinä, mutta jos edes sen vihreän katoksen. Olisihan se kyllä hermeettisen upeaa jos siihen tulisi vielä rypäleitäkin. Siinä voisi sitten istuskella kuin Kleopatra konsanaan ja napsia pään yläpuolelta roikkuvia rypäleitä poskeen. Aaahhh...

Moottoritien varressa

Viime viikon tiistaina osui oivallinen keli lähteä kävelylle ja kun olin sairaslomalla niin pääsinpä vielä keskellä päivääkin. Ja hyvä niin, koska minä näin auringon!

Toiset ihmiset vissiin tykkäävät kävellä samoja reittejä, lenkkejä, kerta toisensa jälkeen. Minä en. Työmatkan varrella on tienviitta jossa lukee kuntorata. Päätin suunnistaa sinne ja katselin kartasta, että siitä pitäisi päästä siltaa pitkin toiselle puolelle motaria ja sieltä pikkulenkin jälkeen suurinpiirtein kaverin mökin kohdalla takaisin "päätielle".

Ja lähdin matkaan. Kuntorata löytyi, ja lähdin talsimaan kohti motarin ylittävää siltaa. Olin aika

yllättynyt ettei kuntoradalla näyttänyt olevan talvikunnossapitoa. Ilmeisesti latuja sun muita on riittävästi ilman tätä metsikköä. Moottorikelkkareitti tosin oli, mutta se ei mennyt sillan toiselle puolelle. Lompsin kuitenkin sillalle ja lähdin sitä ylittämään. Oli hiukan karmivaa tajuta, että ainoat jäljet mitä sillalla oli, oli yhden ihmisen ja pirun ison koiran. Toinen yllätys tulikin sitten sillan alapäässä. Ei niin minkään valtakunnan polun tapaistakaan missään! Yksi ihminen ja pirun iso koira olivat kävelleet metsään. Vilkas mielikuvitus teki minusta sen verran arkajalan, että käännyin pois. Kun en tiennyt oliko koira koira vai susi, enkä sitäkään minkälainen sekopää kävelee umpihangessa keskellä ei mitään koiran kanssa?

Sillalle palatessani sain ahaa-elämyksen. Moottoritien varrella on kallioleikkaukset ja koska motarilla ei saa kävellä niin ainoa paikka on kävellä riista-aidan metsän puolella. Joku oli sinne saappaan painanteet jo aiemmin kävellyt ja minä lähdin niissä askeltamaan. Että niinno, kuka täysjärkinen rämpii likimain metrisessä umpihangessa riista-aidan viertä? Kyllä mä sieluni silmillä näinkin, että hetken päästä siihen valkotakkiset pyyhältää ja ehdottelee yhteistä palaveria...

Uskokaa pois, se on raskasta kävellä kun joka askeleella jalkoja on pakko nostaa 30-40 senttiä ylöspäin. Mutta pääsin kuin pääsinkin kuvauspaikkaan. Harmi vaan, että risukkoa kasvoi edessä sen verran, että itse aihe, eli jääputoukset jäivät niiden taakse. Mutta ehkä tästä jonkun idean saa. Ne ovat komeita muodostelmia. Harmi, että usein kasvavat semmoisissa paikoissa mihin on vaikea päästä katselemaan.

Sitten olikin jo lounasaika, soittelin isännälle, josko siitä lounastusseuraa saisi. Ukko lupasi tulla, mutta kertoi olevansa noin 45 minuutin päässä. Nälkä kurni, mutta ei auttanut, pakko oli jatkaa talsimista. Kävelin sitten vielä Nahkialanlammen ympäri ja siellä pajut esittelevät kissojaan näin komeasti.

Mitähän tänä vuonna on virpomisoksissa kun kissat ovat jo näin pitkällä?