Tää sekois

Projektia pukkaisi enemmän kuin on edes teoriassa mahdollisuus ehtiä tekemään. Piha on kuin taistelutantereen jäljiltä ja nyt on vasta toukokuun alku. Eikä tilanne sisällä ole paljon sen parempi :/

Onneksi tuli edes Kiviree ja Pionirinne tehtyä viime vuonna siihen malliin, että hätätilassa niistä selviää pienellä kitkennällä ja katselulla. Näyttää siltä, että yhtä lukuunottamatta kaikki pionit ovat nousemassa, hitaasti mutta varmasti. Saattaa olla niinkin, että rinne alkaisi kaipaamaan jo vettä.

Mökillä on 7(?) viime syksyn halvennusmyynneistä rohmittua pensasmustikkaa ja niille pitää paikka tehdä. Tuumin, että olisi kiva semmoinen paikka kotipihalla. Puolen kevättä olen miettinyt, että millä sen reunustaisin. Kyllähän nuo kiviveistämön jätekivet ovat kivoja, mutta niin tautisen työlästä. Ne semmoiset "joka-puutarhaohjelmassa-esitellyt-turveharkot" kävivät mielessäni, samoin erilaiset kivet. Vaan raha on nyt ehkä tavallistakin piukemmassa, ei passaa kovin kalliilla lähteä shoppailemaan mitään. Aikani kiersin ja pyörin ja muistin sitten, että pihan nurkassa on jokin tiilikasa joka epäilyttävästi näyttää siltä, että joku on sitä joskus grilliksi luullut. Sen purin ja siirsin siitä tiilet rinkulaksi, niiden päällä ruohonleikkurin rulla sitten taas pyörii.

Sitten pitäisi tietysti pohtia, että millä se mustikoiden tuleva koti sitten kohotetaan. Talvella katurempan yhteydessä kaatui pihan vierestä kunnan puolelta yksi mänty, jonka kalmo me sitten adoptoitiin. Kiitos vaan sponsoroinnista kotikaupungille :) Siitä on nyt sahattu puolikkaita pöllejä. Yksi mänty ei reunukseksi riitä, mökiltä saa onneksi samaa materiaa lisää ja talon takana kasvaa kuusiakin, jotka pitäisi kaataa pois.

Minä meinaan pistää pöllinpuolikkaat sahattu puoli ulospäin, vaikka ne paremman näköisiä olisivatkin kaarnapuoli ulospäin. Mutta kaarnapuoli ulkona aiheuttaisi sen ongelman, että sitten pitäisi taas keksiä jotain jolla "tukkia" kaarevan puolen ja tiilireunuksen väliin jäävät kolot, muuten niitä on jokaikinen rikka mustikoiden seassa ennen kuin ehtii jänistä sanoa. Sen tiilen ideahan on nimenomaan se, että trimmeri olisi turha työkalu. Toistaiseksi nämä on mallattu "sinnepäin", jotta saapi ideaa. Ehkä niitä hieman siistin ja siirtelen sen mukaan minkäkokoisia ja näköisiä pöllejä loput ovat, nyt on vasta neljäsosa tehtynä. Pitäisiköhän pöllit jollain vielä sitoa toisiinsa? Joku vanne ympärille?

Multaa pitäisi hommata kuormallinen, se olisi jopa budjetissa. Vaan eipä sekään niin helppoa ole. Katuremppa jäi viime talven pakkasissa kesken ja keskeneräisyyttä osoittava monttu on suoraan meidän tontin kohdalla. Isolla autolla ei ole tontille vielä asiaa. Peräkärryllä ehkä jo pääsisi, maanantaina nimittäin vihdoinkin käytiin katkaisemassa tulevan veden hanan ylipitkä keppi. Sisäänajoväylä leveni heti kerralla kahdella metrillä. Nyt saapi jo pikkumersunkin kääntymään kumpaankin suuntaan ilman, että etupyörä putoaa siihen monttuun. Mutta kuka hullu hakee 10-12 kuutiota multaa jollain tuhannen kilon kärryllä? Eikä mulla sitä paitsi ole koukkua edes autossa :(

Keittiö on edelleen kesken: sieltä puuttuu vielä vesi, listat, maalaus, pattereiden takaa kipsilevyt ja kaappien päältä koristesokkelit (jos niitä saadaan laitettua lainkaan).

Etelänpuolen aita taitaa jäädä haaveeksi tänä vuonna. Kuulin viime viikon lopulla, että kunnallistekniikkaremontti loppuu tällä erää tähän, koska me asumme kallion reunalla, eikä räjäytyksiä haluta, toistaiseksi(?), jatkaa pidemmälle. Tietä ollaan nyt nostamassa väliaikaisesti. Väliaikaisuus tarkoittaa tietysti sitä, että jonkin ajan kuluttua homma jatkuu ja silloin olisi minun uusi aitani erittäin suuressa vaarassa. Mutta, katuremppa on jo romuttanut sen mikä-lie-pajunsukuisen puun siitä ja se on ollut pakko kaataa. Nyt siis "aidassa" on pitkähkö sairaan ruma aukko. Ja ne risut ovat leväällään pitkin pihamaata. Siinä samassa läjässä missä on viime syksynä kuivumaan jätetyt jasmike, kuusi ja mustaherukan risut. Eikä silppuri jaksa murskata tuoretta risua. Niitä saisi viedä kaatikselle, mutta milläs viet kun ei ole koukkua eikä kärryä.

Voi vitsit, tämä "aita" on kyllä lohduton näky. Ja kun tänä kesänä ei työpaikan vaihdoksen johdosta ole kesälomaa, niin ei ole sitten juuri aikaakaan. Pitää yrittää asennoitua tähän kuten urheilijat: "110% annan, katsotaan sitten kesän jälkeen mihin se riitti".

Lohikäärmeen lapsosia

Pääsiäistä tuli vietettyä osin mökillä. Nihkeän alun jälkeen sääkin suosi. Vaikka ei se hyväkään sää oikein mihinkään järjelliseen oikein kulunut. Tontti on "monipuolinen", joka tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että toisaalla on vielä tukeva lumipeite, kun taas toisaalla kevätkosteus alkaa olemaan menneen talven lumia, sananmukaisesti. Kuivemmasta päästä vähän haravoin ja törröttäjät noukin kukkapenkeistä pois. Uusimman omenapuunkin leikkasin. Mutta sitten en keksinytkään, että mitä muuta tekisin. Tarvekalut on ikäänkuin jakaantuneet nyt silleen, että osa on kaupungissa, osa mökillä ja tietty väärässä paikassa. Kyllä tarvitsisi olla peräkoukku ja -kärry.

Joinain vuosina olen koittanut kukkapenkissä lehtiä ja risuja sekoittaa siihen pintamultaan, mutta ei oikein sekään nyt tuntunut oikealta. Rikkihän ne menee kaikki pinnalle puskevat jos sitä alkaa jotenkin möyhimään. Tai ainakin juurakot nousevat pintaan. Yllättävän paljon niitä törröttäjiä ja roskaa tuli. Kai sitten jotain on viime vuonna kukkinutkin?

Työpaikan vaihdoksen vuoksi tänä vuonna ei ole kesälomaa, jollen pidä palkattomana. Ja siitä syystä mökillä tulee oltua tänä kesänä tavallista vähemmän. Ja siitä syystä en nyt oikein edes tiedä missä mikäkin keväthomma kannattaisi tehdä. Kaikkeen ei aika riitä kuitenkaan. Ehkä se tästä selkiytyy jahka työt alkaa ja muodostuu jonkinlainen kuva siitä minkälaiseksi päivärytmi muodostuu.

Muutama krookus aukoili viikonloppuna kukkiaan, ja nämä lohikäärmeen poikaset nostelevat itseään ylös.

No nyt se on sitten pionirinne lumeton. Myyränkasoja siellä ei ole, ei näy myöskään makkaroita. Toisaalta: ei näy myöskään piippoja, jännityksellä saa siis vielä odottaa tuleeko sieltä mitään.

Kivireessä on sitä vastoin vielä lunta paikoitellen. Narsissin piippoja näkyy ja peräti jokunen lumikellokin sieltä kurkistaa. Minä olen aina ihmetellyt, että mihin ne minun lumikellot häviää? Monta sipulia istutan joka vuosi ja sitten näen muutaman hassun kukan. Vaan nythän tämä selvisi: se mokoma kukkii lumen alla. Uteliaisuus pakotti kaivelemaan niistä pari esiin valokuvaa varten.

Mökiltäkin lumet ovat sulaneet huimaavaa tahtia: kuivakkopenkki on jo paljas ja sieltä jokusia krookuksenkin piippoja on nähtävissä. Lumenluontikasoja viime viikonloppuna pojan kanssa lapioitiin ja vähän avitettiin jopa vesiletkulla.

"Kuvatekstistä" saakin sitten päätellä mitä meillä odotetaan ;D

kevään etenemää

Huomattavasti mukavampi olisi seurata kevään edistymistä auringonpaisteessa, mutta aina ei saa mitä haluaa. Lämpötilat ovat onneksi plussan puolella liki yötä päivää, lumi sulaa vaikkei aurinko paistakaan.

Keskiviikkona 13. päivä oli pionipenkistä jo ihan alimpiakin kuvia näkyvissä. Toisesta päästä näkyy jopa maata, ja maassa aikast monta myyränkoloa. Tulppaaneita tuohon viime syksynä istutin myös, ja narsisseja. Täytyy toivoa, että narsissit ovat suojanneet sekä pioneja että tulppaaneja. Eihän myyrät syö pioneja, eihän? Mökillä myyriä on yhden pionin alla asustanut vuosia, mutta joka vuosi se on pioni noussut. Ei ne sitten varmaan syö pioneja.

Kirsikkapuun kaivoin esille. Ainakin pari oksaa on taittunut poikki, ne pitää siistiä kunhan se sieltä kokonaan paljastuu.

Ulkovaraston kulman rinteessä kasvaa pari pientä raparperia. Tuskin niistä on edes ruoaksi asti, mutta saahan edes kevään korvalla katsoa kun ensimmäiset kiipustaa valoon maan alta :)

parvekekokeilu

Tyttärä jostain syystä on sitä mieltä, että minä joutaisin hänen parvekkeensa rehuttamaan. Lupasinhan minä, vaikken ole parveketta rehuttanut koskaan.

Toiveet: vihreää, punaista. Oranssi. Hetken mietinnän jälkeen sateenkaaren värit. Vaaleanpunaista ei saa olla.

Uups... Tiedän katsomattakin, että vaaleanpunaisten siemeniä on paljon, mutta entäs muuta. Aikani tongin ja totesin, että punaista ei ole oikeastaan ollenkaan. Löytyi sentään pioniunikoita. Noh, eiköhän tässä jotakin keksitä.

Pistelin nyt kylväen kuitenkin lobeliaa, kesäpäivänhattua ja saffloria. Alakerrassa on punaisia pelakuita, luulen. Ja ikkunalla tomaattia. Muratista on pistokkaita kupissa. Jotain punaista daalia voisi hakea. Tulisalvia olisi kiva, täytyy käydä etsimässä siemeniä.

Toistaiseksi parveke on lasittamaton, mutta lasitus on ehkä kesällä tulossa. Suuntana taitaa olla länsi, piti käydä kartalta tarkistamassa.

kevät etenee

Pikkuhiljaa alkaa kevät ja lumien sulaminen löytämään tiensä meidänkin varjoiselle tontille.

Keskiviikkona oli pionirinne vielä tyystin lumenpeitossa, ei edes kivet olleet vielä paljastuneet.

Sunnuntaiaamuna hautakivirivistöä jo pikkaisen paistaa. Jokin tekstitys, hyvän päivän toivotus tai muu noihin kiviin kyllä tarvitsisi saada. Olisi se hienoa kun lumenalta paljastuisi pikkuhiljaa "Hyvää päivänjatkoa!" tai jotakin muuta vastaavaa.

Kivireestäkin paljastuu pikkuhiljaa jotakin: täältä me tuoksukurjenpolvet tullaan!

Kirsikkapensas on sitkeästi lumikasan alla piilossa, saas näkee paljonko sitä joutuu oikomaan.

Kevätpuutarhamessut 2011

Käyskentelin launtain puutarhamessuilla. Kävin toki muutkin messut läpi (Oma koti, oma mökki, sisustus, olikohan vielä muuta?). Paikalle päästiin puoli kahdentoista nurkilla, jonottaminen alkoi jo puolisen kilsaa ennen messukeskusta. Ja ryysis jatkui sisällä, aivan älytöntä. Tästä viisastun taas seuraaviksi kerroiksi ja menen joko arkena, tai viikonloppuna vasta myöhemmin. Ei min hermo kestä semmoista tolkutonta suvirouvien kokoontumisajoa. Kyynärpäätaktiikkaa siellä oli paljon, rouvat ryysivät tekemään kasvihankintoja ikään kuin peläten, että rehut loppuvat jos niitä ei just-nyt-kaikki-heti-mulle -periaatteella ole haalimassa. Sekin näissä suvirouvien haalimisissa ärsyttää, että rouvat ottavat juurakon/sipulin nyrkkiinsä, tuijottavat sitä tovin, kulkevat 3 askelta ja tipauttavat sen väärään laatikkoon. Niinpä sitten ne, jotka jotain oikeasti ostavat saavat lootista mitä sattuu. Toisaalta, eipä ole kotimaisten toimittajien luotettavuus yhtään paremmalla kantimella vaikka kuvat ovat ruukussa kiinni. Silti purkista tulee mitä sattuu. Erona on se, että jos hollanderille vuoden päästä menet ja valitat, niin hollanderi pahoittelee ja jotain pientä antaa korvaukseksi ettei mielesi pahana pysyisi. Esimerkiksi kotimainen Pionien koti väittää silmät kirkkaana, että kasvattaja ei vaan osannut kasvattaa rehua oikein, tai kasvattajalla on vääränlainen maa ja siksi siitä tuli mitä sattuu.

Puutarhaihmisten mielipiteet tuntuvat jakautuvan aika radikaalisti messujen suhteen. Yksi kertoo, että messut olivat paremmat kuin aikoihin ja toinen kertoo olevansa äärimmäisen pettynyt.

Mä itse tykkäsin, kunhan ensin pari tuntia kiertelin muualla, jotta se älytön ryysis puutarhapuolelta purkautui. Koneita ja pihakalusteita oli esillä kattavasti, vaikken nyt tänä vuonna itselleni tarvitsekaan. Tai tarvitsisin kyllä, mutta budjettiin ei mahdu sen paremmin kalusteet kuin koneetkaan.

Sisustuskilkettä oli myös, tosin vähemmän kuin olisin voinut kuvitella. Oli hieno havaita, että joukossa oli myös ihan uudenlaisia koristuksia. Tyttären parvekkeelle teki mieleni ostaa jotain, mutten uskaltanut kun en ihan tarkkaan kuitenkaan vielä tiedä, mitä kaikkea sinne parvekkeelle tulee. Tytär on määrännyt minut sen parvekkeen kasvittamaan.

Ruokapuoli on näillä messuilla kasvanut, lienee kysynnän ja tarjonnan laki, koska muista messuhalleista sapuskaa ei siinä määrin löytynyt. Mua itseäni inhottaa, että se ruoka tarvitsee tunkea sinne puutarhaan, niin lehdissä kuin messuillakin. Eikö sitä sapuskaa varten voisi järkätä vaikka ihan omat messut? Omat lehdet sille jo on, mutta ei tunnu niissäkään pysyvän.

Näytepuutarhoja ja -parvekkeita oli aika monta, niistä oli hyvä ammentaa ideoita ja erilaisia toteutuksia oli moneen makuun. Minä taivun enemmän niihin romanttisiin hömpötyksiin kuin niihin gootti- tai intialaisvaikutteisiin. Täytyyhän muistaa että hillitön rehupaljous josta itse pidän ei ole kaikkien makuun. Toiset haluavat puutarhaltaan muutakin kuin jatkuvaa istutusta, kitkemistä ja kastelua. Ymmärrettävää, välillä minäkin haluan :D

Rehuosastolla oli tapahtunut kehitystä. Pelakuista ja verenpisaroista on messuilla saanut varmaan aina pistokkaita, hollantilaisten juurakot ja sipulit ovat nekin useimmiten esillä. Muiden kotimaisten tuottajien kohdalta homma onkin sitten haastavampaa. Messut ovat huhtikuun alkupuolella ja messuja varten täytyy tuottajien sitten "hyötää" erikseen kasvit kasvuun, koska eihän kukaan levossa olevaa kasvia osta. Siispä ne ovat joko kasvihuoneissa liian aikaisin heräteltyjä tai (Euroopan) tuontirehuja. Niitä tarvitsee ensin pari kuukautta pidellä sisällä, mieluiten valoisa ja viileä paikka, ja sen jälkeen alkaa sisään-ulos-rutiinit kun niitä rehuja pitää karaista, eli pikkuhiljaa ulkoilmaan totuttaa. Siksi mun mielestäni olikin hienoa, että siellä oli perennoistakin ihan pikkutaimia. Saattaa jopa olla, että nämä pikkutaimet ovat ihan kotimaista tuotantoa.

Omat rahat jäivät tällä kertaa kirjakaupan (Puutarhan puut ja pensaat, 237 s, 18€), kumisaapaskaupan (Kontiot 49€) ja hollantilaisten haaviin (8 sinisarjaa ja 6 päivänliljaa, 20€). Sisustusmessujen puolelta löytyi italiaisen valmistajan nahkalaukku (selkä-/olkamallin kassi 40€). Isännälle porateline (35€).

Yksi miinus niistä löytyi: siinä keskellä olevalla alueella vallitsi äärimmäisen tympeä haju. Kurkku karheana --> hajuaistini oli vähän normaalia herkemmällä ja meinasi siinä oksettaa tosissaan. En paikallistanut mistä rehusta se lemu oli lähtöisin. Oletan että joku tulppaanilajike se oli. Niissä usein on tympeät hajut, mutta eivät pihalla haittaa kun tuuli vie ne pois. Sisätiloihin eivät sovi.

Mulle messut ovat enemmän varaslähtö kevääseen kuin mikään ostostilaisuus. Hintataso messuilla on yleensä korkea, niin nytkin. Ymmärrettävää, messuosasto on jollain maksettava. Taimistoilta saa suoraan ostaen yleensä edukkaammin. Ostajille messujen etu onkin lähinnä siinä, että eri puolilla Suomea olevat taimistot löytyvät saman katon alta. Mutta messuilla yleensä näkee hiirenkorvalla olevia koivuja ja kukassa olevia tulppaaneita, sulaa maata markkeeraavia kivi-, sora- ja puupatioita, vesiaiheita ja ideoita kun ulkosalla niistä ei vielä ole toivoakaan. Eikä se pettänyt tälläkään kertaa.

WTF???

Muistan selvästi kuinka jo viime kesänä päätin, että tänä vuonna en laita paljon hyötykasveja. Muistan selvästi kuinka kylväessä mietin raakkasin valikoimaa oikein reilulla kädellä pienemmäksi ja pistin vaan muutamaa lajia. Siemeniä viskoin multaan surutta, kun osan vie aina joku katastrofi X ja lopuista täytyy sitten aina valita se vahvin. Mikähän järki siinäkin on? Jos kylväisi vaan yhden siemenen, niin sitten se olisi vahvin, eikös? Muistan vielä senkin ihan selvästi, että päätin ettei minulla ole ongelmaa heittää pois ylimääräisiä. Chilejä/paprikaa/tomaattia laitoin vain muutamaa.

Siemenet iti ja minä koulin. Viime vuosien kokemuksen perusteella muistin, että paprikoista ja chileistä en yhdestä taimesta kovin kummoista satoa saa ja pieniksikin ne ovat jääneet. Pistin siis purkkiin 2 tainta kutakin. Jätin loput kylvökennoon vielä varmuuden vuoksi odottamaan. Tomaateista otin vahvimmat (niinkuin kaikissa ohjeissa aina sanotaan), pistin ne yksittäin ruukkuihin ja olin tyytyväinen. Jätin loput vielä kylvökennoon, jos vaikka jotain sattuisi niille "valituille".

Ja sitten sain purkit aseteltua sen dynovuoan päälle ja hämmästyin: miksi minulla on 9 tomaatintainta (oikeasti 8, kuvan alavasenkulma osoittautui myöhemmin joksikin chili/paprikaksi)? Siis 6 piti olla.

Ja sitten minä havahduin pohtimaan notta niin miksikäs minulla on kuusi plaatua ylipäätään? Enkös minä sopinut, että maksimissaan yksi laatikko tulee tomaattia, siis korkeintaan neljä tainta? Ja se yksi ulkonapärjäävä. Mutta se on vasta 5.

Noh, nyt näyttää siltä, että koulitut lähtevät erinomaiseen kasvun alkuun (paitsi se yksi chili josta imuroin latvan poikki), joten voin vipata ne kylvölaatikoissa olevat taimet pois. Voinhan?

kevätkylvöjä

Noin, kyllä se sitten jo piisasikin kaiken maailman kuukalentereiden seuraamisesta. Palaan "juurilleni" tekemään asioita juuri silloin kun ne sattuvat olemaan inspiroivia.

Pari ajatusta kuitenkin ensin noista kuukalentereista ja vanhan kansan opeista. Minä olen fundeerannut, että mahtoiko se vanhalla kansallakaan olla kuitenkaan juuri se kuu se "juttu"? Jos perimmältään kyseessä oli kumminkin vaan ihmisen rutiininkaipuu, siis se, että hommat ylipäätään tulee paremmin tehdyksi ajallaan kun niille on joku selkeä (realistinen) aikataulu.
Jos joku homma oli määritelty tehtäväksi joka vuoden neljännen uuden kuun kolmantena päivänä niin sinä päivänä sitten tehtiin se homma, vaikka olisi ehkä tehnyt mieli jotain muuta. Siis ikäänkuin kännykkämuistutusta edeltävä "tekninen" apuväline. Sitä minä vaan, että tuskin ne kylvämättä jäi, jos vaikka justiinsakin neljännen uuden kuun kolmantena ja vielä yhdeksäntenäkin päivänä olisi ollut jotakin tärkeämpää tekemistä, sanotaan nyt vaikka kylän pentujen päästelyjä, palaneen saunan uudelleenrakennusta tai mitä nyt sitten silloin olikaan kiiruumpia kuin muutaman siemenen kylvös. Veikkaan, että multaan ne menivät sitten pentujen päästelyiden ja saunanrakennusten jälkeen, eikä nälkään kuoltu sen vuoksi.

Mutta mää itte nys sitte pistin akileijat multiin, ilman nimilappuja, ja vein lootan kellariin. Luultavasti unohdan sen sinne niin pitkäksi aikaa, etten ehdi sitä enää ulos viemään ennenkuin ulkoa on lumet sulanut. Tai no, ei nyt sentään liioitella. Kirsikkapensaasta ei näy vielä ensimmäistäkään oksanpäätä ja oli se nyt ainakin metrin jo viime kesänä. Tukikeppiä näkyy jo parikymmentä senttiä.

Tomaateista minä koulin vahvimmat, loput jätin niille sijoilleen. Yritin ottaa yhden joka plaatua, mutta sen näkee sitten loppukesästä miten siinä onnistuin. On nimittäin myönnettävä, että keittiöstä tulvahtanut pullantuoksu sekoitti ajatustenjuoksua. Niin ja kyllä muuten vaan on kivaa tuolla uudemmassa keittiössä leipoilla. Niin mukavaa on riittävästi tilaa pitää kahta peltiä, leivinlautaa ja leikkuulautaa samanaikaisesti esillä. Se tila tosin varmaan vähän pienenee sitten kun keittiö valmistuu, nythän sieltä puuttuvat vielä kaiken maailman tehosekoittimet, kahvinkeittimet, leivänpaahtimet ynnä muut pikkukodinkoneet.

Uusi alku, I hope

Minusta ei tule pensselisutaria. Jotenkin vielä rissalla saan suurinpiirtein siivoa jälkeä aikaiseksi, mutta pensselin käyttö tuntuu ylivoimaiselta. Joko siitä jää pensselin tai valumajäljet ja minä vihaan kumpaakin.

Vaan ei se mitään, kukkalaudat on maalattu, tilapäisesti paikoillaan eikä maalausjälki alta enää näy. Kukkalaudat pitää siis ottaa vielä kertaalleen pois siinä vaiheessa kun lämmityskausi loppuu ja pääsee jatkamaan seinien kipsilevytyksen myös pattereiden alle.

Mukavalta se siinä näyttää, ja onpahan vihdoinkin joku paikka mihin saa rehut laskettua ja niillä siinä teoreettinen mahdollisuus säilyä hengissä.

Paljon ei ole rehuja/rehuista jäljelläkään. Edellisessä kämpässä oli hyvät valo-olosuhteet rehuille ja ne viihtyivät keittiön ja olohuoneen ikkunoiden edessä hienosti. Täällä valo-olosuhteet eivät ole ollenkaan yhtä hyvät, ikkunat ovat pienempiä ja niitä on vähemmän. Sisärehuja on jouduttu siirtelemään milloin mihinkin pois tieltä ja valitettavan usein pimeisiin kolkkiin. Seurauksena on se, että lähes kaikki rehut ovat aivan henkihieverissä, kutistuneet murto-osaan loistonsa ajoista. Kiinari on ainoa hyvinvoiva, mutta se onkin ainoa jolla on ollut ikkunapaikka koko ajan. Toivottavasti tämä on rehuille uusi alku.

Laitellessani noita ikkunalautoja uuteen keittiöön fundeerasin, että olisko vähän hienoa jos semmoiset olisi joka huoneessa. Ja ihmettelin, että mikäs minua estäisi laittamasta niitä joka huoneeseen? Minkäköhän takia alunperin edes ajattelin laittavani niitä vain keittiöön? Joka huonehan tästä on remontoitava kumminkin aikataulussa tai toisessa.

Jylsijä!

Olen etsiskellyt kukkalautaa tulevaan keittiöön, semmoista valkoista ritilälautaa. Ihan tavallista ja ihan tavallista valkoista. Paitsi että oikeastaan funtsin, että se kukkalauta voisi olla samanvärinen kuin nuo kaapitkin.

Ja löysinkin semmoisia, Kylmäkosken Tokmannilla niitä oli ohikulkeissani. Puisia, käsittelemättömiä, helppo siitä oman mieleisensä värjätä. Vaan eipä ollut valikoimissa kuin toiselle ikkunalle, joten päätin olla ottamatta. Meikäläisen säkä (vaikka onkin viime aikoina ollut tosi hyvä) tuntien, ei samanlaista sopivan kokoista löydy toisaalta ikinä.

Lauantaina päätin lähteä käymään Plantsussa etsiskelemässä multaa ja kestokasteluruukkuja ja fundeerasin, että samalla reissulla voisi ne kukkalaudat etsiä. Mikseikähän kukaan ole mulle kertonut ettei Plantsussa ole kestokasteluruukkuja? Eipä silti, ei siellä ollut niitä kukkalautojakaan. Eikä Baukkarissa. Tai no oli, mutta ne oli mdf-levyä, enkä mä halua levyä. Eiku Kuljun kartanoon. Sieltä löytyi niitä mäntyisiä kukkalautoja, hintaan 39,95€ ja 34,95€. 75€ kukkalaudoista, siis mitä hel?

Selän takana sattui olemaan liimapuulevyä hintaan 11,95€ ja 8,95€, kotona toissa jouluna lahjaksi saatu käsiyläjyrsin. Minä alan siis jyrsijäksi!

Pisteitä, viivoja vai ihmekäppyröitä? Pisteet olisi ihan kivoja, mutta ne tarttis porata ja saada rivit suoriksi ja sitten se näyttäis reikälevyltä... juu-ei, ei ole hyvä juttu se. Viivatkin ihan ok, mutta sitten se näyttäisi siltä kuin ne valmiitkin. Siispä ihmekäppyröitä. Sunnuntaiaamu meni sovitellessa, että kummoisia käppyröitä tehdään ja varsinkin miten ne tehdään.

Voilà! Tämmöinen siitä tuli:

Ammattilaiset jättäköön tarkemmat tarkastelut tekemättä, minä olen ekakertailainen tässä hommassa. Ja minusta se on ekakertalaisen saavutukseksi ihan hyvä! Tautisen työläs se oli tehdä, mutta onpahan uniikki! Toinen pitäisi vielä vääntää.

pensasaidannesuunnitelma nro 1

Pitää varmuuden vuoksi numeroida kun ei sitä koskaan tiedä montako kertaa minä minkäkin suunnitelman uusin. Varsinkin kun näin ajoissa aloittelee, ettei ole sitä ensimmäistäkään maaplänttiä vielä paljastunut. Eikä ensimmäistäkään tainta ole, loppujen lopuksi suurin määräävä tekijä on kuitenkin se mitä taimistoilta keväällä löytyy. Ja tietenkin se mitä ne maksaa.

Mutta tähän asti olen nyt kerrankin yrittänyt valikoida puskia ja rehuja sen mukaan minkälainen on kasvupaikka. Ihan en kuitenkaan onnistunut, varjossa kukkivat tahtovat olla kaikki valkoisia ja minä tahdoin myös väriä siihen. Toistaiseksi kuvittelen siis ottavani riskin ja valitsemaan osittain puolivarjossa viihtyviä. Jos ei toimi, niin vaihdetaan sitten.

Pihan puolen reunalla on pari syreeniä (kuva on kuviteltu tien puolelta, syreenit jäävät vasempaan reunaan). Ne saavat siihen jäädä, mutta sen jälkeen olisi tulossa tämäntyyppinen rivi:

syreeni, jasmike*2, japaninmarjakuusi*2, koreanonnenpensas*2, japaninmarjakuusi*2, rusokuusama*3, japaninmarjakuusi*2, sirokuusama*3, tuija*2, korallikanukka*2, tuija*2, koiranheisi*2

Syreenit eivät kuvassa näy, eivätkä lukumäärät täsmää. Eikä ne tietty kuki samaan aikaan, eikä korallikanukka oikeasti ole kirkuvan punainen silloin kun muut kukkivat, ja muuta lievää todellisuuden vääristelyä. Mutta yrittäkääpä etsiä kuvaa kukkivasta pensaasta silloin kun se ei kuki...

Ja alle sitten narsissia, pikkutalviota ja kuunliljaa. Ei mun puskani kumminkaan maasta asti tuuheita ole.

Pahoittelen surkeaa kuvanlaatua: google kuvahaun 40-kiloisista kuvista tulostettu ja pirttipenkin päällä tehty, kahden metrin korkeudelta kuvattu kuva antaa paljonkin toivomisen varaa kuvan laatuun..

Voi riemuviini!

Viime syksyisen Zilga-viiniköynnöksen leikkujätteestä noukin muutaman tikun ja törkin ne multaan maitopurkkeihin (ei, ei ole reikiä pohjassa, minä vihaan pohjareikiä sisäkasvatuksissa). Purkit vein kylmäkellarin ikkunalle (ei sieltä mitään valoa tule, en ole sitä pessyt kertaakaan).

Lukenut olen mai-leen blogista, että niiden pitäisi lähteä kasvuun sitten keväämmä ilman sen suurempia kommervenkkejä. Pari-kolme viikkoa sitten intouduin tuomaan ne lämpöisempään ja valoisampaan, vaikkei niissä mitään elonmerkkejä näkynytkään. Olen koittanut pitää mullan kosteana (yllättävän vaikeaa ilmankin pohjareikiä, saati sitten niiden kanssa). Eilen olin kastelukierroksella ja mietiskelin kuinka tyhmää on lotrata vettä purkkiin jossa on muutama eloton tikku pystyssä. Justiinsa kun aloin sitä tyhmyyttä ääneen isännälle kehuskelemaan osui käteeni purkki josta pilkistikin pari vihreäistä lehden alkua.

Voi sitä riemun määrää! Mun vinkkuni kasvaa sittenkin! Saan sittenkin istutettua ainakin yhden katokseksi keinuun kotipihalle! Ja vielä huuhdahdus!

Tuskinpa siitä satoa saa ikinä, mutta jos edes sen vihreän katoksen. Olisihan se kyllä hermeettisen upeaa jos siihen tulisi vielä rypäleitäkin. Siinä voisi sitten istuskella kuin Kleopatra konsanaan ja napsia pään yläpuolelta roikkuvia rypäleitä poskeen. Aaahhh...

Moottoritien varressa

Viime viikon tiistaina osui oivallinen keli lähteä kävelylle ja kun olin sairaslomalla niin pääsinpä vielä keskellä päivääkin. Ja hyvä niin, koska minä näin auringon!

Toiset ihmiset vissiin tykkäävät kävellä samoja reittejä, lenkkejä, kerta toisensa jälkeen. Minä en. Työmatkan varrella on tienviitta jossa lukee kuntorata. Päätin suunnistaa sinne ja katselin kartasta, että siitä pitäisi päästä siltaa pitkin toiselle puolelle motaria ja sieltä pikkulenkin jälkeen suurinpiirtein kaverin mökin kohdalla takaisin "päätielle".

Ja lähdin matkaan. Kuntorata löytyi, ja lähdin talsimaan kohti motarin ylittävää siltaa. Olin aika

yllättynyt ettei kuntoradalla näyttänyt olevan talvikunnossapitoa. Ilmeisesti latuja sun muita on riittävästi ilman tätä metsikköä. Moottorikelkkareitti tosin oli, mutta se ei mennyt sillan toiselle puolelle. Lompsin kuitenkin sillalle ja lähdin sitä ylittämään. Oli hiukan karmivaa tajuta, että ainoat jäljet mitä sillalla oli, oli yhden ihmisen ja pirun ison koiran. Toinen yllätys tulikin sitten sillan alapäässä. Ei niin minkään valtakunnan polun tapaistakaan missään! Yksi ihminen ja pirun iso koira olivat kävelleet metsään. Vilkas mielikuvitus teki minusta sen verran arkajalan, että käännyin pois. Kun en tiennyt oliko koira koira vai susi, enkä sitäkään minkälainen sekopää kävelee umpihangessa keskellä ei mitään koiran kanssa?

Sillalle palatessani sain ahaa-elämyksen. Moottoritien varrella on kallioleikkaukset ja koska motarilla ei saa kävellä niin ainoa paikka on kävellä riista-aidan metsän puolella. Joku oli sinne saappaan painanteet jo aiemmin kävellyt ja minä lähdin niissä askeltamaan. Että niinno, kuka täysjärkinen rämpii likimain metrisessä umpihangessa riista-aidan viertä? Kyllä mä sieluni silmillä näinkin, että hetken päästä siihen valkotakkiset pyyhältää ja ehdottelee yhteistä palaveria...

Uskokaa pois, se on raskasta kävellä kun joka askeleella jalkoja on pakko nostaa 30-40 senttiä ylöspäin. Mutta pääsin kuin pääsinkin kuvauspaikkaan. Harmi vaan, että risukkoa kasvoi edessä sen verran, että itse aihe, eli jääputoukset jäivät niiden taakse. Mutta ehkä tästä jonkun idean saa. Ne ovat komeita muodostelmia. Harmi, että usein kasvavat semmoisissa paikoissa mihin on vaikea päästä katselemaan.

Sitten olikin jo lounasaika, soittelin isännälle, josko siitä lounastusseuraa saisi. Ukko lupasi tulla, mutta kertoi olevansa noin 45 minuutin päässä. Nälkä kurni, mutta ei auttanut, pakko oli jatkaa talsimista. Kävelin sitten vielä Nahkialanlammen ympäri ja siellä pajut esittelevät kissojaan näin komeasti.

Mitähän tänä vuonna on virpomisoksissa kun kissat ovat jo näin pitkällä?

"Aidan" kohtalo

Tonttimme rajoittuu lännestä kaupungin "puistoalueeseen", sille reunalle on joku joskus istuttanut kuusia. Ilmeisesti on ollut tarkoitus tehdä kuusiaita. Hyvä idea, mutta kuuset ovat lievästi ylimittaisia siihen tarkoitukseen. Kaatolistalla ovat.

Pohjoisen reunalla on hernepensasta. Pohjoisen naapuri kävi viime vuonna sanomassa, että se pitäisi hänen mielestään leikata alas ja siitä tulisi kuulemma komea "jos sitä vaan hoitaisi niinkuin kuuluu". Mää niin tiärä, mum miälestäni hernepensas mitenkään erityisen komea ole leikattuna(kaan). Vähän olin suunnitellut kyllä, että sen alas tänä keväänä leikkaisin, mutta mun kirjan mukaan se pitäisi tehdä maalishangilla noin 10-15 sentin korkeudesta. Metrin hankeen en ota lapiota ja lähde kaivamaan, en varmalla ota! Toisekseen ei se minusta niin erityisen ruma ole, ei ole alhaalta kalju, se vähä mitä on, haittaa lähinnä meidän silmää kun alamäen puolella ollaan. Korkeutensa puolesta se on loistava, ulottuu juuri ja juuri naapurin ikkunan yläreunaan. Sijainti on kuivalla mäen kinkamalla. Arvaan, uusi kasvu olisi hidasta ja kestäisi kauan ennenkuin tuo reilun parin metrin korkeus saavutettaisiin uudestaan.

Itään päin on toisen naapurin hoivaama pensasaita, olisikohan joku aronia. Meidän puolella kasvaa vatukkoa. Olen suunnittelut että sinne semmoista metrin huoltokäytävää ja hajurakoa alkaisin koneellisesti pitämään. Mitään aitaa en omalle puolelle pistä, ei siinä kaksi aitaa niin lähekkäin eläisi.

Etelään on talon puolella lisää hernepensasta, se on pakko leikata tänä vuonna alas, koskapa tie- ja kunnallistekniikkaremontin koneet ovat sitä kaltoin kohdelleet. Kunhan vaan maalishanki paljastaisi sen 10-15 senttiä korkeuden :)

Mutta toinen puoli etelän rajasta on koivua ja mitä-lie-pajunsukuista. Näyttää siltä, että sitäkin on joskus ajateltu pensasaidaksi, on semmoiselta korkeudelta joskus koivut katkottu. Mutta pensasaitojen hoito ei ilmiselvästi ole ollut tämän tontin edellisenkään omistajan #1 harrastus. Ei ole minunkaan, en minä mitään muotoon leikattua halua, kun en viitsi leikellä. Ajatus koivuista semmoisena pusikkona/pensaikkona silti olisi kiva.

Välissä tosiaan on kasvanut pari jotain pajunsukuista puuta. Koko aita näyttää vähän huonokuntoiselta, en tiedä johtuuko iästä, leikkuista, pimeydestä, kosteudesta vai mistä. Etenkin nämä pajunsukuiset ovat nyt tämän talven aikana kärsineet noista remuavista työkoneista ja jälki on jotakuinkinyllä olevan kuvan näköistä.

Koivutkin ovat päässeet venähtämään toistakymmentä metriä korkeiksi ja se on ehkä ihan vähän liikaa aitakasville. Suojaa se tarjoaa kyllä, mutta silti...

Jotta jotain pitäisi keksiä tilalle. Olisi hienoa jos siihen saisi erilaisia kukkivia pusikoita ja vielä niin, että siinä pitkään kukkisi kaikenlaista. Pari jotain havua voisi seasta löytyä talven vihreydeksi ja lintujen talviajan pysähtymispaikaksi. Täytyy vissiin tosissaan ottaa puutarhakirja käteen ja tutustua löytyisikö moiseen paikkaan minkäänlaista valikoimaa.

Paikka olisi muuten vissiin aika hyväkin, mutta tien eteläpuolella (kuvasta vasemmalle) kasvaa niinikään kaupungin viheralue = 20-30 metristä mäntyvoittoista sekametsää. Vaikka tontin ylärinne on kuivaa hiekkaa, niin tämä alapuoli muistuttaa enempi suota. Ja tien toisella puolella sellainen on ihan oikeasti.

Siispä kosteutta ja varjoa sietävää, kukkivaa pensasta (yli metrin korkuiseksi kasvavaa) saa ehdotella :)

Tomaatinkylvöt

Aiemmin olen pitänyt varsin vähtiä siitä, että kun jotakin kylvetään, niin sillä kylvöksellä on se nimilappu ja purkissa on vain yhtä plaatua rehua. Jos jostain purkista ei ole elämää herunut näkyviin, niin olen vipannut mullat pois ja pistänyt uusia siemenöitä sinne. Usein jättänyt ne poisheitetyt mullat johonkin odottamaan, jos sitten kumminkin vielä niistä jotain. En tiedä miksi olen niin tehnyt, kai minä olen kuvitellut, että sillä viisii minusta tulee parempi tarhuri kun minä tiedän mitä missäkin on. Tai sitten siksi, että muutkin tuntuvat tekevän niin.

Käytännössähän homma on sitten edennyt niin, että niin kauan kuin rehut ovat purkeissaan, niin niillä on nimi ja tiedän mitä ne ovat. Sitten tulee kevät ja kesä ja minä kiikutan ne pihalle ja istutan paikoilleen, joko kasvariin tai ulos. Istutushetkellä saatan vielä purnukan jättää maahan kumolleen sitä tarkoitusta varten, että tulen siitä joko ottamaan kuvan tai piirtämään kartan muistin tueksi.

Mutta loppujen lopuksi joka vuosi käy kuitenkin niin, että pistelen poskeeni tomaattia ja kurkkua, katselen kukkaa jos toistakin joiden nimistä minulla ei ole hajuakaan. Ja ihan rehellisesti on sanottava, ettei ne nimet edes kiinnosta enää siinä vaiheessa. Enhän minä niitä nimien takia kasvattele vaan sen takia että satun tykkäämään siitä miltä ne näyttää tai maistuu.

Parin ekan vuoden ajan sitä tuli viljeltyä jos jotakin hyötykasviakin ihan vaan sen takia, että semmoinen oli olemassa. En olisi voinut kuvitellakaan, että semmoista rehua olisin ikänään suuhuni pistänyt. Nyttemmin vissiin tahti rauhoittuu ja uskaltaa enemmin ottaa kasvatukseen vaan semmoisia mistä tietää että niillä on taattu menekki tai taattu ihailijakunta.

Ja tämän "lyhyen" alustuksen jälkeen niihin tomaatteihin. Itämättömien paprikoiden/chilien päälle viskelin, samaan multaan, satunnaisesti Basingaa, Nepalia, Amber coloredia, All meatia, Galapagosinsaarten villejä ja Balkonstaria. Enkä viitsinyt enää laitella nimilappuja mihinkään. Sen verran näistä tiedän, että balkonstarilla on erilaiset lehdet ja se menestyy myös pihalla. Ehkä se nimirumba on jännempi siellä loppupäässä kun saapi arpoa että onkohan tämä tuo vai se?

syrjähyppy, eikun kellarin rappuset, osa I

Vuosi sitten kyllästyin katselemaan kellarin rappusissa olevaa Gipsonit -tekstiä ja sitä pienistä minkä-lie-levyn palasista kasattua kattoa. Oltiin sovittu, että ensimmäiseen vuoteen ei tehdä mitään, asutaan vaan, katsellaan ja kuunnellaan mitä pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä. Hyvä suunnitelma, mutta eihän mun suunnitelmat koskaan päde. Siispä... Toimeen!

Katosta oli tosi vaikea saada kuvaa, mutta kiinnittäkää, pliis, huomio kattoon eikä "naulakkoon". Aivan upea lähtötilanne vai mitä?

Varastosta löytyi lasikuitutapettia ja mökin vessaan ostettua maalia, kittiäkin jääneenä jostain projektista yli (taisi olla Porin Matin alkuperäinen asennus).

Kittiä levittelin, hioin, levittelin ja hioin, levittelin ja hioin. Monta päivää. Uskokaa pois, sitä kittiä sai uppoamaan paljon, jotta kaikki raot sai suurinpiirtein tasaiseksi, tai edes sellaiseksi ettei ne nyt suoraan pompsahtanut silmille.

Vaan jossain vaiheessa hiontapöly laski ja pääsin pohjamaalin pariin.

Tässä vaiheessa mietin, että jätänkö käytävän kuitenkin valkoiseksi, mutta e-hei!, kun kerrankin omistan seinät joiden sisällä asun, eikä minun tarvitse kysyä kenenkään mielpidettä niin laitan seinistäni juuri sen värisiä kuin itse tahdon. Jälkeläisille olen opastanut, että sitten kun minun jälkeeni tätä taloa myyvät, niin ostavat aluksi 100 litraa valkoista maalia ja peittävät minun värini :)

Ja värihän on... rummunpärinää... sininen! Ja vähän toista väriä.

Sitten tuli vuoden tauko. Odottelin sopivaa ajankohtaa: lapset poissa ja viikonloppu. Olisihan niitä aiemminkin ollut, mutta aina kun sellainen tuli, niin minä ehdin autuaasti unohtaa. Ja muistin sitten aina lasten tullessa, että "ai niin, piti ne kellarin rappuset maalata". Mutta nyt sain ne maalattua.

Ylhäältä päin tämännäköistä tuli. Noita ledejä jännitin kovasti: vanhastaan rappusissa oli ulkovalaisin (kellari on aikoinaan ollut kylmää tilaa, otettu lämpimänä käyttöön vasta 70-luvulla), jossa energiansäästölamppu. Mahtaisiko ledeissä paukut piisata valaisemaan, olisiko sävy liian kylmä ja kalsea? Vuoden kokemuksella sanon, että riittää valo, eikä ole liian kylmä. Ledin värinä on lämmin valkoinen.

Uutta, rahalla hankittua, tähän projektiin tuli nuo lamput, 3 kappaleen ledisarjapaketti Clas Ohlsonilta, 29,90€. Matto on Maskun roskalavalta (kuljetuksen aikainen pehmikkeenä ollut suuri olohuoneen matto, musta pitkä "chenille" -tyyppinen karva). Sininen ja tuo punertava-oranssihtava-ruskehtava on mökin vessamaalauksen jämiä, valkoinen katossa ja harmaa portaissa ylijäämiä anopin miesystävän remontista, sponsored by VVO.

Homma on vielä vähän kesken, joten yhteissummaa ei vielä uskalla sanoa. Siitä puuttuu vielä kaikki listat (lähinnä ovenkarmista, lattian rajaanhan ne näppärästi maalasin), yksi paikkamaalaus sekä sähköjohdoille kouru. Kun vaan tulisi Kuljun kartanoon asiaa, siellä on aivan juurikin oikeanlainen, eikä monta euroa maksa.

olohuoneesta keittiö, osa VII

Kaappeihin kuuluu yläsokkeli joka minusta on varsin kaunis. Mietintämyssyn alla on ollut se kuinka sokkeli tähän uuteen ympäristöön sopii. "Ongelmia" on kaksi: meidän olohuone on noin 30-40 senttiä korkeampi tila kuin se mistä kaapistot tulevat ja toinen ongelma on se, että vielä tähän ikään mennessä ei ole tullut vastaan yhtään taloa joka olisi suora. Siispä nämäkin, alkuperäiseen paikkaansa, mittojen mukaan tehdyt sokkelit ovat erikorkuisia. Jää nähtäväksi voinko niitä hyödyntää vai pitääkö luovuttaa.

Mutta suunnitella/haaveilla voi. Alunperin sokkelin pystylauta on nojannut kaapin yläreunassa olevia tukia, kattoon asennettuja lautoja ja näiden kolmiotukien varassa. Se on siis ollut ylhäältä auki. Meillä näin ei voi tehdä, lauta pysyy huonosti kiinni ilmassa. Jotenkin täytyy siis tehdä "katto", johon laudat voisi kiinnittää. Varastossa on vaneria ja suunnittelin siitä tekeväni tämän katon. Aamulla työmatkalla jatkokehittelin ideaa: voisin porailla reikiä siihen lautaan ja tehdä vaneriin sen verran uria, että näihin reikiin saisi valaistuksen. Eikä sillä valaistuksella välttämättä tarvitse nähdä mitään, ehkä enemmänkin tunnelmavalaistukseksi. Siihen tarkoitukseen voisi sopia joulun ledisarjat, semmoinen lämmin valkoinen.

Ja siitä ledisarjasta voisi tehdä vaikka minkälaista kuviota siihen ylälautaan, jos osaisi.... ja ehkä ei kannatakaan sitten enää jyrsiä vaneriin uraa, vaan laittaa siihen laudan ja vanerin väliin pieni korokekappale, jotta sähköjohdoille jää hyvin tilaa. Semmoinen olisikin helpompi.

Vaan saas nähdä, siihen on vielä pitkä matka että saadaan yhden yhtäkään sokkelia laitettua paikalleen. Välitilaa puntaroin pitkään että mitä siihen tekisin. Maalaisiko siihen jotakin kuvaa, laittaisiko tapettia ja peittäisi sen lasilla? Pistäisikö laatan? Kiveä? Vaan asian ratkaisi taas nuukailu ;D

Suurin piirtein vuosi sitten ostin jäännöserän yhtä lattialaattaa, aikomus oli laittaa se suihkutilan lattiaan. No se ajatus sitten venyi ja venyi ja venyi. Ja sitten ehti suunnitelmatkin jo muuttumaan kun törmättiin siihen seinälaattaan. Sininen laatta seinässä JA lattiassa alkaisi olemaan jo turhan sinistä, jopa minulle. Eikä näitä lattialaattoja sitä paitsi olisi tarpeeksi siihen nykyisen suunnitelman mukaiseen suihkutilaan. Siispä lattialaatat muuntuvat näppärästi seinälaataksi asennusasentoa vaihtamalla. Laatoitus on isännän hommia ja tässä on ensimmäinen kulma saumaa ja silikonia vaille valmiina.

Jotkut sokkelit pitäisi kehitellä tuonne alaskin, jotain tuli kaapin mukana. Mutta kuten jo aiemminkin todettu kaapit on alkuperäiseen osoitteeseensa rakennettu paikalle ja noudattaa sen talon muotoja, jotka eivät ylläri-ylläri ole samat kuin meidän talon muodot. Vaan ensin pitää tehdä laatoitukset, kitata seinät kertaalleen ja maalata ne, sitten vasta voi maalata lattian ja vasta sen jälkeen kannattaa alkaa pohtimaan sokkelit.

olohuoneesta keittiö, osa VI

Pikkuhiljaa asetellaan kaappeja paikoilleen. Tiistaina kävin shoppailemassa, muutaman jakorasian, hellarasian, pistorasian, kytkimen valoille ja käsisirkkelin. Ehtoopäivällä isäntä sahasi ensimmäisen pöytälevyn oikeaan mittaan. Sitten kylään pöllähtikin tyttärä kihlattunsa kanssa ja siirryttiin jorinan puolelle.

Illalla ehdittiin vielä nostamaan ensimmäinen yläkaappi paikalleen.

Piti siirtyä seuraavalle seinälle ja huomattiin, ettei meillä ole sopivan kokoisia ruuveja: kaappien rungot ovat 18 mm paksuja ja kaapit pitäisi saada ruuvattua toisiinsa kiinni maksimaalisen vakauden saamiseksi. Meidän ruuvit on about 45mm tai yli ja tähän tarvittaisiin maksimissaan 35mm. Homma jatkukoon seuraavana päivänä. Isäntä tilaa: "tuo 32 millisiä levyruuveja puulle, mustia, ristipäisiä". Tuumin, että mitta lienee oikeampi 30mm, mutta en viitsi alkaa isännän kanssa siitä vääntämään. Jos isäntä on sitä mieltä, että 32mm on standardi, niin so be it. Ostan sitten 30-millisiä kun niitä tod.näk. helpommin löytyy.

Keskiviikkona suunnistin töiden jälkeen Bauhausiin (tiedän, se on saksalainen ja kotimaista yrittäjyyttä pitäisi suosia, mutta Bauhaus on suoraan työmatkallani varrella) ja ruuvihyllylle. Lastulevyruuvi, Fermacell-pikaruuvi, puuruuvi, peltiruuvi, poraruuvi, kipsilevyruuvi. Sopivaisen oloisia (en ole ruuviekspertti, mutta tiesin minkä näköistä ruuvia etsin) ruuveja oli vaikka millä mitalla, mutta kaikki torxeina ja joko keltapassivoituina, sinkittynä tai rosterina, ei yhtään mustaa. Mustia piti olla siksi kun musta ei niin erotus siitä tummasta kaapinpohjasta, kirkas loistaa.. no... kirkkaasti sieltä tumman kaapin pohjasta. Rumia sellaiset olisivat.

Suunnittelin jo ottavani torxit kun jokaisessa paketissa näytti olevan mukana myös se kär

ki siihen akkuruuvinvääntimeen. Vaan mielessä kaikui isännän "ristipää" -kehotus. Hyllystä löytyi yksi ainoa ruuvi joka oli ristipää ja täytti muutkin vaatimukset, eli se a) pitää puusta kiinni, b) uppoaa puuhun, c) ei halkaise puuta ja d) on musta.

Mennessäni kyselin vielä henkilökunnalta mustaa, 30-millistä levyruuvia puulle henkilökunnalta. Henkilökunta, nainen, katsoi minua (ja turkkiani), toisti "mustaa?" ja vastasi viimein, että "ei meillä ei ole mustia ruuveja" ja purjehti pois. En tietenkään tiedä mitä ihmettä myyjän päässä liikkui, mutta onneksi hän ei ole provikkapalkalla töissä. Jäisi provikat pieneen tuommoisella palveluesityksellä? Mitään ei koittanut tarjota tilalle. Kaikista huvittavinta oli tietysti se, että minulla oli niitä mustia kädessäni, joita myyjän mukaan hei

llä ei ole. Kotona kerroin episodista ja isäntä valaisi, että jos oikein tarkkaan katsoo, niin se on ehkä enemmän ruskea. Ahaa, okei. En ole muuten maalarikaan... Nehän erottavat 15 000 erilaista mustan tai valkoisen sävyä toisistaan.

No ehtoolla sitten kumminkin isäntä ruuvasi hyllyt toisiinsa ja nostettiin seuraavakin hylly paikalleen.

kävelyllä

Perjantaina olin menossa parin tutun kanssa syömään töiden jälkeen. Olisi bussillakin päässyt, mutta kun aikaa oli vajaa 2 tuntia välissä, niin päätin kävellä töistä treffipaikalle.

Oli aivan ihana auringonpaiste. Reitti kulki Pyhäjärven rantaa pitkin ja Arboretum osui matkan varrelle. Kivan näköinen paikka se on talvellakin, joskin kesällä tietysti paljon hienompi. Pistelin siitä muutaman kuvan "Arboretum, Hatanpää" -linkin taakse, tässä yksi maistiainen:

Kylmähän siellä tuli, ei työvaatteet ja reilun tunnin kävely about 15 pakkasasteessa oikein sovi yhteen. Meinasin Arboretumilta hypätä jo bussiinkin, mutta seuraava bussi olisi ollut kolmonen. Kolmonen kääntyy jo Ratinan sillalle, eli olisin päässyt pari hassua pysäkinväliä ja jatkamaan toisella bussilla tai kävelemään lisää. Sitä seuraavaan bussiin taas oli niin pitkä aika etten edes harkinnut jääväni odottamaan, siis ainakin 10 minsaa ;)

Kun rantaa vielä sillä kohtaa on, niin jatkoin kävelyä. Samaan aikaan oltiin Ratinan sillalla, minä ja se seuraava bussi :D

Pääsin sitten aikanani kaupunkiinkin, aika sopivasti kuvaamaan Koskikeskuksen taakse tätä kaupunkimaisemaa:

En siitä mihinkään pääse: Tampere on minun mielestäni kaunis kaupunki, kesällä tietty kauniimpi kuin talvella :D

olohuoneesta keittiö, osa V

Minulla ja isännällä on varsin erilaiset työtahdit, minä tahdon tehdä hommat nopeasti pois alta ja jaloista ja minua stressaa jättää asioita huomiselle jos ne voi hoitaa tänään. Isäntää ei stressaa yhtään, päinvastoin. Usein minusta tuntuu siltä, että mielellään jättää asioita hoitamatta ja odottaa, josko ne menisi pois kun vaan sitkeästi jättää hoitamatta.

Kipsilevyt ja kittaukset oli isännän tehtävä. Siispä kipsilevyjen laittoon ja kittaukseen on mennyt aikaa koko viikko. Ja minua pännii kuin pientä oravaa. Haluaisin hakea kaapit pois, kun tiedän että ne ovat siellä toisten tiellä.

Minä olisin halunnut saada lattiat ja seinät maalattua valmiiksi ennen niiden kaappien tuloa, mutta isännän mielestä on parempi tuoda kalusteet ensin ja tehdä maalaukset sitten. Tottahan siinä menee vähemmän maalia kun joka paikkaa ei enää maalata, mutta toisaalta arvaan minä, etten minä tule siitä suojauksesta tykkäämään yhtään enempää, joten aikaa ja hermoja kuluu sittten senkin edestä kun sillä sudilla koitan väistellä niitä kaappeja.

Ekan kierroksen kumminkin sain levitettyä. Tarkkasilmäiset tuosta kuvasta huomaavatkin, että ikkunan alla ei ole kipsilevyä eikä maalia. Patterin alla on vielä vanha tuplahalltex. Huolimattomuutta sitä ei ole jätetty, vaan ihan sen takia, että nyt on vahvasti lämmityskausi, torstaiaamuna (11.2) oli pakkasta -22,5 astetta. Ei me haluta palella, joten pattereita ei irroteta ennenkuin keväämmällä kun lämmityskausi loppuu. Siinä yhteydessä laitetaan sitten puuttuvat kipsilevyt, suoritetaan paikkamaalaus seinälle, putsitaan patterit, maalataan patterit putkineen ja vaihdetaan pattereihin toimivat termostaatit.

Periaatteessa mä en tykkää tuosta vanhan värisestä maalista, mutta toisaalta se sopii sinne paljon paremmin kuin puhtaamman värinen. Puhtaampi väri aiheuttaisi kontrastin kasvun katon ja seinän välillä. Nyt se ei näytä siltä, että katolle pitäisi jotain tehdä. Katossa on muuten halltex-levyt sielläkin. Ei kai nekään enää nykyaikaan kelpaisi, pitäisi varmaan olla jotain levyä. Mutta minä en raaski vaihtaakaan kun nämä on ihan hyvät. Ja pinta-asennussähköjohdot uppoavat levyn väliin justiinsa passelisti.

kierrätyksen ja nuukailun huipentuma?

Mistäs aloittais? No siis keittiö tulee olohuoneeseen, sehän nyt jo tiedetään. Olohuoneen jokainen seinä on rikki, kahdella seinällä on ikkunoita ja kahdella ovi. Tuumasin, että olisi kuitenkin kivaa, että keittiöön saisi myös jokusen kaapin, eikä pelkkiä reikiä. Yhdestäkin ovesta keittiöön pääsee varmasti. Toinen oviaukko siis peitettiin.

Makuuhuoneen puolelle oviaukkoa jäi semmoinen 15 sentin syvennys ja minä mietin että se olisi hyvä hyllykkösyvyys mun lempilukemistolle, eli Roope-sedille ja AA-taskareille.

Kulutin hyvän pätkän sunnuntaita etsiessäni "tiluksiltani" 15 sentin levyistä lautaa. Eihän sitä tietenkään löytynyt, tarjolla oli vain 9-, 13- ja 20-senttistä. Aikani kärvisteltyä hirveässä tekemisen vimmassa (minulla on nyt virallisesti lepovuoro kun kipsilevyjen laitto ja kittaus on isännän hommia) tuumin, että 13 senttiä on melkein yhtä leveä kuin 15 senttiä. Eihän koko ole tärkeintä?

No se 13 leveä oli sitten mdf-levyä, joka on peräisin meidän edesmenneestä vesisängystä. Laskeskelin, että aukko on 85 senttiä leveä ja sängyn koristelaidoista saan 6 hyllyä. 7 olisi mahtunut korkeuden puolesta, mutta aina ei voi voittaa. Sahailin pätkiksi ja sovittelin oviaukkoon. Hyllynkannattimet tulivat samasta kehyksestä.

Eilen sitten pistiin kipsilevyn päälle kittiä ja nauhan ja niiden päälle maalin. Hiukkasen siitä tuli jäljeltään rumaa, nauha näkyy maalin alta. Vaan tehtävä oli, muuten ei etene keittiöremppa.

Kun pitäisi hakea ne kaapit torstaina, mutta saa kaappeja mihinkään ennenkuin keittiön lattia ja seinät on maalattu. Enkä voi maalata seiniä ja lattiaa ennenkuin ylimääräiset kipsilevyt ovat poissa lattialta. Enkä voi siirtää niitä koska ne pitäisi siirtää makuuhuoneen seinälle. Toisen edessä on AA-taskarit ja Roope-sedät, toisen seinän edessä se hylly joka muotoutui siihen itsekseen.


Uskokaa huviksenne, että minä vakavasti fundeerasin kotona hyllyjä ruuvatessani, että onko tämä enää ihan viisasta? Kierrättää nyt oviaukkoja!

Mitään uutta ei hyllyä varten ostettu, runko (=ovenkarmi) oli olemassa ennestään, hyllyt vanhasta sängystä, kitti, nauha ja maali jäämistöä jonkun sukulaisen edellisestä remontista. Ruuvit oli peräisin kyökkirempan puolelta, niiden hinta tulee näkymään sen rempan hinnassa.

kevättä rinnassa

Ettei vallan mene remontoinnin puolelle, niin piti vähän puutarhailuakin tänään tehdä. mai-leen ja monen muun mukaan kylvöt pitäisi nimittäin tehdä yläkuun aikana jos haluaa niistä jotain saada. Se yläkuun aika on nyt. Oma tulkintani siitä on, että se alkaa pari päivää sen mustan pallukan jälkeen (siis kuuttoman yön) ja sitä kestää sitten vajaa pari viikkoa. Sen jälkeen alkaa alakuu ja silloin pitäisi kylvää juurekset ynnä muut mistä satoa saadaan maan alta.
Uskokoon ken tahtoo, minä en niin vakavasti sitä ota. Minä uskon enemmän siihen, että parhaan tuloksen saa kun kylvää silloin kun on inspistä hoitaa minitaimet isommaksi.

Syksyllä yritin siivota pihaa talvea vasten ja ossain määrin vissiin onnistuinkin sitten, kun kaikki purkit ja purnukat ovat ulkovarastossa. Siinä jonka edestä kukaan ei ole lapioinut katolta pudonneita lumia pois. Enkä minä sitä lapiota nytkään kaivanut esille. Enimpiä potkin pois jaloistani ja lopun edestä toivoin, että olisin muutaman kilon hoikempi niin mahtuisin oven raosta paremmin. Mutta sain minä ne laatikot sieltä, alustoineen.

Tänään multaan pääsi:



Punaisella pohjalla on "löydetyt" siemenet (Salon kaupungista), valkoiset ovat ostettuja (www.raravaxter.com), violetit tutuilta saatuja ja vihreät omien rehujen siemenöisiä.

Tänä vuonna näin lyhyt lista, kun en tiedä mihin niitä kesällä sitten tunkisin ;)
Varmuuden välttämiseksi kylvin tietenkin jokaisen siemenen noista pusseista, yhteen tai kahteen koloon. Koulinta on kivaa?

olohuoneesta keittiö, osa IV

Lauantaina tuli myös kipsilevyt. Kivaa asua tämmöisellä pienellä paikkakunnalla, kun paikallinen yrittäjä tuo nämäkin kotiin asti eikä tarvitse miettiä mistä saisi pakettiautoa, peräkärryä tai muuta kuljetusvälinettä lainaksi. Min autoni kun on pikkuauto, eikä siinä ole edes koukkua. On kyllä tosi paha puute näin niinkun omakotiasujana ja etenkin remontoijana ja etenkin pienellä budjetilla. Monesti säästyisi pitkä penni kun pääsisi itse hakemaan juuri silloin kun tarvitsee.

Mutta tämäkin on tosi näppärää, kiitokset vaan Veljekset Luomalle oivallisesta palvelusta.

Tuli vähän "reikäinen" kuva, kun en kehtaa laittaa ihmisten nassukuvia ilman lupaa nettiin.

Oliskohan se niin, että talo valitsee asukkaansa? Näkyy olevan tämä talo jo aiemminkin siellä tsiobbauksen piirissä ollut. Vai mitä sanotte tästä?

Ja kuvan sanallinen selvitys tähän: isäntä repi kattolistat irti ja mitäs sieltä paljastuikaan? Vanhoja vaatteita on käytetty tällä kohtaa eristeenä :D Suunnittelun lähettäväni tästä vinkin niksipirkkaan, mutta jääköön nyt tällä kertaa kun en löytänyt yksiäkään sukkahousuja sieltä ;)

olohuoneesta keittiö, osa III

I

Päädyin maalaamaan tulevan keittiön lattian. Valitsin vesiliukoisen maalin kun minä en tykkää tärpätin kanssa lotrata. Ja se haiseekin pahalta, olisi ollut ikävä mennä siinä hajussa eilen nukkumaan. Päätökseen oli kaksi syytä:
1. jostain kumman syystä minä vaan haluan maalatun puulattian ja
2. maali on tässä vaiheessa halvin ja nopein vaihtoehto. Tämäkin on TSIOB-projekti...

Vietin perjantai-iltaani raaputellen lattiasta kipsiä pois ja pistin isännän liimaamaan yhden irronneen säleen lattiasta. Säleen alta paljastui, että kyseessä onkin pontattu lauta. Minä kun katselin niitä laudanrakoja ja suunnittelin vaikka minkämoista katastrofinvälttömattoa tiskialtaan eteen, ettei laudanraoista valuisi vettä lautojen väliin ja aiheuttaisi kosteusvauriota. Mutta hah, tilannehan onkin ihan toinen pontatulla lattialla. Ei kun maalia väliin vaan sitten :)

Aika se kuluu kuin siivillä kun on tekemistä, lattia tuli perjantain aikana siivotuksi ylimääräisestä kipsistä ja ensimmäisen kierroksen ehdin maaliakin siihen sutaista.

Minä olen ollut käsittääkseni aika pihi maalinlevittäjä ja kaupassa maalia hakiessani olin sitä mieltä, että kyllä yhteen lattiaan yksi 3 litran purkki riittää. Kolmannella rissanvedolla kävi selväksi, että on siinä ja siinä, että se yksi 3 litran purkki riittää edes yhteen kerrokseen. Puoli kymmenen pintaan illalla minulla oli valmiiksi ohennettua maalia noin 1,5 desilitraa jäljellä ja lattia oli kukertavan kirjava kun ensimmäinen ohut kerros ei riittänyt muuhun kuin loiventamaan värieroa puun, kipsin ja liiman välillä.

Pitänee huomauttaa, että lattiaan muuten sai jäädä kaikki epätasaisuudet, en edes yrittänyt sitä tasoitella millään tavalla. Minun tavoitteenani ei ole tehdä uutta, eikä vanhasta uuden näköistä. Tarkoituksena on ihan vaan saada silmälle parempaa katseltavaa. Lattiasta olisin halunnut kiiltävämmän, jotta se heijastaisi paremmin valoa. Arvaan kyllä, että jahka kaapit tulevat, niin mieleni muuttuu. Ja jollei muutu, niin maalia saa kaupasta lisää.

Tämmöistä tällä kertaa, pakko laittaa välitietona, muuten tulee niin mahdottoman pitkiä tekstejä :D

tiilitalo or not tiilitalo, olohuoneesta keittiö, osa II

Yllätyksittähän ei vanhaan taloon remonttia tehdä.

Eilen aloin purkamaan halltexia pois olohuoneen seinästä, että saapi sen tilalle laittaa SPU Anselmin. Tosin itse vastustan Anselmia, koska se on ihan täyttä muovia ja mieluummin itse lisäeristäisin jollain vähän perinteisemmällä tavalla kuin muovilla. Minä pidän yllä kuvitelmaa, että jos talo on 60 vuotta vanha ja pysynyt suht terveenä ilman muovia, niin se saattaisi pysyä suht terveenä seuraavatkin 60 vuotta ilman muovia. No kuitenkin, nurkasta tapetin kulmaa pois, että näkee mistä lähtee liikkeelle.

Uskomatonta! 60 vuotta vanha talo ja vain 2, siis KAK-SI, tapettikerrosta!

Jahka tuosta sain nurkan paljastumaan, niin selvisi, että halltex on tukevasti kiinni, nauloja on noin 5 sentin välein ja ne ovat luonnollisesti aivan nurkassa kiinni. Eihän sinne nurkkaan mitään työkalua saanut, halltex pitää kiinni tiukasti. Siispä järeämmät aseet käyttöön. Isäntä teki pienen reiän halltexiin, satunnaiseen paikkaan keskelle seinää.

Jaa, että vinolaudoitus? Tämän piti olla tiilitalo?

Ja eiku tutkimaan, että mitäs myyntiesitteessä muuten lukikaan. Rakennusmateriaali "tiili. puu." Juu-u, päätykolmiot ovat puuta, mutta eikös tasakertaan asti pitänyt olla tiilitalo? Myyjä puhui tiilitalosta ja kertoi kuinka heidän isällään oli tiilitehdas, mutta tiilitehdas ei syystä tai toisesta ollut menestynyt. Monta muutakin ammattia puhuttiin isällä olevan, eikä niissä mitään kronologista järjestystä esille tullut. Välittäjä ei oikeastaan puhunut mistään mitään, sen vuoksi me myyjän kanssa suoraan niin paljon puhuimmekin. Joka tapauksessa, meille jäi käsitys että kyseessä on tiilitalo, siis tiili-eriste-tiili. Käsitystä tuki mm. se, että kellarissa tiilet ovat paikoitellen näkyvissä sisälle ja eristeetkin paikka paikoin pilkottavat.

Ennen ostopäätöstä kävimme isännän kanssa kylmällä vintilläkin, ja siellä meistä molemmat näki idänpuoleisella seinällä kaksi tiilirivä joiden välissä purueriste. Muille seinille ei kurkittu ja niihin olisi ollut vaikeampi nähdäkin.

Siispä vinolaudoitus? Ei tiilitaloissa ole vinolaudoitusta. Eikun takaisin vintille, otsalamppu ja pari fikkaria aseina. Totta, yksi tiilikerros löytyy tasakertaan asti etelästä ja lännestä, pohjoiseen ei pääse katsomaan. Mitä ihmettä? Ei kai talossa voi olla yksi seinä tuplatiilellä ja loput yksinkertaisella? Ja kun vihdoin päästiin idänpuolelle, niin kyllä. Yksi tiilikerta löytyy myös idästä.

Vähän olen sitä aika ajoin salaa ihmetellytkin, että miten siheen seinään muka mahtuu rappaus, 2 tiiltä ja eriste. Ei se minusta niin paksu ole? Mutta mikä tämä sitten on?

Nyt näyttää siltä, että rakenne on tämä, mutta täytyy tosiaan joskus keväämmällä mennä tarkemmin tonkimaan, kaivaa puruja sen verran pois, että näkee mitä sisäpuolelta löytyy. Mutta tämmöinenhän ei ole tiilitalo, mutta kyseessä ei myöskään ole tiiliverhoilu.

Hieman oli havainnon jälkeen kieltämättä paha olo, sellainen sekoitus omaa tyhmyyttä ja huijatuksi tulemisen tunnetta. Tiilitalona ostettu ja tutkittu talo ei siis olekaan tiilitalo vaan jotain muuta. Ehkä me olemme isännän kanssa vintillä nähneet mitä halusimme nähdä tai mitä ennakko-odotusten valossa odotimme näkevämme. Tai ehkä siellä oli jotain ylijäämätiiliä sopivassa paikassa, jotka osui meidän silmään kun rakennetta tutkittiin ja jotka talon tyhjentäjä sitten vei pois. Ken tietää.

Oli miten oli, lopputulema on kuitenkin se, että SPU Anselmia ei tällä kertaa tule, halltexeja ei revitä pois, eikä seinää nyt lisäeristetä sen kummemmin, vaan laitetaan kipsilevy.

Vaikka lisäeristys ehkä olisikin tarpeen (en tiedä onko), niin minusta on kuitenkin salaa ihan hyvä asia, ettei sitä muovilevyä siihen nyt tule.

olohuoneesta keittiö, osa I

Nyt se sitten alkaa. Sain tiistaina 1.2.11 puhelinsoiton jossa kerrottiin että minun tulevan keittiön kaapit ovat nyt tyhjät, ja niitä joutaisi alkaa roudaamaan meille päin. Jippii!

No meillähän ei ole tehty vielä mitään valmisteluja, olen kyllä varovasti sitä ehdotellut pitkin talvea, mutta ei. Viimeksi sunnuntaina kyselin, että josko jo saisin repiä lattian auki, että näkisi mitä siellä on ja voisi tehdä viilauksia ennen kuin kaapit ovat täällä. Eilisen puhelun jälkeen lupa kilahti välittömästi. Mutta ei sev väliä, hyvin se etenee näinkin. Kun olin toisen asian tiimoilta valmiiksi ärtynyt, niin purkaminen oli aivan oivaa terapiaa siihen. Kulma oli jo irti kunnes muistin, että nämähän piti dokumentoida nämä vaiheet. Tässä siis olohuoneen vanha lattia paikallaan.



Jenkki on jostain syystä enemmän kauhuissaan operaatiosta kuin utelias, ilmeisesti muutokset stressaa häntä.

Vanhastaan lattiassa on, ylläri-ylläri, vihreä linoleumi. Se on rikki, murentunut, irtoillut osittain liimauksistaan ja julmetun kulunut, sanalla sanoen ruma. Linoleumin alla oli tervapaperi. Rentun mielestä sen oikea paikka on lattiassa.



Tiistaina en muuta ehtinyt kuin repimään linoleumin ja tervapaperit pois. Alta paljastui lautalattia, jonka toki tiesinkin. Ja se on kitattu umpeen.

Nyt kun lattia on paljastunut ja lopullinen kunto paljastunut, pitäisi pikaisesti päättää mitä lattialle tehdään. Vaihtoehtoina jättää lauta ja lakata/vahata/petsata/maalata tai laittaa laminaatti tai muovimatto. Kiveä tai keramiikka ei tule, se vaatisi lattialämmityksen ja sitä minä en halua alkaa tekemään. Saa sen myöhemminkin jos mieli muuttuu.


Huomenissa alkaa seinien purku, ulkoseiniin laitetaan lisäeriste ja sisäseiniin vaihdetaan kipsilevy.